Viimeinen sana
Kirjoitin pari viikkoa sitten KU:n verkkouutiseen otsikon ”Vasemmistoliitto otti perussuomalaiset kiinni”. Se oli huono otsikko, tyypillistä puoluelehden kaunistelua. Ylen uusimmassa gallupissa vasemmistoliitto ja perussuomalaiset ovat tasoissa 8,5 prosentin kannatuksella, mutta tasatilanne johtuu käytännössä perussuomalaisten romahtamisesta eduskuntavaalituloksesta, joka oli 17,7 prosenttia.
Mutta onhan vasemmistoliittokin edennyt, koska eduskuntavaaleissa kannatus oli 7,1 prosenttia? Todellisuudessa puolueen kannatuksessa ei ole tapahtunut vuoden aikana yhtään mitään, vaikka porvarihallitus on suorastaan tyrkyttänyt täkyjä menestykseen. Gallup-kannatus oli myös vaalien alla maaliskuussa 2015 sama 8,5 prosenttia ja 8,4:ään se nousi vaalitappion jälkeen kesäkuussa. Sen jälkeen kaava on toistunut Ylen mielipidemittauksissa paria poikkeusta lukuun ottamatta samanlaisena: tässä kuussa pieni nousu, seuraavassa pieni lasku.
Kun otetaan huomioon vielä se, että gallupit lupaavat vasemmistoliitolle nykyään aina liikaa, polkee puolue todellisuudessa paikallaan samaan aikaan, kun sekä SDP että vihreät ovat nousseet eduskuntavaaleista viisi prosenttiyksikköä.
Vasemmistoliiton tilanne puhtaasti kannatusnumeroiden valossa on karmea. Puoluekokous alkaa kolmen viikon kuluttua, mutta keskustelua siitä, mikä meni pieleen ensimmäisenä tämän vaalikauden vuotena, ei näy missään. Suomalaisessa jalkapallossa oli takavuosina tapana kuitata huonot tulokset sillä, että ”eteenpäin on menty”. Ei kai paikallaan tarpomiseen suhtauduta samalla tavalla nyt vasemmistoliitossa?
Vasemmistoliitto on punavihreässä oppositiossa kahden suositumman puolueen välissä ahtaassa raossa. Se on menettänyt työläiskannatuksensa lähinnä SDP:lle, jota vaikeina aikoina pidetään uskottavampana etujen puolustajana porvarihallituksen hyökkäystä vastaan. Näin vaikka työelämään liittyvissä perinteisissä asioissa vasemmistoliitto on ollut vuoden aikana aktiivisempi.
Punavihreys pitää puoluetta pinnalla, mutta sillä puolella taas vihreät on ottanut uskottavuusvoiton äänestäjien enemmistön silmissä.
Kaikki asennetutkimukset kertovat, että suomalaiset kannattavat hyvinvointivaltiota, mutta ovat valmiita leikkaamaan omia etujaan sen pelastamiseksi. Vihreisiin liittyy mielikuva, että puolue on tähän aikaan sopiva sosiaalisesti vastuuntuntoinen uudistaja. Se ei kanna työväenliikkeen ikiaikaista ideologista painolastia ja vastaa siksi joihinkin kysymyksiin ”ehkä” ja jopa ”kyllä”.
Puolueen puheenjohtajan valinta on tärkeä asia, mutta näin jäsenäänestyksenkin aikana erilaisia tsemppiviestejä tärkeämpiä olisivat näkemykset siitä, mikä on vasemmistoliiton paikka ja tarkoitus, ja onko ”ei” ainoa mahdollinen vastaus myös nyt, kun globalisaatio on joka tapauksessa mullistanut työnjaon maailmassa.