Neuvostoliiton mukaan murhan suorittavat saksalaiset vasta syksyllä 1941. Tämä Neuvostoliiton virallinen totuus eli 50 vuotta. Vasta Neuvostoliiton kaaduttua ja sen arkistojen hetkeksi avauduttua totuus paljastui. Murhat tehtiin NKP:n keskuskomitean 5.3.1940 tekemällä päätöksellä. Josef Stalinin ohella päätöksen allekirjoittivat K. Vorosilov, V. Molotov ja A. Mikojan. Äärimäisen salassa pidetty asiakirja julkistettiin Moskovassa vasta 1992.
Asiakirjan mukaan NKVD sai määräyksen teloittaa ampumalla 25 000 puolalaista vankia, joista valtaosa oli syksyllä 1939 Puolan valtauksen yhteydessä vangittuja upseereja. Osa teloitettavista oli sivistyneistöä, kuten tiedemiehiä, kirjailijoita ja toimittajia.
Kolmekymmentä vuotta Varsovassa asunut ruotsalainen historiantutkija ja toimittaja Peter Johnsson on kirjoittanut kokonaisvaltaisen Katynin murhia ja niiden historian taustavuosista nykypäivään käsittävän teoksen. Kirjan on julkaissut suomeksi Mansarda-kustantamo ja se on ensimmäisen suomeksi julkaistu Katyniin keskittyvä kirja.
Gorbatšov myönsi Puolan presidentille Neuvostoliiton tehneen murhat.
Katynin murhat tapahtuivat paitsi itse Katynissä myös muilla leireillä, joissa puolalaisia vankeja oli. Johnssonin kirjassa selostetaan murhien toteuttamistavat vakuuttavasti ja laajaan esimerkkiaineistoon nojautuen. Osa aineistosta on jo pitkään tunnettua, osa tuli julkisuuteen vasta NKP:n arkistojen avauduttua hetkeksi 1990-luvulla.
Puolan jako ja talvisota
Murhien taustalla oli Stalinin suorittama Puolan jako liittolaisensa Adolf Hitlerin kanssa. Stalinin mukaan uutta Puolaa ei saisi enää syntyä ja siksi puolalainen upseeristo ja sivistyneistö tuli tuhota. Tämä onnistui siksi hyvin, että entinen Puolan itäosa jäi Neuvostoliitolle. Nykyään Puolan vanhat alueet kuuluvat Liettualle, Valko-Venäjälle ja Ukrainalle.
Toiseksi syyksi on myös sanottu, että puolalaiset vangit piti tappaa, koska heidän tilalleen piti saada suomalaisia sotavankeja. Silloin Moskovassa pidettiin selvänä, että talvisota päättyisi Suomen valloitukseen.
Kylmä sota jäädytti
Katynin haudat avattiin ensimmäisen kerran 1943 saksalaisten toimesta. Varsin luotettavissa tutkimuksissa todettiin, että murhat oli tehty keväällä 1940 eli neuvostoliittolaisten toimesta. Moskova luonnollisesti tyrmäsi tämän ja väitti joukkomurhaa saksalaisten syksyllä 1941 tekemäksi. Liittoutuneet uskoivat tähän ainakin virallisesti, koska saksalaisten syntitaakkaan tämä oli vain pieni lisä.
Puolan pakolaishallitus oli kuitenkin saanut kannattajiltaan aivan toisenlaista tietoa ja sen julkistamisaikeet johtivat Moskovan ja pakolaishallituksen välirikkoon. Kun Katynin alue tuli taas Neuvostoliiton haltuun, Moskova suoritti oman tutkimuksensa ja luonnollisesti päätyi siihen, että syyllisiä olivat saksalaiset.
Vaikka Moskovan tutkimus oli hämärä, sen tulokset olivat Neuvostoliiton ja muiden sosialististen maiden virallinen totuus aina Neuvostoliiton luhistumiseen saakka.
Näin oli myös Puolassa, vaikka kansa tiesi totuuden. Esimerkiksi asuessani Varsovassa 1979–1983 kaikki, joiden kanssa asiasta puhuin, pitivät venäläisiä syyllisinä Katynin murhiin. Näin esimerkiksi Trybuna Ludun toimittajat, vaikka sitten lehteensä toista kirjoittivat.
Venäjä tunnusti
Sosialismin luhistuttua Puolassa alkoi vilkas Katyn-keskustelu. Lopulta 1989 Mihail Gorbatšov myönsi Puolan presidentille Wojciech Jaruzelskille Neuvostoliiton tehneet murhat, mutta syytti niissä NKVD:n johtoa. Boris Jeltsin julkisti Katynia koskevat salaiset asiakirjat, joista selvisi NKP:n politbyroon määräys.
Murhista oli kulunut 50 vuotta ja valtaosa syyllisistä ei ollut enää oikeuden tavoitettavissa. Ja voi kysyä haluttiinko Venäjällä heitä enää etsiä, saati rangaista. Kaikki yritykset ovat kilpistyneet Venäjän oikeusistuimiin, joiden mukaan asia on vanhentunut.
Vladmir Putinin tultua valtaan arkistot alkoivat taas sulkeutua. Vaikka Putin osallistui vielä 2010 Katynin uhrien muistotilaisuuteen, vanha kyynisyys ja entiset valheet nousivat Johnssonin mukaan jälleen voimaan Moskovassa.
Johnssonin kirja on loistava esimerkki tapauksesta, jossa joukkomurhaajat jätettiin tuomitsematta, koska he kuuluivat voittajavaltioiden murhaajiin. Monipuolisesti lähteitä käyttävä Stalinin murhat Katynissä avaa mahdollisuuden myös mielikuvitukselle. Mitä olisi tapahtunut, jos Suomi olisi hävinnyt talvisodan?
Kari Klemelän suomennos on sujuva lukuelämys, vaikka kirjan raskasta aihetta ei niin miellyttäväksi voi sanoa.
Peter Johnsson: Stalinin murhat Katynissä ja niiden historialliset jälkipelit 1940–2014. Suomentanut Kari Klemelä. Mansarda 2014. 240 sivua.