Kreikan pääministeri Alexis Tsipras järjesti loppuhuipennuksen viisi kuukautta jatkuneille neuvotteluille Troikan kanssa. Kansanäänestyksessä kreikkalaiset ottavat kantaa velkojien viimeisimpään sopimusehdotukseen. Tsipras itse suosittaa, ettei sitä hyväksyttäisi.
Jos kyllä-äänet voittavat, tiedetään seuraukset: kuristuspolitiikka jatkuu. Jos kreikkalaiset haluavat yrittää löytää vaihtoehdon tälle politiikalle, heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin vastata ei.
Neuvottelut ovat havainnollistaneet talous- ja rahaliiton perusheikkoutta. Euroalueen mailla ei ole kykyä eikä halua yhteisvastuuseen. Koska niillä ei ole kykyä yhteisvastuuseen, niillä ei ole kriisiaikoina myöskään riittävästi kykyä yhteistyöhön.
Euroalueen mailla ei ole kykyä eikä halua yhteisvastuuseen.
Talousnobelisti Amartya Sen on rinnastanut vyönkiristyspolitiikkaan pakottamisen ensimmäisen maailmansodan jälkeen solmittuun Versailles’n rauhansopimukseen ja sen seurauksiin. Siinä Saksa tuomittiin sotasyylliseksi ja määrättiin maksamaan valtavat sotakorvaukset.
Rauhansopimuksen sisällön alettua hahmottua Britannian valtiovarainministeriön edustajana neuvotteluissa toiminut John Maynard Keynes kieltäytyi jatkamasta edustajan tehtävässä. Hänen mielestään Saksalle määrättävät sotakorvaukset olisivat niin suuret, että ne raunioittaisivat Saksan talouden. Samalla ne vahingoittaisivat koko Euroopan taloutta eli myös voittajavaltioita. Keynes ei halunnut osallistua sellaisen rauhansopimuksen valmistelemiseen.
Kreikassa leikkauspolitiikka on jo raunioittanut taloutta ja aiheuttanut tarpeetonta kärsimystä kreikkalaisille. Talouskriisivuosina eri maista saadut kokemukset osoittavat, että leikkauspolitiikan jatkaminen vain pidentäisi Kreikan talouden alamäkeä. Samalla kreikkalaisten ahdinko jatkuisi.
Jos ei-äänet voittavat, ei ole selvää, mitä lähitulevaisuudessa tapahtuu. Syriza voitti vaalit lupaamalla lopettaa leikkauspolitiikan mutta pitämällä Kreikan talous- ja rahaliiton jäsenenä. Kuluneen kevään yksi opetus on kuitenkin ollut se, että yksittäisen euroalueeseen kuuluvan EU-maan on mahdotonta noudattaa talouspolitiikkaa, joka poikkeaa oleellisesti EU-elimissä sovitusta ja myös EU-säädöksiin kirjoitetusta politiikasta. Se ei ole mahdollista, vaikka hallituksella olisi vahva kansalaisilta saatu tuki.
Sen tähden pääministeri Tsiprasin pyrkimys harjoittaa vaihtoehtoista talouspolitiikkaa talous- ja rahaliiton jäsenenä on toiveajattelua. Vaihtoehtoinen talouspolitiikka edellyttää omaa rahaa.
Kirjoittaja on erikoistutkija Palkansaajien tutkimuslaitoksessa.