Ensin kirjoitetaan kohtaus.
Kotkalainen Carita Malm, 12, työstää tekstiinsä dekkarinjuonen, missä päähenkilö värvää yksityisetsivän vakoilemaan alakoulun aikaista ihastustaan.
Kun teksti on valmis, siitä tehdään elävä: Malm ja niin ikään kotkalaiset Venla Vitikainen, 14, ja Atte Lehtomäki, 19, näyttelevät ja improvisoivat tekstin todeksi.
Taiteen välityksellä nuorille eväitä elämään.
Vitikainen myöntää, että improvisaatio-osuus hieman jännittää häntä.
– Siinä vaan seisoo ihan tyhmän näköisenä, jos ei keksi mitään sanottavaa.
Lievitystä kasvukipuihin
Malm, Vitikainen ja Lehtomäki liittyivät Kotkan nuorisoteatteriin syyskuun alussa. Kun pitkään tauolla ollut teatteri käynnistettiin uudestaan, niin sen suosio yllätti jopa järjestäjät: teatterin listoilla on peräti 136 nuorta, joista noin satakunta osallistuu säännöllisesti teatterin harjoituksiin.
– Aloitamme vuodenvaihteen jälkeen varsinaisen näytelmän harjoitukset. Ensi-ilta on huhtikuun lopulla, kertoo teatterikuraattori, ohjaaja ja näyttelijä Pia Lunkka.
Vaikka nuorisoteatterin tavoitteena on kokonaisen nuorten näytelmän tuominen näyttämölle, niin Lunkan mukaan teatterin opeista on hyötyä myös nuorten päivittäisessä arjessa. Teatteri on nuorille mahdollisuus tulla kuulluksi ja nähdyksi. Esillä oleminen luo itsevarmuutta, rohkeutta sosiaaliseen elämään ja parhaimmassa tapauksessa myös lieventää ”kasvukipuja.”
– Teatterissa tarjotaan taiteen välityksellä nuorille eväitä elämään.
Vankan perinteen voimalla
Kotkan nuorisoteatterin alku juontaa aina yli neljän vuosikymmen taakse 1960–1970 -luvun taitteeseen. Ohjaaja, koreografi ja lavastaja Reijo Paukku ohjasi Hair-musikaalin Tampereelle ja hänet kutsuttiin tekemään sama produktio myös Kotkaan.
Siitä syntyi Kotkan nuorisoteatteri, mikä toteutti Paukun johdolla peräti 36 ensi-iltaa.
– Ilman sitä työtä meillä ei olisi Kotkassa tänäkään päivänä nuorisoteatteria, Lunkka toteaa.
Uudelleen käynnistetty nuorisoteatteri ei ole jäämässä yhden näytelmän projektiksi, vaan Kotkaan ollaan nyt luomassa kokonaan uutta teatteria. Se tarkoittaa näytelmien lisäksi graafista suunnittelua, äänitekniikkaa ja puvustamista.
– Kuten aiemminkin, niin myös nyt Kotkan kaupunginteatteri on meidän yhteistyökumppanimme. Teatterilta saamme ammattitason tukea ja myös tilat esityksille.
Kotkalainen Mia Vinni, 21, kouvolalainen Zelda Fritz, 23, ja kotkalainen Tiia Viuhko, 24, ovat vanhimpia nuorisoteatterilaisia. Nuorimmat näyttämötyön alkeita opettelevat ovat alle 10-vuotiaita. Viuhko suunnittelee teatterityöstä itselleen ammattia.
– Kokemus nuorisoteatterista edesauttaa varmasti pääsemistä esittävien taiteiden koulutukseen.
Vinni puolestaan tuli nuorisoteatterin intensiivikurssille ystävänsä Fritzin houkuttelemana.
– Minusta tuskin tulee näyttelijää, mutta olen usein miettinyt, minkälaista teatterityö on. Kun tietää siitä edes vähän, niin osaa katsoa näytelmiä uudella tavalla.
Sohvalta parrasvaloihin
Nuorisoteatterissa paneudutaan kirjoittamisen ja draamallisen lähestymistavan lisäksi tanssiin ja keholliseen ilmaisuun, musiikkiin ja ääninäyttelemiseen.
– On ollut ilo huomata, että me pystymme tekemään Kotkassa omavaraisesti nuorten kanssa luovaa teatteria, teatterikuraattori Pia Lunkka toteaa.
Venla Vitikainen taas katsoo, että teatterissa mukana oleminen on hänelle järkevää ja virkistävää tekemistä.
– Muuten lojuisin vain sohvalla katsomassa televisiota ja aika menisi ihan hukkaan.