Helsingin yliopiston julkaisema raportti ulkomaalaisten säilöönotosta Helsingin käräjäoikeuden piirissä osoittaa ongelmia ulkomaalaislain soveltamisessa.
Ulkomaalaisia otetaan säilöön rutiininomaisesti pakenemisvaaran ja epäselvän henkilöllisyyden perusteella ilman kunnollista arviointia siitä, onko vapauden rajoittaminen tarpeellista.
Ennen uuden säilöönottokeskuksen avaamista säilöönotetut vietiin käytännössä aina ensin poliisin tai rajavartioston pidätystiloihin, jossa säilöönotettuja pidettiin muutamasta päivästä viikkoihin. Säilöönottoa ei ole edeltänyt säännönmukainen terveystarkastus, eikä oikeus ole ottanut huomioon näitä kärsimyksiä ja puutteita.
Säilöönotetut eivät aina saa tarpeeksi lainopillista tukea. Käräjäoikeus näyttää lähes kyseenalaistamatta hyväksyvän viranomaisten näkemykset säilöönoton tarpeellisuudesta.
Oikeus perustelee säilöönottopäätöksiä niukasti tai ei ollenkaan ja viittaa toimeenpanevien viranomaisten, kuten rajavartioiden ja poliisin, perusteluihin. Tutkijoiden mukaan tämä viittaa yhdessä muiden tekijöiden kanssa siihen, että tuomioistuinkäsittely on vain muodollisuus.
Tiedot niukkoja
Säilöönottojen määrä on noussut viime vuosina. Kun vuonna 2008 säilöönottoja oli 627, vuonna 2012 niitä oli 1200. Viimeaikaisessa keskustelussa ulkomaalaislain muuttamisesta on viitattu 1500 vuosittaiseen säilöönottoon.
Myös keskimääräinen säilöönottoaika on pidentynyt. Vuonna 2003 ulkomaalaisia pidettiin Metsälän säilöönottoyksikössä keskimäärin noin 10 päivää. Vuonna 2012 keskimääräinen säilöönottojakso oli noin 32 päivää.
Raportin tehneet Magdalena Kmak ja Aleksi Seilonen kirjoittavat, että Suomen ulkomaalaislakia ja säilöönottokäytäntöjä koskeva tutkimus on niukkaa, eikä ulkomaalaisten säilöönottoa juuri nähdä poliittisena kysymyksenä lukuun ottamatta joidenkin kansalaisjärjestöjen mielenilmauksia.
Tutkijat huomauttavat, että Euroopan Unionin perusoikeusvirasto FRA on maininnut Suomen esimerkkinä maasta, jossa alle yksi prosentti viranomaisten tekemien säilöönottojen tuomiostuinkäsittelyistä johtaa säilöönotetun ulkomaalaisen vapautukseen. Myös Amnesty International on arvostellut Suomea muodollisesta ja automaattisluontoisesta säilöönottokäytännöstä.
Kansan Uutiset haastatteli tutkijoita sähköpostitse. Tutkijat vastasivat kysymyksiin yhdessä.
Tutkimuksenne mukaan ulkomaalaislakia tulkitaan tavalla, joka rinnastaa säilöönotettavat rikollisiin. Voitteko avata tätä huomiota?
– Ulkomaalaisten säilöönottokäytäntö periytyy pitkälti rikosoikeuden pakkokeinoista. Säilöönottoa valvoo sama tuomioistuin, joka valvoo rikollisiin käytettäviä pakkokeinoja. Säilöönotettuja voidaan myös väliaikaisesti säilyttää putkissa ja poliisivankiloissa.
– Ulkomaalaislaki antaa oikeuden säilöönottoon, jos on aihetta epäillä, että ulkomaalainen tulee tekemään rikoksen Suomessa. Tätä sovelletaan myös henkilöihin, joita ainoastaan epäillään eikä ole tuomittu rikoksesta. Käytäntö tekee ei-kansalaisten vapaudesta vähemmän arvokasta kansalaisten vapauteen nähden.
Osaatteko arvioida, miksi kysymys ulkomaalaisten säilöönotosta ei ole politisoitunut Suomessa?
– Säilöönotetut ulkomaalaiset on suljettu ulos yhteiskunnasta sekä fyysisesti että tilanteidensa kannalta. Suurin osa heistä karkotetaan Suomesta, eivätkä karkotetut käynnistä valitusmenettelyjä.
– Lisäksi Suomessa ei ole vahvaa perinnettä oikeusjutuista, joilla puolustetaan perustuslain takaamia perusoikeuksia.
– Säilöönotetut eivät myöskään äänestä vaaleissa.
