Mika Ojakangas
Valtiotieteen professori.
Työpaikka Jyväskylässä, yhteiskuntatieteiden
ja filosofian laitos.
Asuu Helsingissä.
Perinteisillä työpaikoilla ollaan kahvihetkellä yhdessä ja kysytään, miksi osinkotulot kasvavat.
Puolue tarjoaa isänmaallisuutta. Se tarjoaa myös viholliskuvan. Vihollinen on kaupunkilainen, koulutettu, vihervassari, suvakkinainen ja toisaalta maahanmuuttaja. Perussuomalaisten äänestäjät ovat vähemmän koulutettuja – on hyvätuloisiakin, mutta vähemmän koulutettuja – ja niitä joilla saattaa mennä huonosti.
– Huono olo tai pettymys vaatii purkautumiskanavaa. He ovat luoneet keskenään määrätynlaista junttisolidaarisuutta, ja Soini ruokkii tietoisesti tätä ja on siinä onnistunut.
Jokainen ihminen tarvitsee identiteetin ja mahdollisesti myös poliittisen identiteetin. Ojakankaan mukaan työväenliike ei ole enää kyennyt sitä antamaan. Ihmiset, jotka ovat työläisiä, etsivät identiteettiä muualta tai kansallinen identiteetti on noussut työläisidentiteetin rinnalle. Näin on ennen kaikkea sinikaulustyöläisen eli duunarien joukossa.
Oikeiston vahvistumisen ja vasemmistolaisuuden heikkenemisen taustalla on monenlaisia aatevirtauksia. Vasemmiston ja työläisten identiteetti on tuhottu, ja talouspolitiikka on oikeistolaistunut. Ojakangas näkeekin tässä oivan maaperän nationalistisen populismin nousulle. Työväenluokan on helpompi identifioitua tähän kuin ”neoliberaaliin kilpailueetokseen tai kokoomuksen hypetykseen, jossa ollaan makeita ja kukoistetaan”.
Äärioikeiston hegemonia
Ojakangas muistuttaa äärioikeiston pitkästä historiasta. Oikeistolaistuminen lähti liikkeelle globaalilla tasolla ja länsimaissa 80-luvulla. Yhdysvalloissa puhuttiin ”hiljaisesta enemmistöstä” ennen kuin Ronald Reagan tuli valtaan vuonna 1981. Isossa-Britanniassa Margaret Thatcherin johdolla konservatiivit ottivat murskavoiton pari vuotta ennen Reaganin valtaantuloa.
– Tästä alkoi työväenliikkeen parjauskampanja.
Thatcher oli siinä oikein mestari, ja konservatiivit onnistuivat tuhoamaan työläisten työläisidentiteettiin perustuvaa solidaarisuutta, joka näkee omistavan luokan ja pääoman vastustajana. Nykyään omistava luokka on korvattu ulkomaalaisella, Ojakangas toteaa.
Hän muistuttaa, että moni maahanmuuttajista on aivan yhtä huonossa asemassa ja pahemmassakin kuin suomalaiset työläiset itse.
Poliittinen ilmapiiri siirtyi 80-luvulla hurjaa vauhtia oikealle – manner-Eurooppa ja Suomikin – seurasi mukana 90-luvulla. Oikeisto on käyttänyt kaikki taantumat hyväkseen. Julkisen sektorin pienentäminen ja yksityistäminen on ollut tietoista ideologista politiikkaa.
– Koko poliittinen kenttä siirtyi vasemmalta oikealle. Kokoomuksen julkilausumat 70-luvulta muistuttavat vasemmiston 90-luvun julkilausumia.
Ojakangas arvioi vasemmiston menneen 90-luvulla mukaan uusliberaaliin talousintoiluun. Harri Holkerin (kok.) 80 – 90-luvun molemmin puolin toimineen ja sen jälkeen jatkaneiden Esko Ahon (kesk.) ja Paavo Lipposen (sd.) hallitusten hän arvioi olleen yhden Suomen oikeistolaisempia 60-luvun jälkeen. Tuolloin alkoi systemaattinen varallisuuden siirto köyhiltä ja keskiluokalta rikkaille.
