Viimeinen sana
Eduskunta käy ensi viikolla arvatenkin tulikuuman lähetekeskustelun kansalaisaloitteesta, joka koskee ruotsin kielen opiskelun muuttamista vapaaehtoiseksi suomalaisissa kouluissa. Kannatan aloitetta.
Minulla ei ole mitään itse ruotsin kieltä vastaan. Kannatan sen muuttamista vapaaehtoiseksi vain siksi, että suomalaisten lasten ja nuorten on välttämätöntä saada nykyistä monipuolisempi kielitaito – samanlainen kuin muilla pohjoismaisilla nuorilla, joiden kanssa he tulevat aikuisina kilpailemaan samoista työpaikoista. Hyvä englanti ja huono ruotsi eivät riitä.
Pakollinen englannin ja yhden marginaalikielen yhdistelmä ei ole aivan ainutlaatuinen Euroopassa. Islannissa luetaan ”pakkotanskaa”. Opetushallituksen parin vuoden takainen selvitys kertoo, että siinä se sitten onkin.
Hyvä englanti ja huono ruotsi eivät riitä.
Muissa Pohjoismaissa luetaan Suomen tapaan ensimmäisenä vieraana kielenä englantia. Ruotsissa yleensä kuudennella luokalla valitaan sen seuraksi saksa, ranska tai espanja. Norjassa niiden lisäksi kahdeksannella luokalla valittavaksi tulee myös venäjä. Tanskassa ei ole pakollista toista vierasta kieltä, mutta saksan tai ranskan opiskelu on pääsyvaatimuksena lukioon.
Muissa Pohjoismaissa saadaan siis kielipääoma, joka koostuu englannista ja jonkin ison kielen ainakin auttavasta ymmärtämisestä. Suomessa muita kuin englantia ja ruotsia opiskellaan koko ajan vähemmän.
Muualla Euroopassa opiskellaan yleensä vain yhtä vierasta kieltä, englantia. Saksa, ranska, italia tai espanja tulee miljoonille EU-kansalaisille jo äidinmaidossa.
Mikä on se keskeinen ongelma, joka syntyy siitä, että peruskoulussa voisi valita englannin jälkeen toiseksi kieleksi yhden esimerkiksi ryhmästä ruotsi, ranska, saksa ja venäjä? Tähän toivoisin ensi viikon keskustelussa esitettävän kiihkottoman vastauksen. Se että ruotsia pitää opiskella, koska ruotsia pitää opiskella, ei riitä. Vapaaehtoisuus ei estäisi ketään opiskelemasta ruotsia jatkossakin, mutta sitä syystä tai toisesta turhana pitävät saisivat käyttää saman ajan jonkin ison kielen opiskelemiseen.
Kielikeskustelussa kuulee usein myös valitettavan englannin ylivallasta. Sellaista ei ole. Englannista on vuosien mittaan itsestään ja luonnollisesti muotoutunut se maailmankieli, joksi utopistit yrittivät luoda keinotekoisen esperanton.
Englanti opitaan helposti, koska sitä kuulee kaikkialla ja oppimiseen on hyvä syy. Kiitos englannin taidon pystymme kukin kiinnostuksemme mukaan seuraamaan maailman tapahtumia reaaliajassa. Yksi katsoo Venäjän virallista näkemystä RT-televisiokanavalta, toinen seuraa muotia ja viihdettä maailman johtavista alan julkaisuista ja kolmas lukee Paul Krugmanin kolumneja New York Timesistä heti niiden ilmestyessä.
Hyväkään englanti ei silti riitä. Tarvitaan monipuolisempaa kielitaitoa ja sen saavuttamiseksi kielivalinnat on vapautettava niin, että joku on kuitenkin englannin lisäksi valittava. Erityisesti aasialaisia kieliä tarvitaan valikoimaan.
Jos itse tehty valinta kohdistuu kuitenkin ruotsiin, niin mikäpä siinä.