Pääministeri Jyrki Katainen kysyi opposition edustajilta, ovatko he valmiita pysäyttämään valtion velan kasvun lähivuosina. Kysymys havainnollistaa, kuinka pahana ongelmana päätöksentekijät pitävät julkisen velan suuruutta nyky-Suomessa.
Kataisen kysymys liittyi valtion velkaan, mutta EU-sitoumuksemme koskevat koko julkista taloutta. Siihen luetaan valtion ja kuntien lisäksi myös sosiaaliturvarahastot eli muun muassa työeläkelaitokset.
EU-maita velvoittavan vakaus- ja kasvusopimuksen mukaan julkisen talouden bruttovelan suhde kokonaistuotantoon ei saa ylittää 60 prosenttia. Koska tämä raja saattaa ylittyä Suomessa lähivuosina, esimerkiksi Kataisen huoli on ymmärrettävä.
Meillä on varoja jopa enemmän kuin velkoja.
Jos 60 prosentin rajan järkevyyttä voitaisiin perustella vahvoin taloudellisin ja taloustieteellisin perustein, se antaisi yhden ohjenuoran järkevän talouspolitiikan harjoittamiselle. Raja on kuitenkin täysin mielivaltainen.
Erityisesti Suomen kannalta on onnetonta, että velkaantuneisuutta mitataan bruttovelalla. Siksi julkisen bruttovelan vastapainona olevat varat eivät vaikuta velkaantuneisuusmittariin millään tavalla.
Suomi on EU-maiden joukossa maa, joka kärsii pelkästään bruttovelkaan perustuvan mittarin käytöstä kaikkein eniten: Suomessa työeläkkeet perustuvat lakisääteiseen osittain rahastoivaan järjestelmään. Työeläkelaitoksiin on kertynyt eläkevaroja yli 150 miljardia euroa. Millään muulla EU-maalla ei ole kansantalouden kokoon suhteutettuna näin runsaita julkisen sektorin varallisuudeksi luettavia varoja.
Jos julkisen talouden velkaantuneisuutta mitattaisiin varat sisältävällä nettovelalla, Suomi menestyisi EU-maiden joukossa parhaiten. Meillä on varoja jopa enemmän kuin velkoja. Esimerkiksi EMU-maiden mallimaassa Saksassa velkaa on selvästi varoja enemmän.
Velkaantuneisuutta koskeva 60 prosentin raja oli yksi vuonna 1992 allekirjoitetun Maastrichtin sopimuksen ns. lähentymiskriteereistä. Pian sopimuksen syntymisen jälkeen useat taloustieteilijät pitivät 60 prosentin velkaantuneisuusrajaa mielivaltaisena ja ottivat esille sen, että erilaiset työeläkejärjestelmät tulisi ottaa huomioon verrattaessa julkisen talouden tilaa eri maissa. Samalla nettovelkaa saatettiin pitää bruttovelkaa järkevämpänä mittarina.
Lähivuosina tästä mielivaltaisesti valitusta 60 prosentin rajasta kiinni pitämisestä saattaa tulla jopa keskeisin talouspolitiikkaan ja hyvinvointivaltion suuruuteen vaikuttava tekijä.
Ei hyvältä näytä.
Kirjoittaja toimii erikoistutkijana Palkansaajien tutkimuslaitoksessa.