– Tämä on tietoista politiikkaa. On uskottu käsittämättömään valumateoriaan, että rikkaat olisivat yhteiskunnan moottori. Kuitenkin Aristoteleestä lähtien on tiedetty, että jos varallisuus keskittyy pelkästään rikkaille, se on varmin merkki yhteiskunnan rappeutumisesta.
Hän arvioi oikeistolaisen puhetyylin lyöneen itsensä läpi ja valtamedian tukevan tätä. Suomalainen mediajulkisuus – iltapäivälehdistä Yleisradioon – on siirtynyt 20 – 30 vuoden aikana oikealle. Ojakankaan mukaan suomalainen media on varsin oikeistolainen verrattuna vaikkapa Iso-Britannian, Ranskan, Italian tai puhumattakaan Ruotsin mediasta. Näissä maissa talouspoliittinen keskustelu on suomalaista monipuolisempaa.
Ojakangas pitää mediaa kameleonttina, joka menee virtausten mukana. Se tyrmäsi Syrizan ja Podemosin. Hän näkee suomalaisessa mediassa olevan myös rasistisia piirteitä. Puhutaan pakolaistulvista ja pyritään luomaan uhkakuvia rikollisuuden lisääntymisestä, vaikka rikollisuus on pysynyt suurin piirtein samalla tasolla 80-luvun lopusta lähtien.
– Naisilla on kotona vaarallisempaa kuin kaduilla, Ojakangas huomauttaa.
Vasemmiston vastavoima
Vasemmistolaisuuden voimistuminen on tapahtunut 2008 finanssikriisin jälkeen, Ojakangas arvioi. Vasemmistolaiset liikkeet ovat nousseet eri puolilla etenkin 2012 – 2013, mutta vain määrätyissä paikoissa. Iso vedenjakaja menee itä- ja länsi-Euroopan välissä.
– Vasemmisto on alamaissa Itä-Euroopassa, ja Puola on tästä viimeisin esimerkki. Paras esimerkki vasemmiston noususta on taas ison kannatuksen Kreikassa viime vaaleissa kerännyt Syriza, joka on lähellä vasemmistoliittoa ellei jopa vasemmistolaisempi. Espanjassa Podemos ja myös vasemmisto Italiassa ovat vahvoilla.
Ojakangas pitää vasemmistolaisuuden kasvun indikaattorina myös Jeremy Corbynin nousemista Iso-Britannian työväenpuolueen Labourin puheenjohtajaksi ja demokraattien Bernie Sandersin menestymistä Yhdysvaltojen presidenttiehdokkaiden esivaalissa.
– Olen todella seurannut hämmästyneenä Yhdysvaltain esivaaleissa sitä, millaisen kansanliikkeen demokraattien Sanders on kyennyt rakentamaan. Tietyllä tavalla on tottunut ajattelemaan, ettei siellä ole vasemmistoa.
Vaikka Corbyn ja Sanders eivät itse olekaan nuoria, he edustavat Ojakankaan mukaan selvästi tulevaisuutta, sillä heidän vahvimmat kannattajansa ovat nuoria ja koulutettuja.
– Tämä ei yksin riitä. Kannattajissa on oltava työläisiä, jotta he voisivat mobilisoida suuria massoja. Sanders tosin osaa olla määrätyllä tavalla kansanomainen ja puhutella ihmisiä kielellä, jota nämä ymmärtävät.
Kollektivismiin liittyvät sanat, kuten työläinen, proletaari, porvari, solidaarisuus, eivät ole kyenneet puhuttelemaan yksilöä korostavan ajan ihmisiä. Ojakangas toivoo – Antonio Gramsciin viitaten – että tilanne olisi toinen. Myös sanoista kamppaillaan eikä yksin vallasta. Hän näkee joitain merkkejä käsitteiden arvonpalautuksesta. Sanderskin saattaa puhua solidaarisuudesta.
– Jollakin tavalla sanastoa on muutettava. Vasemmistoliiton johdolla ja aktiiveilla on epämiellyttävä tehtävä saada julkista keskustelua siirrettyä toiseen suuntaan, jolla saataisiin työntekijöitä ymmärtämään oma etunsa. Nyt ihmiset äänestävät vastoin omaa etuaan.
