– Olen aina inhonnut musikaaleja, paljastaa Anna Veijalainen, lauantaina ensi-iltansa saaneen Miss Barbara -musikaalin toinen käsikirjoittaja ja ainoa näyttelijä.
Niin siinä kuitenkin kävi, että epätodennäköinen yhdistelmä: musikaali ja ihmiskauppa, löysivät toisensa. Jazz-muusikko ja KokoTeatterin vt. johtaja Timo Hirvonen sävelsi parikymmentä uutta laulua, Veijalainen käsikirjoitti yhdessä ohjaaja Maria Oivan kanssa.
– Vaikka kyse on tosiasioista, musikaali antaa muotona ja rakenteena mahdollisuuden fantasiamaisuuteen. Ollaan alisessa, keskisessä ja ylisessä. Tämä on jonkinlainen aikuisten satu, maagista realismia ja unen logiikkaa.
Musikaalien sisältö on usein kevyttä huttua, mutta Maria Oiva korostaa ettei vakava aihe sinällään sulje pois viihdyttämistä:
– Erilaiset ihmiset viihtyvät erilaisissa esityksissä.
Hän itse haluaa nähdä ajateltua, kysymyksiä asettavaa ja ajattelemaan haastavaa teatteria, ja haluaa siksi tehdä sellaista myös itse.
Ihmiskauppaa bonuskorteilla
Käsikirjoitusta tehdessään Oiva ja Veijalainen pyörittelivät ihmiskauppakysymystä: Miten ihmistä nykypäivänä ostetaan, millainen ihminen on valuuttana, mikä kaikki ihmisessä on rahanarvoista?
Ilmeisimpänä tulivat mieleen prostituutio, lapsityövoima, harmaa työvoima, alipalkkaus ja elinkauppa.
– On tietenkin tärkeää puhua siitä, että Baltiasta raahataan tänne alaikäisiä tyttöjä pantavaksi, Oiva sanoo, mutta ihmiskauppa vei hänen ajatuksensa myös sosiaaliseen mediaan ja etukortti-järjestelmiin.
– Aloin miettiä millaiset rahat pyörivät vaikka Facebookissa. Kyse ei ole mistään harrastetoiminnasta vaan rahasta. Luovutamme tietojamme ja kuviamme ja mitä kaikkea me nykyään myydään tajuamattamme?
Ihmiset paljastavat jatkuvasti käytöksellään ja kuluttamisellaan rahanarvoista tietoa.
– Bonuskortilla saatava alennus ei ole ilmainen. Tietenkin sille halutaan jokin vastine.
Anna Veijalainen tiivistää, että esityksessä on kyse riistämisestä.
– Luonnonvarojen, ihmisen ja kulttuurin. Siirrymme kaivosten syvyydestä maan pinnalle ja siihen, miten ihmisellä voi tehdä bisnestä ja lopulta päädytään Marian kuvailemiin teemoihin.
Taustöitä tehtiin paljon.
– Täytyy olla ”älyllinen punkkari”. Pelkkä ein huutaminen ei riitä. Asenne voi olla jyrkkä, mutta perustelujen kohdallaan, sanoo Oiva.
Majakkana loistava teatteri
KokoTeatterissa ei olla koskaan pelätty yhteiskunnallisuutta tai poliittisuutta.
– Johtuen mun ja monen kiinnostuksen kohteista ja myös arvoista, aiheet ovat valikoituneet sellaisiksi. Ajan saatossa linja on kirkastunut, sanoo teatteria sen perustamisesta lähtien johtanut Anna Veijalainen.
Hän myöntää ettei teatteriesitys ehkä synnytä ”välitöntä mielenosoitusta”, mutta teatteri voi majakan lailla näyttää asioita ja loistaa ympärilleen. Yhteiskunnallisia aiheita ei hakemalla haeta, ne ovat läsnä ja ympärillä koko ajan.
– Tarina, jonka haluan kirjoittaa, löytää usein parinsa todellisuudesta, kuten Pudonneet-näytelmässä.
Vuosi sitten kantaesitetty näytelmä käsitteli asunnottomuutta, myös lapsen näkökulmasta.
Miss Barbara –ihmiskauppamusikaali. Käsikirjoitus Maria Oiva, Anna Veijalainen. Esityskonseptin luomisessa mukana ollut myös lavastus- ja pukusuunnittelija Satu Vihavainen. Ohjaus Maria Oiva. Musiikista vastaa jazztrio Timo Hirvonen (piano, basso), Jussi Lehtonen (rummut) ja Arttu Takalo (vibrafoni). Kantaesitys 5. huhtikuuta.
Laajempi juttu Miss Barbara -ihmiskauppamusikaalista ilmestyi Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 5. huhtikuuta.