Kuluttajien luottamusta talouteen kuvaava kuluttajien luottamusindikaattori kipusi huhtikuussa niukasti plussan puolelle.
Tilastokeskuksen mittaama indikaattori sai huhtikuussa arvon 1,0. Luvut olivat olleet miinuksella viime lokakuusta lähtien, jolloin tulokseksi saatiin -6,5. Edellisen kerran kuluttajien luottamusindikaattori oli miinuksella 1990-luvun laman aikana. Pitkän ajan keskiarvo on 13,0
Kuluttajien arviot oman talouden tilanteesta pysyivät maaliskuisella tasolla, hieman plussan puolella. Käsitykset koko maan talouden tulevaisuudesta seuraavan vuoden aikana olivat muuttuneet hieman myönteisemmiksi, mutta saldo oli edelleen hieman miinuksella. Pessimistisyys työttömyyden suhteen oli edelleen suurta
Elinkeinoelämän keskusliiton kyselyyn perustuva teollisuuden luottamusindikaattori koheni hieman huhtikuussa, mutta on edelleen erittäin matalalla tasolla. Tilauskanta on heikko ja tuotannon odotetaan edelleen laskevan hieman. Kahdella kolmesta yrityksestä on tällä hetkellä käyttämätöntä kapasiteettia.
Rakentamisen luottamusindikaattori oli myös edelleen erittäin alhaalla, vaikka kohenikin hieman maaliskuun ennätysalhaiselta tasolta. Tilauskanta on pieni ja henkilökunnan määrän odotetaan pienenevän lähikuukausien aikana.
Uudisrakentamisen määrä oli helmikuussa lähes viidenneksen alempi kuin vuotta aikaisemmin. Asuinrakentamisen määrää kuvaava indeksi putosi neljänneksen ja toimistorakentamisen määräindeksi jopa kolmanneksen edellisvuodesta. Ainoastaan julkisen rakentamisen määrä oli helmikuussa edellisvuotista korkeammalla tasolla.
Teollisuudessa ja rakentamisessa luottamusindikaattorin lukemat kohosivat huhtikuussa hieman, mutta palveluissa se laski edelleen. Myynti oli laskussa ja laskun odotetaan jatkuvan.