”On järjenvastaista, että tuemme heikomman aineksen lisääntymistä”, kirjoitti muuan kokoomuksen nuori toivo vaatien lapsilisien poistoa. Ehkä hän kuvitteli sen olevan rohkea avaus, mutta ei se ollut muuta kuin erittäin heikkoa ajattelua. Eri mieltä muiden kanssa oleminen ei vielä tarkoita, että olisi oikeassa ja vice versa.
Monet moittivat lausuntoa harkitsemattomuudesta, minkä puolustuksen suuri ajattelija itse kiirehti todistamaan vääräksi. Pahoittelihe sanavalintojaan, vaan ei sanomaansa. Vaan miksikä se siitä käärettä vaihtamalla olisi muuttunut. Hölmö se, jolle pelkkä silkkipaperi riittää, paketin sisällöstä viis.
Heikommaksi ainekseksi ihmisiä luokitteleva ruisnuppu ei ole yksin ideologioineen, enkä tarkoita vain häntä peesanneita nuppusia. Useimmat osaavat verhota ihmisvihansa poliittiseen korrektiuteen, mutta aina välillä todellinen karva pilkahtaa pintaan.
Muukalaisviha ja viha köyhiä kohtaan ruokkivat toisiaan palvellen eliitin etua.
Tampereella kokoomuslainen apulaispormestari kutsui vuosi sitten omaan esteettiseen makuunsa sopimattomia kaupunkilaisia eläviksi roskiksi. Tänä vuonna samoja jälkiä asteli tomerasti kaupunginvaltuutettu samasta puolueesta. Erikoislääkärinä toimiva valtuutettu ehdotti ”ihmisroskien” roudaamista saareen ja paluuta ”sitten, kun jäät kantavat”.
Oikeistoradikaalit ajattelevat köyhistä tismalleen samalla tavoin kuin perussuomalaisten nationalistisiipi ulkomaalaisista. Syntipukki ja vihan kohde vaihtuu, mutta mekanismi on sama. Molemmat katsovat olevansa oikeutettuja määrittelemään toisten ihmisten arvon – ja omansa muita korkeammalle tietenkin.
Jos ihmisen arvo yhteiskunnalle olisikin rahassa mitattavissa, eivät nämä vellihousut niissä bileissä juhlisi. Kenen rahoilla silkkiposket ja hannuhanhet arvelivat elellä, kun köyhät on eliminoitu?
Tärkeämpää kuin todistella arvoaan on kuitenkin huomata, että on joutunut sitä todistelemaan. Ajatus ihmisten samanarvoisuudesta on jatkuvien hyökkäysten kohteena. Nämä hetkittäisen rehellisyyden puuskassa tuiskaistut lausunnot edustavat vain jäävuoren huippua siitä ideologiasta, mikä on pääsemässä vallalle.
Britanniassa vastaavaa kuullaan konservatiiviministereiltä, eikä Suomi kauppakamarinulikoineen, Big Society -lässytyksineen ja rasisteineen tule kovinkaan kaukana perässä. Härskiä satua loisista ja eläteistä on kuultu kyllästymiseen asti täälläkin – eikä sillä suinkaan ole tarkoitettu tulopyramidin huipulla kököttäviä.
Muukalaisviha ja viha köyhiä kohtaan ruokkivat toisiaan palvellen eliitin etua. Kun vähäosaiset tappelevat vähempiosaisten kanssa ja keskiluokka suuntaa vihansa köyhiin ja syrjittyihin, varmistaa se yhden prosentin ikuisen sunnuntain loppujen selkänahasta. Onko todellisuus liian karu katsoa vai kuvittelevatko kaikki voittavansa ruletissa, en tiedä.
Mutta sen väitän tietäväni, että tämän tien päässä ei voita kukaan.
Kirjoittaja on tamperelainen toimittaja.