Jyväskylän kaupunginteatterin kevään ensi-iltoina nähdään kolme eri aikakauden komediaa. Jo niitä ennen, marraskuussa, tulee ensi-iltaan suomalainen pottukomedia Savirannan talossa.
Tuomo Kemppaisen kirjoittama ja vierailijan Taava Hakalan ohjaama Savirannan talossa saa ensi-iltansa Jyväskylän suurella näyttämöllä 10. marraskuuta. Komediaa on luonnehdittu villisti eteneväksi kunnianosoitukseksi elävälle maaseudulle, yhdessä tekemiselle, pökilöille tavallisille ihmisille ja ennen kaikkea rakkaudelle.
Kaupunginteatterin kevätkauden aloittaa suurella näyttämöllä 26. tammikuuta Molièren Saituri Leena Havukaisen (vier.) ohjaamana. Saiturilla on Havukaisen mukaan kaksi suurta pahetta; hän on sekä pihi että ahne ja kamppailee näiden kahden ”manian” välillä.
– Teksti on suorasanaista ja räväkkää ja koko näytelmässä on hyvä meininki, Havukainen vakuuttaa.
Pienen näyttämön uutuus on Neil Simonin kirjoittama ja Tommi Erkon (vier.) ohjaama Täydellinen rakastaja, jonka ensi-ilta on 24. tammikuuta. Sitä kuvaillaan inhimilliseksi komediaksi miehestä, avioliitosta, seikkailusta ja vähän äidin asunnostakin. Täydellisenä rakastajana näyttämöllä häärii Jorma Böök.
Kevään kolmas uutuuskomedia on Tiina Lymin kirjoittama Susi sisällä. Uskottomuudesta ja sen seurauksista 2000-luvun perhe-elämässä kertovat näytelmän ohjaa Antti Valtonen. Näytelmän ensi-ilta on vuorossa 23. maaliskuuta suurella näyttämöllä.
– Vaikka kaikki ensi-illat ovat lajityypiltään komedioita, on yleisöllä silti mahdollisuus nähdä kolme hyvin erityyppistä näytelmää. Sisällöllisesti niissä voidaan ehkä nähdä yksi yhteinen piirre. Jokainen näytelmä rakentuu omalla tavallaan pienen ihmisen ison heikkouden ympärille, teatterinjohtaja Kari Arffman kertoo.
Myrskyluoto vetää väkeä
Syyskuussa Jyväskylässä ensi-iltaan tullut Myrskyluodon Maija on ollut täydellinen yleisömenestys ja myös arvostelut ovat olleet jopa ylistäviä.
– Syksyn täyttöprosentti lähentelee sataa. Kevätkausi on nyt kokonaisuudessaan myynnissä ja sieltä löytyy vielä paraatipaikkoja, markkinointipäällikkö Jouni Huhtaniemi kertoo.
Anni Blomqvistin romaanisarjan pohjalta Jussi Helminen on kirjoittanut tekstin menestysmusikaaliin, jonka sävellyksistä vastaa Matti Puurtinen. Esityksen on vierailijana ohjannut Miika Muranen.