Kahden seuraavan vuoden aikana menetetään työllisyyden kasvu, joka luotiin nousukaudella vuosina 2005–2008, arvioi työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) tuoreessa ennusteessaan.
Työttömyysasteen arvellaan nousevan tänä vuonna 8,4:ään ja ensi vuonna 10 prosenttiin. Talousennusteiden mukaan kokonaistuotannon määrä laskee tänä ja ensi vuonna yhteensä 6,5 prosenttia. Tuotanto vähenee etenkin elektroniikka- ja paperiteollisuudessa sekä talonrakennuksessa.
Työministeri Tarja Cronbergin mukaan työttömyys ei kuitenkaan pahene viime laman lukuihin.
– 310 000 työtöntä ensi vuonna on maksimi. 500 000 työtöntä tuskin tulee, Cronberg arvioi tiistaina.
Hänen mukaansa vienti alkaa vetää taas vuonna 2011 ja työllisyys pääsee kasvuun.
TEM:n arvion mukaan työvoiman tarjonta joustaa kysynnän mukaan. Etenkin nuoret vetäytyvät työmarkkinoilta. Myös ikääntyneen työvoiman tarjonnan uskotaan vähenevän.
Etenkin miesten työttömyys kasvaa
TEM:n mukaan työttömyys lisääntyy lähiaikoina etenkin miesvaltaisilla aloilla kuten teollisuudessa ja rakennusalalla. Miesten työttömyys lisääntyi ministeriön mukaan viime maaliskuusta tämän vuoden maaliskuuhun 41 prosentilla.
Lomautettuna oli maaliskuussa 85 000 työntekijää.
Vain sosiaali- ja terveydenhuollossa työttömyys aleni viime vuodesta.
Myös Tilastokeskuksen mukaan miesten työttömyysaste lisääntyi vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä prosenttiyksiköllä 8,4 prosenttiin. Naisten työttömyysaste pysyi 6,9 prosentin tasolla
Tilastokeskuksen mukaan työttömyysaste oli maaliskuussa 7,6 prosenttia.
Teknologiateollisuus
vähentää edelleen
Tiistaina omia tulevaisuuden näkymiään esitellyt Teknologiateollisuus kertoi, että se vähentää työvoimaansa edelleen. Jo maaliskuussa väkeä oli töissä 5 000 vähemmän kuin vuodenvaihteessa.
– Markkinatilanne on poikkeuksellisen vaikea. Emme näe merkkejä kysynnän elpymisestä, Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Martti Mäenpää totesi.
Samaan aikaan kun väki Suomessa vähenee, alan suomalaiset yritykset lisäävät työntekijöitään ulkomailla. Henkilöstömäärä ulkomailla kasvoi viimeisen vuoden aikana 13 000:lla.
– Globaali rakennemuutos voimistuu taantumassa. Tämä pakottaa jokaisen yrityksen sopeutumaan uuteen tilanteeseen.
Teknologiateollisuuden elpymisessä avainasemassa ovat Mäenpään mukaan vientimarkkinat, joihin ei paljon pysty vaikuttamaan. Markkinoiden kysyntä on yksinkertaisesti huono ja hintataso alhainen.
– Kotimaisen kysynnän kautta teknologiateollisuuden ongelmat eivät ratkea. Ulkomainen kysyntä on kaiken A ja O, sanoi Mäenpää.
Teknologiateollisuuden osuus Suomen viennistä on lähes kaksi kolmasosaa. Teknologiateollisuus työllisti maaliskuun lopussa 269 000 työntekijää. Välillinen työllisyysvaikutus mukaan lukien ala työllistää lähes 700 000 henkilöä eli runsaan neljäsosan koko Suomen työvoimasta.