Jyväskylän kaupunginteatterissa on pyörinyt syyskauden ajan ajankohtaiseen keskusteluun liittyvä näytelmä Lainahöyhenissä. Se perustuu Jean Poiret’n näytelmään La Cage aux Folles.
Tarinan keskiössä on kabareen johtaja Georges, jonka puoliso Albin on yökerhon häikäisevä dragtähti Zaza. Kun Georgesin nuoruudenhairahduksen tuloksena syntynyt poika Jean-Michel ilmestyy kotiin ilmoittaen rakkautensa ”Perinne, perhe ja moraali” -puolueen edustajan tyttäreen Anneen, syntyy kriisi. Tarvittava äitihahmo kyllä löytyy lainaan, mutta kohtalo tekee kepposet ja Albin joutuu yllättäen kaivamaan draamakuningattaren repertuaaristaan äitihahmoa. Perhe koettaa taikoa heteronormatiivista perheunelmaa – katastrofaalisin seurauksin.
Teatteri kommentoi yhteiskuntaa
Näytelmä on teemaltaan erityisen ajankohtainen nyt, kun tasa-arvoisesta avioliittolaista äänestetään perjantaina.
Asiasta valaisevaa keskustelua käytiin Lainahöyhenissä -näytelmän esityskauden puolessavälissä aiemmin marraskuussa, kun Jyväskylän Seta ja Jyväskylän Vasemmisto järjestivät avoimen keskusteluillan esityksen jälkeen. Paikalle oli kutsuttu Keski-Suomen kansanedustajat. Vasemmistoliitosta mukana oli Eila Tiaisen lisäksi Silvia Modig. Tilaisuuden alussa näyttelijä Joni Leponiemi kertoi haastavasta roolistaan drag queenina.
– Yhteinen punkkarimenneisyys Georgesin esittäjän, Jouni Innilän kanssa helpotti erilaisuuden taustoittamisessa.
Ohjaajan vahva ote oli hyvä tuki roolin rakentamiselle, korosti Leponiemi, joka tietää että hyvä komedia rakennetaan vakavasti.
– Rooli on ollut todella palkitseva. Näytelmää ei rakennettu komediana vaan Georgesin ja Albinin rakkaustarinana. Se onnistui. Tuntemattomiltakin tulee hyvää palautetta.
Keskustelun aikana sekä keskustelijat että yleisö antoivatkin palautetta näytelmän osuvuudesta.
– Vaikka ei se homojen elämä pelkkää karnevaalia ja glitteriä ole, korostivat Silvia Modig ja Jyväskylän Setan puheenjohtaja Petri Janhunen.
Joni Leponiemen mukaan yllättävän moni teatterikappale tuntuu juuri nyt ikään kuin politisoituvan.
Mikä poliitikkoa pelottaa?
Keskusteluiltaan tulleet poliitikot olivat yksimielisiä tasa-arvoisen avioliittolain tarpeellisuudesta, mutta keskustelun myötä nousivat esiin ilmeiset syyt vastustaa kansalaisaloitetta. Kutsuvaiheessa oli eräs kansanedustaja ilmoittanut Petri Janhuselle epäröintinsä syyksi adoption.
– Adoptiossa on kyllä niin rankat viranomaisten asettamat ja valvomat kriteerit ja arviot, ettei kukaan voi mennä noin vain lakimuutoksenkaan jälkeen hakemaan lasta itselleen, Janhunen korosti.
Vaikka Raamatun tekstit ovat joillekin perusteena, se ei voi olla lakikeskustelun pohjana, totesi kansanedustaja Eila Tiainen.
– Eduskunta päättää laeista, ja lakien on oltava kaikille sama velvollisuuksineen ja oikeuksineen.
Kiihkeä debatti nousi lasten oikeuksista, joista kansanedustaja Modig piti painavan puheenvuoron.
– Meillä on jo kymmeniä tuhansia lapsia lesbo- ja homoperheissä, ei tässä olla tilanteessa, jossa mietitään että voiko näille nyt antaa adoptio-oikeutta ja sitä kautta lupaa perheenperustamiseen.
Modig kertoi, että lakivalmistelussa etsittiin laajasti tutkimusta, joka osoittaisi, että lapset kasvaisivat homo- ja lesboperheissä jotenkin vinoon ja heillä olisi muita enemmän psyykkisiä tai terveysongelmia, kouluvaikeuksia tai rikollisuutta. Sellaisia ei löytynyt.
Tahdon 2013 on kansalaisaloitekampanja tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Lakivaliokunta hylkäsi sen viikko sitten ääni 9–8. Eduskunta äänestää asiasta perjantaina. Suomalaisista 65 prosenttia kannattaa tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymistä.
Lainahöyhenissä Jyväskylän kaupunginteatterissa 17.12. asti.