Tuula-Liina Varis
Puoliso kuuli käen kukkuvan mökkimaisemissamme Pohjois-Karjalan Kesälahdella vappuna. Se oli tavattoman aikaista, mutta ensimmäinen kesän viestintuoja käki ei ollut. Se oli korppi, jonka syvä varoitusääni KRAK otti Varikset vastaan ensimmäisellä mökkikäynnillä huhtikuussa. Erämaitten ja vuoristojen lintu oli rakentanut näyttävän risupesänsä korkean männyn latvaan aivan piharakennuksen viereen. Koska rakennuksessa on huussi ja puuliiteri, pesän lähistöllä liikutaan paljon. Ronkkumiseen ja rääkymiseen saa ilmeisesti tottua.
Mutta, korppi hei, rakas naapuri ja sukulainen, hyvä hyyryläinen, me oltiin täällä kyllä ensin.
Vanhalle kansalle korppi on ollut pirun lintu, jonka ilmestyminen on tiennyt jotain pahaa. Mutta me innostuimme korpista tavattomasti. Vanhemmat lintukirjat kertoivat sen pesivän Suomessa ja itäisellä alueella harvinaisena tai hyvin harvinaisena. Varikset pörhistivät höyheniään: Mikähän soi meille tämän kunnian?
Uudempien tietojen mukaan korppi on yleistynyt, kun sitä on lakattu taikauskoisesti vainoamasta. Samalla se on rohkaistunut pesimään yhä lähempänä asutusta, jopa esikaupunkialueiden metsiköissä. Ihan lottovoitto pihapiirin korpinpesä ei siis ole, mutta kyllä me siitä muutamalle ystävälle puhelimessa ehdimme vapun mittaan ylvästellä. Meillä on kaikkea, korpin pesäkin! Eikä korppeja Suomessa sentään pesi enempää kuin noin 8 000 paria!
Puhun korpista, mutta tietysti meidän lintuja on kokonainen perhe. Puolisot ovat yhdessä rakentaneet pesän, ja arvattavasti sinne munituista munista on jo kuoriutunut poikaset. Niitä emme ole nähneet. Ylipäätään näemme vain yhden korpin kerrallaan liitelemässä laajaa reviirikierrostaan pesän ympärillä. Sitä paremmin korpit tietysti kuulee. Ääni on mahtava. Sen kauneudesta voi olla monta mieltä, mutta kaikenlaiset raspikurkut ne ihmisten maailmassakin ovat tulleet ylistetyiksi upeina laulajina.
Lintukirjan mukaan varttuvat poikaset alkavat pitää aika meteliä kesän mittaan. Saas nähdä, minkälaiset räppi- tai rokkifestarit tontille on tulossa, minkälainen Tom Waits siitäkin huushollista on soolourille pyrkimässä.
Korppi on esimerkillisen kunniallinen eläjä. Sen parisuhde on elämänikäinen ja poikasistaan se huolehtii harvinaisen pitkään. Lintukirjan mukaan korpin perhe voi pysyä yhdessä aivan myöhäiseen syksyyn asti. Poikaset pysyvätkin lapsina pitkään; korppi on täysi-ikäinen ja pariutumiskypsä vasta noin kolmevuotiaana.
Kirjailijan ja yleensä taiteilijan reviirille, suorastaan toteemieläimeksi maaginen ja myyttinen korppi sopii hyvin. Korppi elää vanhaksi, ei tosin satoja vuosia vanhaksi, kuten on entisinä aikoina luultu, mutta parikymppisiä on Suomessakin tavattu. Juuri ikänsä ja viisautensa takia korppia on paholaisen liittolaisena pidettykin. Mikä siinä onkin, että viisaus ja pitkä ikä ovat kansanperinteessä perkeleestä? Ovatko tyhmyys ja pikaeloisuus sitten Jumalasta? Se selittäisi kyllä yhtä ja toista.