Ojakankaasta oli hurja nähdä viime vaaleissa, miten pienipalkkaiset ja työttömät äänestivät omaa etuaan vastaan. Miten ne puolueet, jotka sanoivat, että me viedään teiltä tuhkatkin pesästä, menestyivät?
– Ovatko ihmiset masokisteja? Vai liittyykö tämä mediatodellisuuteen, että näin todellakin pitää tehdä. Ettei ole muuta vaihtoehtoa.
Ojakangas uskoo, että vasemmistolla olisi paljon potentiaalia. Tavalliset ihmiset eivät ole muukalaiskammoisia, eivätkä kaikki ole katkeria. Hän peräänkuuluttaa vasemmistopopulismia. Ei sen huonossa merkityksessä, vaan asioiden kääntämistä kansan kielelle. Vasemmistoliiton pitäisi kyetä mobilisoimaan tavallisia ihmisiä, palkansaajia.
– Luulen, että sellaisella asiantuntijavaltaisella, älykkäällä johtamistyylillä, joka vetoaa esimerkiksi minuun, ei kykene mobilisoimaan työläisiä.
Hän arvioi vasemmistoliiton olevan menossa siihen suuntaan, että kannattajakunta on yhä enemmän koulutettuja ja nuoria. Vasemmistoliitto alkaa muistuttaa enemmän vihreitä ja ongelma on, että riittääkö äänestäjiä. Onko nuoria koulutettuja tarpeeksi, että saadaan joukkokannatus, Ojakangas pohtii.
– Vasemmistoliitto erottautuu ennen kaikkea talouspolitiikan osalta ja tulisikin erottautua. Vihreillä ei ole selkeää talouspoliittista linjaa tai se ei ainakaan ole profiloitunut toisin kuin vasemmistoliitto, joka viime eduskuntavaalien ainoana esitti elvyttävää talouspolitiikka, ja ainoana esittää radikaalia kritiikkiä suhteessa uusliberalismiin ja yksityistämiseen.
Hän näkee vihreiden olevan talouspolitiikassa aika oikealla, vaikka heilläkin on erilaisia näkemyksiä.
Sipilän oikeistolaistumishyppy
Sipilän porvarihallituksen aikana on tapahtunut oikeistolaistumishyppy. Ojakankaan mukaan kokoomus on halunnut tehdä aiemminkin saman hypyn, mutta se ei ole yksin pystynyt harrastamaan tätä politiikkaa. Hallituksessa on ollut vasemmistolaisia puolueita ja vihreitä.
– Nyt ei ole rötösherrat kuriin –meininkiä ollenkaan. Nykypääministerin politiikka on kokoomuslaista ja vielä sen oikeata laitaa. Tarkoituksena oli nimenomaan nujertaa ammattiyhdistysliike, kun lähdettiin uhkaamaan pakkolailla. Perussuomalaiset eivät pistäneet vastaan.
Sosiaalidemokraattien kannatuksen nousun Ojakangas arvioi ennakoivan heräämistä.
– Oivalletaan, että tässä on todella mennyt jotain pahasti pieleen. Perinteisillä työpaikoilla ollaan kahvihetkellä yhdessä ja kysytään, miksi osinkotulot kasvavat. Ehkä aletaan ymmärtää, että leikkauspolitiikka ei auta Suomen taloutta. Nähdään, että se vain näivettää.
Ojakangas kysyykin, että miten vasemmiston kannatus saadaan nousuun työpaikoilla, joissa ay-liiketoiminta on vähäistä. Ongelma on, että suomalaisessa mediassa harvoin esitetään vaihtoehtoja nykyiselle talouspolitiikalle.
– Ongelma on, että ihmiset eivät useinkaan seuraa ulkomaisia talouskeskusteluja.
Hän peräänkuuluttaa valtaa pitävien vaihtoehdottoman leikkauspolitiikan kyseenalaistamista. Tähän tarvitaan sivistystä ja oivallusta, että vaihtoehtoja on olemassa.
Mika Ojakangas
Valtiotieteen professori.
Työpaikka Jyväskylässä, yhteiskuntatieteiden
ja filosofian laitos.
Asuu Helsingissä.
Perinteisillä työpaikoilla ollaan kahvihetkellä yhdessä ja kysytään, miksi osinkotulot kasvavat.