Hallitus tinkinee alkuperäisestä tavoitteestaan kääntää valtion velkaantuneisuus laskuun kuluvan vaalikauden aikana. Jos näin käy, se olisi järjen voitto.
Hallitusohjelman tavoite oli alun alkaenkin ajattelematon. Sitä kirjattaessa ei ollut varauduttu ennustettua huonompaan talouskehitykseen.
Suomen talouden kasvunäkymät ovat edelleen niin hauraalla pohjalla, että niiden perusteella lisäsopeutustarve ensi vuonna on nolla euroa. Koska lisäsopeutus merkitsee menoleikkauksia, sillä voidaan pahimmassa tapauksessa turmella talouden elpyminen.
Juuri lähivuosina tarvittaisiin talouspoliittista liikkumavaraa.
Hallitusohjelmaan kirjatusta tavoitteesta luopuminen ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö ensi vuonna sopeutettaisi. Sopeuttaminen olisi kuitenkin vähäisempää kuin valtiovarainministeriön (VM) arvio kolmen miljardin euron suuruisesta lisäsopeutustarpeesta.
Olisi yllättävää, jos seuraava hallitus ei jatkaisi lisäsopeutusta. Ohjaahan sen toimintaa sekä viime vuoden alussa voimaan tullut niin sanottu fipo-laki että EU-sitoumuksiin sisältyvä paine pysäyttää julkisen talouden velkaantuminen.
Näiden rajoitteiden takia nykyistä hallitusta seuraavat hallitukset joutuvatkin suunnittelemaan talouspolitiikkaansa pitämällä yllään talouspoliittista pakkopaitaa.
Asetelma on onneton, koska juuri lähivuosina tarvittaisiin talouspoliittista liikkumavaraa. Viisaalla talouspolitiikalla voitaisiin yrittää rakentaa siltaa tällä hetkellä vallitsevan vaikean taloustilanteen ja nykyistä paremman tulevaisuuden välillä.
Ongelma on tietysti se, ettemme tiedä, kuinka pitkä sillasta pitää rakentaa. Toisaalta Suomessakin 1990-luvun alun lamavuosina saaduista kokemuksista tiedämme, mitä seuraa, jos vaikeina aikoina hallitukset harjoittavat leikkauspolitiikkaa.
Tuoretta uutta tietoa on saatu eurooppalaisten kriisimaiden kokemuksista. Kiristyspolitiikan suunnittelijat ja toteuttajat aliarvioivat leikkauspolitiikan kurjistavat vaikutukset.
Myös VM:n arviossa menoleikkausten kielteiset seuraukset on saatettu aliarvioida.
Sillanrakennuspolitiikka edellyttää lisävelan ottoa. Suomi on niitä harvoja vanhoja euromaita, joiden velansietokyky on hyvä. Esimerkiksi kaikkien EMU-maiden mallimaassa Saksassa ns. EMU-velan osuus kokonaistuotannon arvosta on noin 80 prosenttia; Suomessa osuus on jonkin verran alle 60 prosenttia. Lähtökohtamme mahdollistaisivat pitkänkin sillan rakentamisen.
Jos pakkopaitaa ei pureta, sillan rakentaminen ei kuitenkaan onnistu. Voi olla, että järki saa ensi vuonna vain pienen osavoiton.
Kirjoittaja on erikoistutkija Palkansaajien tutkimuslaitoksessa.