Leonard Cohenin (s. 1934) eilisillan konsertti Helsingissä oli hänen kolmas Suomen-keikkansa alta neljän vuoden. Hän ei ole elähtänyt viihdyttäjä, joka kiertäisi keräämässä fyrkat sieltä, minne vielä kelpaa – Cohenin renessanssi ja suosio vaan on äitynyt niin massiiviseksi, että hän kiertää lähes tauotta.
Tämänkertaisen Old Ideas -turneensa Cohen halusi viedä pääosin isommille ulkolavoille, stadioneille ja toreille. Kierros alkoi elokuussa viiden perättäisen päivän konserteilla Pyhän Pietarin aukiolla Gentissä Belgiassa, ja jatkui Hollannin, Tanskan, Norjan ja Ruotsin kautta Helsinkiin.
Luja tahti – eilinen Sonera Stadionin ilta oli hänen 13. keikkansa kolmessa viikossa. Täältä hän jatkaa mm. Berliinin Waldbühneen, Lontoon Wembley Arenalle ja Pariisin Olympia-teatteriin. Euroopan-konsertit päättyvät 7.10. Lissabonissa, mutta kiertue jatkaa vielä Kanadaan ja Yhdysvaltoihin.
Ja mikä on kiertäessä. Liki 78-vuotias artisti on energisessä vedossa ja esiintyminen maittaa, ja kuuden soittajan ja kolmen laulajattaren bändillä synkkaa yhtä kohdilleen kuin ennenkin.
Onko mikään muuttunut sitten kesän 2010, jolloin Cohen viimeksi esiintyi Suomessa?
Kitaristina on nyt Mitch Watkins, ja huippupuhaltaja Dino Soldon on korvannut huippuviulisti Alexandru Bublitchi. Viulun mukaantulo muokkaa eniten kokonaisilmettä, muttei kaikkia biisejä vain edukseen, sillä Soldon monet puhaltimet toivat aiemmin niin oleellista sisältöä moniin lauluihin. Bublitchin viulu täydensi nyt hienoimmin Suzannen ja Partisanin kaltaisia klassikoita.
Muu soitto- ja laulupuoli on ennallaan, taitavaa ja paneutuvaa. Eritoten barcelonalaisen Javier Masin kielisoittajankyvyt hämmästyttävät yhä.
Ennallaan on myös Cohen itse, sydämellinen ja karismaattinen heppu. Kolmepuolituntisen session alkupuolella vaihtelivat meditatiivinen ja ärhäkämpi ote. Kuultiin hittejä kuten Dance me to the End of Love aloituksena, Everybody knows ja Who by Fire, ja jännittävän utuisesti – paljolti juuri viulun ansiosta – svengannut Waiting for the Miracle. Myös uudemmat Darkness ja Amen nostavat kiehtovia tunnelmia.
Konsertin käännekohtana voi nähdä jo mainitun Partisanin, johon Cohen esitys esitykseltä osaa ladata uudenlaista voiman ja lohdun tuntua. Kappale yksinkertaisuudessaan on nerokas, ja sanat purevat aina: ”The wind, the wind is blowing / through the graves the wind is blowing / freedom soon will come / men will come from the shadows”.
Varsinainen setin päättivät kolme klassikkoa, I’m your Man, Hallelujah sekä Take this Waltz. Siinä vaiheessa yö oli jo tumma ja soittoa kuultu 25 biisin verran, mutta lopetus ei tietenkään saattanut tulla kyseeseen.
Yli 10 000 ihmistä aplodeerasi lujasti, ja lisää saatiin. Kolme encorejaksoa kohotti tunnelman kohti töölöläistä yötaivasta, jolla huipennuksen tähtenä loisti Cohenin surullinen balladi Famous Blue Raincoat.
Viisari lähestyi jo kello 23:a mestarin päästessä viimeisiin säkeisiinsä (’I tried to leave You / I don’t deny’), loppukumarruksiinsa ja kauniisiin kiitoksiinsa. Tyytyväistä oli yleisökin, ikäjakaumaltaan muuten hämmästyttävän leveä: syvässä keski-iässä kyntävä enemmistö täydentyi tuhansin nuorin fanein.
Leonard Cohen on ajaton ilmestys.