Viimeinen sana
Vuosittainen ylikulutuspäivä tuli ja meni, kuten niin usein ennenkin. Poliittiset lausuntoautomaatit lätisivät kestävästä kehityksestä ja kunnon kansalaiset murehtivat asiaa kaksi ja puoli minuuttia. Kukaan ei pöyristynyt, närkästynyt tai raivostunut, vaikka kysymyksessä oli noin suurin piirtein maailman tärkein asia.
Se johtuu ensinnäkin siitä, että jotkin rikokset ovat liian suuria käsitettäviksi. Toinen syy on se, että koko talousjärjestelmämme perustuu tuolle rikokselle.
Ylikulutuspäivä tarkoittaa sitä hetkeä, kun ihmisten ekologinen jalanjälki ylittää maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden kasvihuonekaasupäästöjä siltä vuodelta. Toisin sanoen maapallon tuottamat uusiutuvat luonnonvarat on tältä vuodelta laskennallisesti käytetty.
Ajattelevat ehtivänsä kuolla alta pois ennen suurimpia mullistuksia.
Tänään elämme jo velaksi, olemme eläneet jo vuosikymmeniä tahdin vain kiihtyessä. Tällä menolla tarvittaisiin kolme maapalloa vuoteen 2050, suomalaisten elintasolla vielä useampia. Köyhemmät maat vetävät keskiarvoa alaspäin ja niihin on myös kulutuksemme seuraukset ulkoistettu – toistaiseksi. Ilmastoja on vain yksi ja ruuan tai veden loppuminen yhdessä paikassa vaikuttaa myös toisessa
On paitsi sivilisaatiollemme, koko tuntemallemme elämälle maapallolla tuhoisaa elää velaksi tässä mielessä. Kuitenkaan en ole nähnyt kansakunnan kaapinpäällisten paasaavan otsat kurtussa tämän velan tuhoisuudesta.
Aivan muusta velasta ollaan sitten huolissaan senkin edestä, vaikka se on talousjärjestelmämme A ja O. Koko kapitalismimme rakentuu velalle ja elää siitä, kuten Lauri Holappa muistutti Helsingin Sanomien Nyt-liitteen (21.8.) kirjoituksessaan ”Kun velkaantuminen loppuu, loppuu myös markkinatalous”.
Motiiveista kiinnostuneiden arvioitavaksi jääköön, esittävätkö velalla pelottelevat, ”talousviisaiksi” nostetut tietoisesti tyhmiä vai ovatko he ideologiansa sokaisemia. Se on yhtä kaikki selvää, että ainoalta ympäristöltämme velanotto ei heitä huoleta.
Se ei voi johtua mistään muusta kuin siitä, että he ajattelevat ehtivänsä kuolla alta pois ennen suurimpia mullistuksia. Voivat olla oikeassakin, mutta meidän nuorempien kohdalla en olisi yhtään niin varma. Toisekseen joukossamme on tiettävästi myös ihmisiä, joita kiinnostaa muukin kuin oma silmänräpäyksensä historiassa.
On sitä paitsi tragikoomista, miten julkisessa keskustelussa vihreys vaikuttaa vakiintuneen tarkoittamaan jotain mystisiä ”pehmeitä arvoja”, vaikka asia on kovempi kuin miljardi chucknorrisia yhteensä. Luonnontalouden varassa lepää kaikki.
Eläminen nykyisen talousjärjestelmän ehdoilla edellyttää aktiivista tosiasioiden kieltämistä. Tosiasiat ovat esimerkiksi seuraavanlaisia: kapitalismia ohjaa kasvupakko ja talouskasvu on aina jossain määrin sidoksissa luonnonvarojen kulutukseen. Rajaton kasvu on teoriassa mahdollista, mutta rajallisella maapallolla mahdotonta.
Kapitalismin puolustajat viisaimmasta päästä myöntävät parhaan puolustuksensa olevan, ettei vaihtoehtoja ole. Ei varmaan olekaan sellaista vaihtoehtoa, että vain sormien napsautus, niin tulee maailmanvallankumous ja utopiat muuttuvat todeksi.
Sellainen kuulostaa sitä paitsi käsittämättömän vastenmieliseltä totalitaristisuudessaan. Menemättä nykypäivän totalitarismiin on todettava vain, että vaihtoehtoja on sentään enemmän kuin kaksi. Niitä on loputtomasti ja ne saavat muotonsa siellä, missä ihmiset kyllästyvät olemaan järjestelmää varten.
Vaihtoehtoja rakennetaan ja vastarintaa tehdään jatkuvasti. Se tehdään tai jätetään tekemättä jokaisen arjessa, sitä ei tule tekemään kukaan kenenkään puolesta.
Ei tule viisasta johtajaa, varajeesusta eikä ketään, joka laittaa kaiken kuntoon. Yksi ihminen voi muuttaa vain oman maailmansa. Se ei tarkoita, että pitäisi olla vielä enemmän oman elämänsä supersankari. Se tarkoittaa, että pitää lakata olemasta supersankari.
Luonnontalouden näkökulmasta ihmiset esimerkiksi tekevät aivan liikaa töitä.
Mikä hauskaa, sankaritrippailun lopettaminen ei ole lainkaan ristiriidassa hupaisan abstraktion nimeltään ”maailman pelastaminen” kanssa.
Kun perspektiivi on tarpeeksi laaja, alkavat sanat kuten ”järkevä”, ”järjetön”, ”mahdollinen” ja ”mahdoton” tarkoittaa päinvastaista, mihin niillä yleensä viitataan. Sikäli kun olemme missään määrin kiinnostuneita maailman tulevaisuudesta tai ihan vain omista elämistämme, on jotakuinkin kaikki yleisesti järjettömäksi tai mahdottomaksi väitetty järkevää ja mahdollista mitä suurimmassa määrin.