Kuntien ja kuntayhtyminen sote-palveluiden henkilöstö ja maakunnille siirrettävien tukipalveluiden henkilöstö siirtyy liikkeenluovutusperiaatteiden mukaisesti maakuntien palvelukseen, kuten hallitus on linjannut.
Maakunnat tulevat Kuntien eläkevakuutuksen (Keva) piiriin. Henkilöstöön sovelletaan kunta-alan yleistä virka- ja työehtosopimusta. Se vaikuttaa hyvältä ja selkeältä rakenteelta suuressa työnantajanvaihdoksessa. Tai sitten ei.
Ensinnäkin hallituksen linjaus julkisten palveluiden yhtiöittämisestä vesittää liikkeenluovutusperiaatteet. Toiseksi hallituksen linjaukset henkilöstön asemasta kertovat, ettei kattavaa vaikutusarviointia ole tehty.
Hallitus on aikaisemmin linjannut, että julkinen ja yksityinen palvelutuotanto ovat kilpailutilanteessa samanarvoisia. Näin halutaan poistaa mahdollisuus ”epäterveeseen kilpailuun”. Siksi sote-uudistuksessa palveluiden järjestäjä ja tuottaja halutaan erottaa selkeästi toisistaan.
Tämä puolestaan johtaa hallituksessa ideologiseen valintaan. Maakunnille siirtyvät lakisääteiset ja valinnanvapauden piiriin kuuluvat sote-palvelut on myös julkisella (maakunnallisella) puolella yhtiöitettävä. Hallituksella ei ole vielä tarkkaa aikataulua yhtiöittämisen etenemisestä.
Asiakkaiden valinnanvapauden laajuutta koskevat esitykset on luvattu toukokuun loppuun mennessä.
Henkilöstö joutunee odottamaan tietoa työnantajavaihdoksen etenemisestä: Mikä taho on 1.1.2019 vastaanottava työnantajaorganisaatio? Onko työnantaja maakunta, maakunnan sote-yhtiö vai maakunnan tukipalveluyhtiö? Kuka arvioi, millä perusteella tukipalvelutehtävässä työskentelevä yksittäinen laitoshuoltaja siirtyy tai jää kunnan palvelukseen?
Selkeää päätöstä ei myöskään vielä ole siitä, mihin maakunnallinen sote-yhtiö järjestäytyy, siis mitkä ovat henkilöstöön sovellettavat työehdot ja eläkelait? Eteneekö työnantajavaihdos kahdessa aallossa: ensin siirrytään maakunnan palvelukseen ja toisessa vaiheessa mahdollisesti yhtiöön?
Kaiken tämän myllerryksen keskellä odotetaan palveluiden integraation toteutuvan, kehitettävän uusia toimintatapoja ja laatua parannettavan. Lisäksi henkilöstölle tarjotaan oravanpyörää, jossa määräaikaiset konseptikilpailutukset ja palveluiden yhtiöittäminen vievät pohjan tavoitteelliselta kehittämistyöltä.
Mistä puhutaan, kun mainitaan sote-henkilöstö ja tukipalvelut? Saman epämääräisen termistön kanssa painittiin jo edellisen sote-valmistelun yhteydessä.
Eduskunnassa tähän todellisuuteen herättiin loppusuoralla. Kunnissa on suuri määrä muitakin tehtäviä, jotka ovat sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan kannalta tärkeitä. Näitä ovat muun muassa talous- ja henkilöstöhallinto, muu hallinnollinen tukitoiminta, tilahallinto, korjaus- ja kiinteistönhuolto, ruokapalvelut, puhtaanapito ja logistiikka.
Kunnat ja kuntayhtymät ovat ratkaisseet hyvin erilaisilla tavoilla tukipalveluiden järjestämisen. Valmisteluissa ei nytkään ole arvioitu uudistuksen vaikutuksia kattavasti. Kunnatkin tarvitsevat erilaisia tukipalveluita omassa organisaatiossaan jatkossakin.
Sosiaali- ja terveyspalveluissa työskenteli 2013 yhteensä 386 364 henkilöä (Tilastokeskus, Työssäkäyntitilasto). Tästä joukosta lähes 260 000:lla oli alan koulutus. 130 000:lla oli muu koulutus, mutta he työskentelivät sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Valtiovarainministeriön kyselyyn vuonna 2015 vastanneet kunnat ja kuntayhtymät ”tunnistivat” sote-tukipalveluita tuottavia työntekijöitä 15 000–18 000 henkilötyövuoden verran. Ero on merkittävä ja kertoo sen tosiasian, että kokonaisuus on hahmottamatta.
Kuntien palveluiden ulkoistamisesta on jo kertynyt monenlaisia kokemuksia. Julkisen palvelutuotannon ulkoistaminen ja nyt esitetty yhtiöittäminen eivät merkitse samaa. Mutta kilpailun avaaminen valinnanvapauden myötä tuo mukanaan palveluiden järjestäjälle tukun velvoitteita arvioida palveluntuottajia työnantajina.
Yksityisellä sosiaali- ja terveyspalvelualalla esimerkiksi nollatuntisopimukset yleistyvät kiivaaseen tahtiin. Miten usein palveluntuottajia vaihdetaan? Mitä henkilöstölle tapahtuu vaihdostilanteissa? Rapistuuko työsuhdeturva pala palalta? Vähennetäänkö henkilöstöä?
Hyvää henkilöstöpolitiikkaa valtiolta on toimia läpinäkyvästi ja oikeudenmukaisesti. Jokainen uudistuksen kohteena oleva työntekijä tai viranhaltija tarvitsee pian monta vuotta velloneen valmistelun sijaan selkeän kuvan, miten edetään ja mitä uudistus tarkoittaa henkilöstölle.
Valmistelussa ei voi edetä kahdella ladulla: toisaalla pohditaan henkilöstön asemaa, mutta toisaalla ideologiset valinnat tekevät kaiken valmistelutyön turhaksi.
Aitoa yhteistoimintaa ja hyvää henkilöstöpolitiikkaa on aloittaa alueellinen keskustelu jo nyt, vaikka puhuen yhdessä siitä, ettei selviä linjauksia ole. Loppuisi ainakin kuluttava huhuihin perustuva puhe.