Viimeinen sana
Alkuun pari huomiota trolleista. Toki kirjoittaisin mieluummin näin pääsiäisen aikaan trulleista, mutta he eivät ole jauhaneet hevonkukkua peruskoulusta ja feminismistä.
Yhdysvalloissa asuva toimittaja-yrittäjä Taneli Heikka vertaa kolumnissaan peruskoulua Pohjois-Koreaan (HS 26.3.).
Nokian nousukiitoa ei Heikan mielestä voi selittää suomalaisella koulujärjestelmällä. Talouskriisin hän pistää silti peruskoulun piikkiin. Logiikka on yhtä hataraa läpi kolumnin.
Kirjoittaisin näin pääsiäisen aikaan mieluummin trulleista, mutta he eivät ole jauhaneet hevonkukkua peruskoulusta ja feminismistä.
Heikka päättelee tasa-arvoisuuden ja moniarvoisuuden opettamisen jollain tavoin estävän moniarvoisuuden ja innovaatiot.
Toinen viikon trollaajista (ihminen, joka kirjoituksellaan haluaa lähinnä herättää ärsytystä) on mediapersoona Tuomas Enbuske. Hän julistaa kolumninsa otsikossa feminismin olevan vihapuhetta ja rinnastaa feministit persuihin (Apu 31.3.).
”Molemmat ryhmät ovat synnyttäneet itse keksityn ongelman, johon heillä on itsellään ratkaisu.”
Kirjoitukseen Enbusken on kiihottanut Naisasialiitto Unionin julkaisema kaavio, joka osoittaa suomalaisten pörssiyhtiöiden johdossa olevan enemmän Juha-nimisiä kuin naisia yhteensä.
Tämä on hänen mukaansa Juhien syyllistämistä ja feministien uhriutumista. Paitsi että osoittaa täydellistä sokeutta omaa etuoikeutettua asemaansa kohtaan, Enbuske sortuu itse persu-logiikkaan, jossa omaa asennetta tukemaan valikoidaan sitä tukevat yksittäishavainnot. Hän laittaa samalla viivalle täydelliset tiedot pörssiyhtiöiden toimitusjohtajista ja aliraportoidut suomalaissyntyisten raiskaukset erityisesti parisuhteissa.
Tarkasteleepa sitten seksuaalista väkivaltaa, työelämää tai taloudellista vallankäyttöä, ei sukupuolisyrjintä ole feministien itse keksimä ongelma.
Feministit taistelevat kaikenlaisia syrjiviä rakenteita vastaan, ja se, hyvä Tuomas, koituu kaikkien eduksi. Siksi sitä kutsutaan tasa-arvoksi.
Trollien lisäksi kulttuuritoimittajan sielua on satuttanut se, että kulttuuri ja taide loistavat poissaolollaan vaalikoneista ja television vaalitenteistä.
Taiteen kentällä kyllä puhutaan politiikasta. Eikä vain puhuta, sitä myös tehdään.
Pirkko Saision kirjoittama ja Jussi Tuurnan säveltämä Slava nauraa Putinille Kansallisteatterissa. Q-teatterin Jotain toista tuo naisen (homoseksuaalisen) halun näyttämölle niin intiimillä tavalla, että esityksen käsikirjoittaja-ohjaaja Milja Sarkola ansaitsisi Henkilökohtainen on yhä poliittista -palkinnon.
Poliittisen valokuvan festivaalin keskustelutilaisuudessa Meeri Koutaniemi kertoi valinneensa valokuvaajan ammatin, koska siinä voi yhdistää taiteen ja yhteiskunnallisen aktivismin.
– Minulle valokuva ei ole vastaus, vaan ensimmäinen kysymys.
Politiikka tulee eteen yllättävissäkin paikoissa. Erään sosiaalisen median eläinaiheisen ryhmän jäsenet ovat ryhtyneet tekemään lemmikeistään vaalimainoksia.
Ehdolle on asettunut esimerkiksi Maukupuolueen Teto, joka vaatii perusraksutuloa ja kissoille vapaata kulkuoikeutta kaappeihin. Elma-koiran mottona on ”Karvan verran pehmeämpää politiikkaa”. Viipurilaislähtöinen Luka-koira edustaa Maahanmuuttopuoluetta ja Rölli-kissa Sosialistidemonikatteja. Lajista riippumatta moni on imurikiellon kannalla.
Yhteistä eläinten huumorimainoksille on vaatimus lajityypillisen käyttäytymisen kunnioittamisesta ja oikeudesta omannäköiseen elämään.
”Kollit saa rakastaa kolleja ja mirrit mirrejä.” (Malkolm-kissa, Vireät)
Monet näistä mainoksista ovat jopa parempia kuin ihmisehdokkaiden.
Pöhköhkön Nunna-kissan hellyttävä vaalilause on vetoomus heikoimpien puolesta:
”Enemmän ymmärrystä meille, jotka olemme sitä vailla.”