Mitä kuuluu vahakabinettiin 18
Huhtikuun 14. päivänä on 79 vuotta Toivo Kivimäen hallituksen junaileman ns. kiihotuslain voimaan astumisesta. Lailla pyrittiin estämään valtiolle ja yhteiskunnalle vaarallinen kiihotus.
Lailla kiellettiin eduskuntaa, hallitusta, julkista viranomaista tai voimassa olevaa yhteiskuntajärjestystä halventavien tietojen levittäminen.
Viikkoa aikaisemmin 5.4.1934 eduskunta oli hyväksynyt ns. puserolain, joka kielsi käyttämästä eräissä tilaisuuksissa poliittisia tunnusmerkkejä. Lain taustalla oli IKL:n neljäntoista miehen eduskuntaryhmän saapuminen eduskunnan täysistuntoon mustissa paidoissa.
Lain päätähtäin oli kuitenkin kommunistien käyttämien tunnusten kriminalisoinnissa. Korostihan Maalaisliittokin vuoden 1932 puolueohjelmassaan ”kommunismin, huliganismin ja muun rikollisuuden vastustamista.”
Kannattaisiko Kataisen hallituksen säätää nykyistä hillitöntä menoa uudella kiihotus- ja puserolailla? Tosin nykyään se tarkoittaisi myös hieman eri asioita kuin 79 vuotta sitten.
Voitaisiin vaatia esimerkiksi, että julkisilla paikoilla, kuten kauppojen ja kioskien lehtitelineissä esillä olevien julkaisujen kansikuvissa esiintyvillä olisi vähintäänkin pusero päällä.
Kun ex-pääministeri Vanhasen ex-tyttöystävä esiintyi muutama vuosi sitten lehden kannessa rintojaan esitellen, se oli kenties turhanaikaista seksuaalisuuteen kiihottamista.
Seksin ylikorostaminen ei edistä yhteiskuntarauhaa vaan herättää levottomuutta varsinkin nuorison keskuudessa.
Tietenkin alastonkuvilla saadaan kansalaisten mielenkiinto käännettyä ainakin pieneksi toviksi pois vaikkapa eläkeiän korottamiskeskustelusta. Aina on kuitenkin kysyttävä, mitä me teemme orgioiden jälkeen?
Psykologian professori Markku Ojanen kysyi Aamulehdessä (8.3.09), mitä Suomen kodeissa tehdään yli 200 000 käsiaseella?
Ojasen mukaan ne pitäisi ehdottomasti takavarikoida valtiolle. Hän arveli, että mikäli suomalaisilta voidaan viedä muutama eläkevuosi laman nimissä eläkeikää nostamalla, voitaneen samalla viedä myös käsiaseet kansalaisten turvallisuuden nimissä. Olihan Suomessa kieltolakikin voimassa vuosina 1919-32.
Toukokuun 5. päivänä 1933 eduskunnan puhemies Kyösti Kallio kiitteli kommunistilakien yhteydessä 1930 säädetyn tasavallan suojelulain käyttöönottoa, jonka avulla eduskunta oli saatu suojelluksi yhteiskuntavastaisilta jäseniltä, kuten Lapuan liikkeen kannattajilta.
Kallion mukaan eduskunta olikin vapautunut kommunisteista ja oli sen jälkeen velvollisuutensa mukaisesti entistä määrätietoisemmin tukenut hallitusta taistelussa muutakin rikollisuutta ja kumouksellisia pyrkimyksiä vastaan.
Olisiko nyt sopiva aika päivittää nämä pusero-, kiihotus- ja tasavallan suojeluslait? Monenlaisia muita ”pakkopaitalakeja” kun on viime vuosina säädetty tiuhaan tahtiin, joten ainakin kokemusta asiassa hallituksella ja eduskunnalla on.
Tosin jo 19 vuotta sitten Jouko Turkka epäili Häpeä-romaanissaan, että yhdynnästä on tullut yhteiskunnallinen velvollisuus, joka pitää elinkeinoelämän el(ä)imellisesti käynnissä:
”Kun isäntäväki ennen oli vastuussa piikojensa ja renkiensä moraalisesta tasosta, kun työantaja vielä muutama vuosikymmen sitten paheksui, jos hänen väkensä viikolla oli juovuksissa tai kävi tansseissa, on yhdyntä nyt työnantajapiirien ja talouselämän erityisessä suojeluksessa,” Turkka hehkutti.