Vuonna 1987 Suomessa syntyi noin 60 000 lasta. He varttuivat 1990-luvun laman aikana. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kansallinen syntymäkohortti 1987 –tutkimuksessa on seurattu heistä jokaista suomalaisten viranomaisten ylläpitämien rekisterien avulla sikiökaudelta vuoden 2008 loppuun saakka.
Tuloksia nyt 25-vuotiaista nuorista aikuisista THL julkaisi keskiviikkona.
Suurella osalla nuorista menee hyvin, mutta tutkimus kertoo myös sukupolvelta toiselle periytyvistä ongelmista ja huono-osaisuudesta.
Lamapolitiikan tulokset
Tähän 1990-luvun lamapolitiikka käytännössä johti:
Vuonna 1987 Suomessa syntyneistä joka viides on 21 vuoden ikään mennessä saanut psykiatrista erikoissairaanhoitoa tai lääkitystä mielenterveysongelmiinsa.
Peruskoulun jälkeinen tutkinto puuttuu noin 18 prosentilta.
Toimeentulotukeen on joutunut jossakin vaiheessa turvautumaan 23 prosenttia.
26 prosentilla on merkintä poliisin tai oikeuslaitoksen rekisterissä joko lievistä rikkomuksista tai saaduista tuomioista.
Huostaan otettuna tai kodin ulkopuolelle sijoitettuna on ollut 3 prosenttia ikäluokasta.
Poliittiset päätökset näkyvät nyt
THL:n tutkijat toteavat, että 1990-luvulla tehdyt poliittiset päätökset heijastuvat tähän päivään:
”Lasten ja perheiden peruspalveluita karsittiin voimakkaasti, ja ehkäisevästä työstä tingittiin. Koululaisten terveystarkastuksia vähennettiin, neuvolan perhevalmennuksia karsittiin, lapsiperheiden kotipalvelut ajettiin alas ja koulujen ja päiväkotien resursseissa ja henkilömitoituksissa säästettiin”.
”Edelleenkään kunnissa ei ehkäisevää ja hyvinvointia tukevaa työtä ole saatu lamaa edeltävälle tasolle, ja samalla korjaavien palveluiden käyttö ja kulut nousevat jatkuvasti”, he kirjoittavat.
Sukupolvelta toiselle
38 prosentilla vuonna 1987 syntyneistä oli vanhempi, joka oli saanut toimeentulotukea vuosina 1987–2008. Pitkäaikaisesti, eli yli 10 kuukautena kalenterivuoden aikana toimeentulotukea oli saanut kuudesosa ikäluokan vanhemmista.
Vanhempien koulutus ja muu sosioekonominen asema heijastui myös heidän lapsiinsa. Niistä ikäluokan lapsista, joiden vanhemmilla ei ollut perusasteen jälkeistä tutkintoa, 38 prosenttia oli itsekin vailla peruskoulun jälkeistä jatkotutkintoa seurannan päättyessä. Viidesosalla kouluttamattomien vanhempien lapsista oli lukio- tai korkeakoulututkinto.
Vastaavasti korkeasti koulutettujen vanhempien lapsista 74 prosentilla oli lukio- tai korkeakoulututkinto. Heistä joka kymmenes oli vailla peruskoulun jälkeistä jatkotutkintoa.
Hyvä- ja huono-osaisuuden periytyminen näkyy myös siinä, että korkeasti koulutettujen vanhempien lapset käyttivät matalasti koulutettujen vanhempien lapsia vähemmän psykiatrisen erikoissairaanhoidon palveluja. Suhde oli 18 vs. 28 prosenttia. Heillä oli myös selvästi harvemmin merkintöjä poliisin tai oikeuslaitoksen rekistereissä (19 vs. 36 prosenttia) ja vähemmän toimeentulotuen käyttöä (10 vs 42 prosenttia).
Lapsiperheiden köyhyys kasvaa
Kansainvälisessä vertailussa lapsiperheiden köyhyys on Suomessa huomattavasti muita maita harvinaisempaa. Suomessa köyhiä lapsia oli 4,7 prosenttia, kun OECD-maiden keskiarvo oli 11,1 prosenttia. Toisaalta OECD:n tutkimukset osoittavat, että Suomessa lapsiperheiden köyhyys on kasvanut vuosien 1990 ja 2008 välillä 2,9 prosenttiyksikköä, kun se samanaikaisesti on vähentynyt useissa kehittyneissä valtioissa.
Tutkimusten perusteella monet 1990-luvun säästöt ovat tulleet myöhemmin kalliiksi juuri sillä tavalla kuin yhteiskuntakriitikot ennustivatkin. Peruspalveluja on leikattu ja samaan aikaan kalliit erikoissairaanhoidon ja muiden vahvasti korjaavien palveluiden asiakkuudet nousseet jyrkästi 2010-luvulle tultaessa. Esimerkiksi psykiatrisessa laitoshoidossa olevien ja kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten osuus ikäluokastaan on kasvanut 150 prosenttia 1990-luvun alusta.
”Tiedämme kuitenkin, että yhden lapsen kodin ulkopuolelle sijoittamisen taloudelliset kustannukset vastaavat yhden sosiaalityöntekijän vuoden palkkauskuluja”, tutkijat kirjoittavat.