– Miks sä tapoit meidät?
Tällä tavoin kysyvät koulusurmissa kuolleet nuoret ampujaltaan, jota he palaavat piinaamaan Mikkelin Tyttöteatterin raskaasta ja edelleen valitettavan ajankohtaisesta aiheesta tekemässään teatteriesityksessä.
Ryhmä esiintyy lauantaina kahdesti Työväen Näyttämöpäivillä.
Miks sä tapoit meidät?
– On niin paljon asioita, joita ikävöin. En enää koskaan näe kavereitani. En koskaan saa tietää, miltä tuntuu tulla töistä kotiin lasten luo. Miksi sä tapoit meidät? Miksi minut? Ja hänet?, jatkavat nuoret epätoivoista kyselyään 50-minuuttisessa näytelmässä.
Lopullisuus on vahvasti läsnä; tehtyä ei saa tekemättömäksi.
Nämä samat nuorten esittämät kysymykset on kuultu eri kielillä eri puolilla maailmaa jo kymmenisentuhatta kertaa. Pääosin Yhdysvalloissa, josta näytelmä on peräisin.
Näytelmän Bang Bang You´re Dead on kirjoittanut William Mastrosimone, 65, vuonna 1999. Paitsi että sen tekeminen on vahva kannanotto väkivallattomuuden puolesta, niin tekijä on halunnut tehdä näytelmän esittämisen mahdollisimman mutkattomaksi: näytelmä on vapautettu tekijänoikeuskorvauksista, mikäli näytelmän esittämisestä ei peritä maksua.
Arkipäivän teoista koulusurmiin
Näytelmä keskittyy pohtimaan kouluissa tapahtuvan väkivallan syitä ja seurauksia. Kiusaaminen on vahvasti läsnä.
Näytelmä on katsaus päähenkilö Jounin elämään ja päänsisäiseen maailmaan ja siihen mitä pinnan alla kytee. Ja miten vanhemmat, kaverit ja muut ihmiset vaikuttavat nuoren elämään nyky-yhteiskunnassa, jossa nuoren on pärjätäkseen tehtävä kasvoilleen naamio: Naamio, joka peittää kasvot. Kasvot, jotka peittävät tuskan. Tuskan, joka syö sydämen. Sydämen, jota kukaan ei tunne.
Näytelmä laittaa pohtimaan, miten itse omalta pikkuruiselta osaltaan on ehkä vaikuttamassa epätoivoisiin ja väkivaltaisiin tekoihin syyllistyessään siihen, ettei puutu kiusaamiseen tai että itse jopa toimii kiusaajana.
Kiusaaminen on henkistä väkivaltaa. Prosessi kiusaamisen alusta surmiin voi olla tavattoman pitkä ja rakentua pienistä asioista päättyen lopulta tragediaan.
Sympaattiselta kuulostava tyttöjen tekemä teatteri ei enää olekaan mitään puuhastelua vaan aktiivisesti paremman yhteiskunnan puolesta kantaa ottavaa taidetta.
Mikkelin Tyttöteatteri: Bang Bang You´re Dead Työväen Näyttämöpäivillä Mikkelissä lauantaina 26.1. klo 18.30 ja 20.20.
Laaja reportaasi Mikkelin Tyttöteatterista ilmestyi Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 25. tammikuuta.