Happihyppely
Veikkauksen kasvava tuotto on mahdollistanut, ettei liikuntapolitiikasta ole tarvinnut leikata. Ministerit ovat tyytyneet hienosäätöön ja hyvältä kuulostaviin järjestöjen hallinnoimiin hankkeisiin. Suuria linjoja ei ollut ja kokonaisohjaus oli virkamiesjohdon käsissä.
Samaan aikaan yhteiskunnassa on tapahtunut valtava murros. Suomalainen liikunta on rakentunut poikkeuksellisen vahvasti yhdistystoiminnalle, mutta yhdistystoiminta ei enää vedä. Toisaalta omaehtoiset pihalätkät, futikset, kirkonrotat ja polttopallot korvautuivat ensin pleikkareilla ja sitten somella.
Uuden hallituksen linja on pääosin kauhistuttava, mutta liikunta on onneksi suojattu leikkauksilta jakosuhdelailla.
Liikunnan ja urheilun mittarit väestön kunnosta huippu-urheilumenestykseen ovatkin sojottaneet alaspäin rahoituksen kasvusta välittämättä. Lapset liikkuvat paljon seuroissa, mutta heidänkin liikkumisensa vähenee.
Muutama tunti viikossa kentällä ei paljon auta, jos muu aika istutaan tietokoneella. Murrosiän kynnyksellä nuoret vielä syrjäytetään seuratoiminnastakin isoilla maksuilla ja liialla kilpailuhenkisyydellä. Tulevaisuudessa uhkaakin kansantaloudellisesti merkittävä miljardien kestävyysvaje työkyvyn heikentymisenä ja terveydenhoitokulujen kasvuna.
Edellinen porvarihallitus perusti huippu-urheilun muutosryhmän, jonka omasta rahankäytöstä nousi pienimuotoinen kohu. Suurempi kohun aihe olisi voinut olla varsinainen lopputulos. Toimintatapojen syväanalyysin sijaan ryhmän keskeisin tavoite näytti olevan perusteluiden luominen julkisen rahoituksen lisäämiselle huippu-urheilukoneistoon. Tämä siitä huolimatta, että huippu-urheilun rahoitus on noussut muuta liikunnan rahoitusta nopeammin, ja ongelmat ovat muualla.
Nykyinen presidentti Sauli Niinistö ehdotti edellisen laman aikana liikuntapaikkarahojen leikkaamista, ”kiipeilköön puissa”. Totta on, että suurin osa voi lähteä vaikkapa lenkille ilman kustannuksia. Yhteiskunnan kannalta moralisointia hyödyllisempää on kuitenkin luoda mahdollisuuksia hauskaan ja mielekkääseen liikuntaan.
Vasemmiston tavoitteena hallituksessa oli rakenteiden uudistaminen. Politiikan kärkitavoitteeksi otettiin liikuntaharrastuksen kynnysten alentaminen, jotta kaikilla olisi mahdollisuus mielekkääseen liikuntaan.
Työ jäi kuitenkin kesken. Jo julkistettu järjestörahoitusuudistus laitettiin jäihin Vasemmistoliiton lähdettyä hallituksesta. Moni prosessi on kuitenkin liikkeellä. Tutkimusrahoitus on poikinut paljon tärkeää tietoa, jonka pohjalta liikuntapolitiikkaa voidaan tehdä, jos vain poliittista tahtoa löytyy.
Uuden hallituksen linja on pääosin kauhistuttava, mutta liikunta on onneksi suojattu leikkauksilta jakosuhdelailla. Koska liikunta ei saa valtiolta verotuloja, on rahoitus kiinni ainoastaan Veikkauksen tuloksesta. Se taas näyttää pysyvän hyvällä tasolla, mikäli veroparatiiseista operoivia yksityisiä pelifirmoja ei päästetä Suomen markkinoille nykyistä enemmän.
Hallituksen parhaimpiin linjauksiin kuuluukin liikunnan lisääminen koulupäivän aikana, ”tunti liikuntaa päivässä”, kunhan se toteutetaan hyvin. Monien vastenmielisinä pitämien varsinaisten liikuntatuntien lisääminen ei juuri auta. Parhaita käytäntöjä on haettava ”liikkuva koulu”-hankkeesta. Koulut ovat vapaaehtoisesti voineet osallistua monin tavoin menestyneeseen hankkeeseen, jonka rahoitusta lisättiin edellisellä hallituskaudella voimakkaasti.
Vasemmistolaisesta näkökulmasta tärkeintä on lisätä koko väestön hyvinvointia mahdollistamalla mielekäs liikunta kaikille.
Nuorisotutkimusverkoston uusi julkaisu huippu-urheilijan elämänkulusta osoittaa, että se on myös huippu-urheilun kannalta parasta politiikkaa. Rahan kaataminen olympiakomitealle ei auta mitään, jos suurin osa urheiluharrastukseen osallistuvistakin nuorista ajetaan toiminnasta pois liian suurilla maksuilla ja liialla kilpailuhenkisyydellä. Muutamaa poikkeuslajia, kuten taitoluistelua lukuun ottamatta, huipulle nousevat seuloutuvat vasta lähempänä 20 ikävuotta. Suomessa lapset syrjäytetään urheilusta jo 13 vuoden iässä.
Yhtä ainoaa viisasten kiveä liikkumattomuuden ongelmien ratkaisemiseksi ei ole. Nykyisen järjestelmän hienosäädöllä ei päästä mihinkään. Tarvitaan isoja muutoksia sekä järjestäytyneeseen urheiluliikkeeseen että liikkumiseen innostamiseen niin kouluissa, kaavoituksessa kuin rakennettuina liikuntapaikkoinakin.
Kirjoittaja on liikuntapolitiikasta vastannut erityisavustaja 2011–2014.