Yhdysvaltain presidentinvaaleihin on aikaa tasan viikko. Demokraattien Barack Obama on jo pitkään johtanut kaikissa gallupeissa, mutta jotkut Obaman kannattajat pelkäävät, että hän saattaa yhä hävitä.
Joidenkin asiantuntijoiden mukaan Obaman gallupluvut näyttävät yläkanttiin: osa valkoisista äänestäjistä ei kehtaa gallupkyselyissä paljastaa rotuennakkoluulojaan, mutta itse vaaleissa he eivät sittenkään äänestä mustaa ehdokasta.
Toinen pelonaihe on, että aivan loppuvaiheessa tulee ns. lokakuun yllätys, tapahtuma joka kääntää tähänastiset asetelmat ylösalaisin.
Republikaanien John McCain vakuutteli viimeksi viikonloppuna, että vaalista tulee odotettua tasaisempi ja hän vie lopulta voiton.
Sen sijaan McCainin kampanjaleirissä alkaa usko ilmeisesti hiipua, koska siellä on jo puolijulkisesti alkanut syyllisten etsintä republikaanien tappioon. Tavallisestihan tämä säästetään vaalien jälkeiseen vaiheeseen.
Palinin valinta
suurin virhe
Viime päivien aikana tietoon tulleissa kommenteissa osa syyttää ehdokas McCainia itseään. Perusvirheenä pidetään johdonmukaisuuden puutetta. McCainin katsotaan vähän väliä vaihtaneen kampanjan keskeisiä teemoja, sävyä ja painopistettä.
Toiset arvostelijat konservatiivisen leirin sisällä syyttävät McCainia siitä, että tämä aikaisemman poliittisen profiilinsa vastaisesti alentui kampanjassaan loanheittoon. Toiset taas ovat päinvastoin sitä mieltä, ettei McCainin kampanja ollut tarpeeksi negatiivinen.
Monet pitävät McCainin suurimpana virheenä Sarah Palinin valitsemista varapresidenttiehdokkaakseen. Äärimmäisen kokemattoman Palinin valinta vei pohjan pois yhdeltä McCainin painokkaimmista argumenteista eli siitä, että McCain on kokeneempi kuin Obama.
Toiseksi uskonnollisen oikeiston jyrkkää siipeä kosiskelevan Palinin valinta vei pohjaa siltä väitteeltä, että McCain olisi kansakuntaa yhdistävä ehdokas.
Yhdysvaltain varapresidenttiehdokkaat valitaan yleensä vetoamaan sellaisiin äänestäjäkunnan osiin, joissa presidenttiehdokkaan omaa vetovoimaa ei pidetä riittävänä. Vähemmän kiinnitetään huomiota siihen, että presidentin tullessa kyvyttömäksi hoitamaan tehtäviään, varapresidentti nousee presidentiksi.
Ajatus Palinista presidenttinä innostaa uskonnollista oikeistoa, mutta todennäköisesti useammalle äänestäjälle se on syy olla äänestämättä 72-vuotiasta ja ihosyövästä kärsinyttä McCainia.
Pelko murska-
tappiosta kasvaa
McCainin avustajakunnassa on noussut Palinia kohtaan kritiikki, jota ei enää viime päivinä ole pystytty pitämään kannen alla. Palinin syytetään ”käyttäytyvän kuin diiva”, viis veisaavan kampanjajohdon ohjeista ja esittävän asiakysymyksistä päinvastaisia kantoja kuin McCain. Palinin väitetään jo valmistelevan omaa ehdokkuuttaan vuoden 2012 vaaleihin.
Arvostelijat kysyvät, eikö Palinin taustaa tarkistettu tarpeeksi, kun hän joutuu koko ajan torjumaan syytöksiä siitä, että hän syyllistyi vallan väärinkäyttöön Alaskan kuvernöörinä.
Palinin avustajat taas katsovat, että McCainin johtavat avustajat Steve Schmidt ja Nicolle Wallace yrittivät vääntää Palinin itsensä sijasta syntipukiksi epäonnistuneeseen kampanjaan.
Viime viikolla kohistiin siitä, että republikaanit ovat käyttäneet 150 000 dollaria Palinin vaatekaapin täydentämiseen. Tämän jälkeen tuli ilmi, että kampanjan parhaiten palkattu henkilö on Palinia ehostava meikkitaiteilija Amy Strozzi, jolle maksettiin lokakuun alkupuoliskon aikana palkkioita 22 800 dollaria (yli 18 000 euroa). Tämä on paljon enemmän kuin mitä McCainin tärkeimmille poliittisille avustajille tai puheenkirjoittajille maksetaan.
Republikaanien keskuudessa on alettu pelätä, että edessä ei ole pelkästään tappio presidentinvaaleissa, vaan sen myötä murskatappio myös kongressin vaaleissa. Demokraateillahan on jo enemmistö molemmissa kamareissa, mutta mahdottomana ei pidetä, että he saisivat senaatissa määräenemmistön, 60 edustajaa 100:sta. Määräenemmistö pystyy katkaisemaan ns. filibusterin eli esityksen hautaamisen maratonpuheita pitämällä.