Se kysyy onko suomalaisen miehen kuva muuttunut Aleksis Kiven ajoista, ja miten nykymies pärjää?
Esityksessä sipoolaiset veljekset päättävät jäädä äidin kuoleman jälkeen asuttamaan kotitilaansa ja lähettävät Eeron maa- ja metsätalousoppilaitokseen oppimaan tilanhoitoa.
Kahdeksan Sörkan vankia pureutuu Kiven mestarilliseen kuvaukseen Jukolan veljessarjasta tuoden nykymiehen suoraan iholle. Eikö myös nykymies kaipaa osallisuutta ja rakkautta? Rakkauden kaipuu näyttäytyy kummallisina tapoina.
Seitsemän broidia Sipoosta on Taittuu ry:n kolmivuotisen vankilateatterihankkeen viimeinen tuotanto. Samalla se on ensimmäinen miesten suljetun laitoksen kanssa toteutettu teatterituotanto.
– Hankkeessa on opittu paljon, ja sen aikana on käynyt selväksi, että vangeilta sitoutumista ja kovaa työtä vaativa menetelmämme on toimiva teatterintekomuoto, toteaa hankkeen taiteellinen johtaja Hannele Martikainen.
Vankilateatterihanketta ovat tukeneet Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Rikosseuraamuslaitos. Mikäli rahoitus järjestyy, lähdetään samaa menetelmää soveltamaan seuraavaksi koulukoteihin.
Näytelmän esityksiä on kaikkiaan neljä 11.12.- 13.12.