Jos taiteilija on jonkinlainen shamaani – ja miksei olisi, tuo sielunvoimillaan maailmaa lisäävä taikuri – korppi on hänelle suorastaan liittolainen ja apuri kaikkein vaativimmissa tehtävissä. Se on hakenut suvun vainajien henkiä shamaanin käyttöön tai lainannut hahmoaan shamaanille, jotta tämä pääsisi jumalien asuinsijoille yliseen tai vainajien asuinsijoille aliseen asioitaan toimittamaan.
Ottaisin mielelläni meidän korpit liittolaisikseni, sillä hektisin kirjankirjoitusaika on ovella. Vainajien henkiä pitäisi manata esiin, ihan ennen elämättömiä luoda, monenlaista asiaa toimittaa niin alisessa kuin ylisessä. Pahitteeksi ei myöskään ole korpin kyky jäljitellä melkein mitä tahansa ääniä eikä sen taito käyttää erilaisia esineitä työkaluina. Siirtykööt vain salaperäisiä teitä kirjailijaankin tämä maagiset taidot.
Kuten on todettu, se atmosfääri, joka vallitsee ihmiskulttuureissa, vaikuttaa suuresti meidän käsityksiimme siitä, miten niin sanottu luonto elää. Tämä näkyy muun muassa television luontodokumenteissa. Ainahan niissä eläimiä on inhimillistetty, vastenmielisesti ja vähemmän vastenmielisesti. Mutta ihmiskulttuurin arvomaailmasta riippuu, mitä ”inhimillisiä” ominaisuuksia nisäkkäille, linnuille, matelijoille, jopa kaloille annetaan. Kun ihmisyhteisössä elämä on yhtä kiirettä ja kilpailua ja arvot kovat, eläinten maailma näyttäytyy samanlaisena: raakaa parittelua, reviiritaistelua, tappelua johtajuudesta, herkeämätöntä eloonjäämistaistelua, jatkuvaa voitetuksi, tapetuksi, syödyksi tulemisen uhkaa.
Lapset oppivat telkkarin upeasti kuvattujen luontodokkareitten kautta, että elämä on julmaa, se on kilpailua, taistelua ja tappamista, ja kaikki ovat kaikkien vihollisia. Voisi heille näyttää muutakin: laumoissa, parvissa, perheissä elävien eläinten fantastista sosiaalisuutta ja keskinäistä huolenpitoa, emojen ja pentujen välistä rakkautta, urosten ja naaraitten helliä suhteita. Hyökkäämisen ja pakenemisen lisäksi eläinten elämässä on myös rauhallista rinnakkainoloa, lepoa, leikkiä, huvituksia. Kaikki eivät koko ajan pyri syömään jokaista kohdalle osuvaa – eivät ihmisten maailmassakaan.
Ihminen on tuonut typerän ja vahingollisen kiireensäkin eläinten maailmaan. Ei eläimillä ole kiire. Lintujen elämä on slow lifea, vaikka ne ovat toimessa koko ajan. Eivät ne ajattele, että herranjestas, kesä loppuu kohta ja vielä pitää ehtiä sitä ja tätä. Eläimet elävät, eivät laske suoritteita. Me vain tulkitsemme eläimiä omista lähtökohdistamme, kun meillä ei muita lähtökohtia ole, ja ymmärryksemme yli oman elämämme on niin perin vajavainen.
Varis ja korppi ovat samaa corvus-heimoa ja molemmat uhanalaisuusluokituksessa elinvoimaisiksi määriteltyjä. Kiva tietää. Jo vapun tienoon pitkänä viikonloppuna korppimme alkoivat tottua meihin. Kun aamulla avasin keittiöpuolen oven, männyn latvasta kuului tienoota vavisuttava KRAK, mutta vain kerran. En ole turvallisuusuhka. Se on hyvä merkki yhteisen kesänvieton kannalta.