Kirjoitatte raportissa, että säilöönottoyksikköjen olot ovat usein huonommat kuin tavallisissa vankiloissa. Mitä tarkoitatte?
– Tarkoitamme tässä kohtaa kansainvälistä tilannetta, emme niinkään Suomea. Vankilat ovat yleensä hyvin säädeltyjä ja niissä on ainakin jossain määrin tarkoitus vangitsemisen ja rankaisemisen lisäksi palauttaa henkilö yhteiskuntaan. Tällainen tarkoitus puuttuu säilöönottoyksiköistä. Niiden tarkoitus on sulkea henkilö pois yhteiskunnasta, jotta hänet voidaan poistaa maasta.
– Vankilatuomion tarkoitus on yleensä vangitulle hyvin selkeä, kun taas säilöönotetut eivät tavallisesti ole syyllistyneet rikoksiin ja heidän on vaikea ymmärtää vankeutensa tarkoitusta. Lisäksi, toisin kuin vangit, säilöönottoyksiköissä säilytettävät ihmiset eivät tiedä, kuinka pitkään heitä pidetään säilössä. Tämä tekee säilöönotosta psykologisesti raskasta.
– Lisäksi säilöönottoyksiköissä on liikaa ihmisiä niiden kokoon nähden ja niissä turvaudutaan väliaikaisjärjestelyihin, kuten sotilastiloihin tai kontteihin. Tämä koske esimerkiksi Italiaa ja Kreikkaa.
Miten säilöönottokäytännöt ovat muuttuneet muualla maailmassa viime vuosina? Miten Suomen säilöönottotapa vertautuu muihin maihin?
– Länsimaissa on 1990-luvulta lähtien otettu yhä enemmän ihmisiä säilöön rajakontrollin ylläpitämiseksi. Esimerkiksi Yhdysvallat kaksinkertaisti säilöönottopaikkansa ja säilöönotoista sekä karkotuksista vastaavan henkilökuntansa vuosien 1995 ja 2001 välillä.
– Jotkin maat, kuten Australia, ottavat säilöön käytännössä jokaisen ulkomaalaisen, joka tulee maahan ilman oleskelulupaa. Toiset maat kriminalisoivat ulkomaalaislain rikkomisen ja käyttävät sitä perusteena säilöönotolle.
– On myös trendinä ulkoistaa säilöönotto rajanaapureille tai saarialueille, kuten EU tekee Libyassa, Turkissa ja Ukrainassa, Yhdysvallat Guatemalassa ja Guamassa ja Australia Joulusaarella, Indonesiassa ja Naurussa.
– Ainakin Suomi ja Ruotsi ovat lähestyneet säilöönottoa sosiaalityön näkökulmasta, eli säilöönottoyksikkö muistuttaa vastaanottokeskusta sillä erolla, että säilöönotetut eivät voi lähteä alueelta. Nyt käsittelyssä olevalla ulkomaalaislain muutoksella Suomi näyttää siirtyvän sosiaalisesta näkökulmasta käytäntöön, joka korostaa turvallisuutta ja kontrollia.
Miten säilöönotettujen tilannetta voisi parantaa?
– Viranomaisten ja erityisesti oikeuden tulisi kiinnittää enemmän huomiota päätösten perusteluihin ja ilmaista selkeästi jokaisen kohdalla, miksi henkilö otetaan säilöön. Tämä mahdollistaisi keskustelun siitä, ovatko säilöönotot perusteltuja ja oikeutettuja. Perustelujen pitäisi aina sisältää syyt siihen, mikseivät muut turvaamistoimet riitä. Perusteluksi ei riitä, että henkilöä ollaan karkottamassa.
– Mahdollisuus käyttää poliisivankiloita säilöönotossa pitäisi rajoittaa hyvin lyhyeksi. Kapasiteettiongelmat eivät lainkaan kelpaa syyksi käyttää vankiloita ja tästä mahdollisuudesta pitäisi luopua kokonaan.
– Suomi vaikuttaa pitävän kiinni utopiasta, jossa maahantulo on täydellisesti kontrolloitavissa. Suomessa on niin vähän maahantulijoita, että näin tiukka kontrolli vaikuttaa liialliselta etenkin EUn sisärajojen osalta.
– Ulkomaalaisten säilöönotossa ei pitäisi olla kysymys yleisestä turvallisuudesta. Yleistä turvallisuutta koskevat uhat pitäisi käsitellä rikosoikeudellisin keinoin, jotka koskevat yhtäläisesti kaikkia.
Tutkimuksen aineisto on vuodelta 2013. Tutkimusraportin voi lukea Helsingin yliopiston sivuilla.