Maailman vahvimman Nallenko rehvakkaat puheet kirjan julkistamisen yhteydessä ovat rohkaisseet muutaman pienemmän profeetan puhumaan julkisesti läpiä päähänsä? Liikemies Kyösti Kakkonen, yksi kehittyneiden maakuntien klubin keskeisistä toimijoista ja ”maksullisen arvovalintavaikuttamisen” ideologisista isistä on esittänyt Talouselämässä huolensa siitä, miten juhlapyhät haittaavat liiketoimintoja. Itsenäisyyspäivää hän sallisi juhlittavan joulukuun kuudentena, mutta joulu, pääsiäinen ja muut arkipyhät sekä vappu pitäisi tuotannollisista syistä siirtää viikonloppuun.
Kyösti Kakkonen on luonut miljoonansa kauppaketjulla, jonka myymälöissä pienipalkkaiset ihmiset myyvät halpistavaraa vähävaraisille. Ilmeisesti joulusesonki ei korvaa menetyksiä, joita pyhien kiinnipito kaupanteossa merkitsee. Kakkosta korpeaa myös helatorstai, jonka jälkeinen perjantai lisää kummasti ”sairastumisia”, jos työntekijä ei sitä muuten saa vapaaksi.
Koska kirkkopyhien merkitys on maallistuneessa yhteiskunnassamme hämärtynyt, ei tarvita kirkkopyhiäkään. Toisaalta Kakkonen suhtautuu epäluuloisesti myös niihin vähemmistöihin, joiden elämää uskonto säätelee. Kuten muslimeihin. Ramadanin aikana päivän aikana verensokerit laskevat ja työteho heikkenee.
Melkein päivittäin saa hämmästyä, suorastaan häikäistyä sitä tekopyhää omahyväisyyttä millä rikkaimisto suhtautuu valtioon.
Kakkonen laskee päivittäisen työajan lyhentämisen kahdeksasta seitsemään ja puoleen tuntiin merkinneen neljäätoista ”ylimääräistä” vapaapäivää vuodessa. ”Kaikella tällä on hirveä hintalappu Suomen kilpailukyvylle. Pekkaspäivät, kansainvälisesti pitkät kesälomat, työaikana tehtävät työmatkat, koulutukset, lääkärissä käynnit, Facebookin päivitykset, sähköpostailu… kaikki tämä murentaa tulevaisuuttamme. Meistä on tullut lepolasse-yhteiskunta, jossa tykätään kovasti vapaa-ajasta”, Kakkonen lataa.
Kenestä Kyösti Kakkonen puhuu, kun hän puhuu ”meistä”? Kun kakkoset ja wahlroosit, miljonäärit ja finanssimiehet puhuvat ”meistä”, ”Suomesta”, ”yhteiskunnastamme” minulle tulee aina mieleen Väinö Linnan Pohjantähden ensimmäisestä osasta kohtaus, jossa turhautunut nuori Akseli purkaa mieltään Elinalleen siitä, että porvarit ovat aina osanneet kääntää oman edun tavoittelunsa koko kansan asiaksi ja huono-osaisten aseman parantamisen taakaksi, jota ”yhteiskuntamme ei kestä”. ”Niitten Suomi tää onkin”, Akseli puuskahtaa.
Melkein päivittäin saa hämmästyä, suorastaan häikäistyä sitä tekopyhää omahyväisyyttä millä rikkaimisto suhtautuu valtioon. Se on heille lähinnä voittoa tuottamaan tarkoitettu pörssiyritys, jonka hyötyjen on langettava rikkaimistolle, ikään kuin se olisi koko kansakunnan etu. Jotkut rakentelevat kokonaisia ideologioita ja filosofioita ahneutensa perustelemiseksi, närkästyneinä siitä, ettei heidän itsekkäisiin pyrkimyksiinsä suhtauduta niin suopeasti kuin he haluaisivat. Heille ei riitä mikään eikä heidän lausumistaan löydä mitään, mikä viittaisi kokonaisedun ymmärtämiseen tai koko kansan parhaan ajattelemiseen.
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tuore ylijohtaja Juhana Vartiainen iskee tylyt teesit pöytään haastattelussaan Helsingin Sanomissa (HS 10. 5.). Vanhuuseläkeikärajaa nostettava. Työttömyysputki poistettava. Liian pitkää opiskelua rangaistava lukukausimaksulla. Verovähennys poistettava asuntolainoista. Kotihoidon tukea lyhennettävä. Nuorten palkkoja alennettava. Sosiaaliturva uudistettava niin, ettei se olisi pienipalkkaista työtä houkuttelevampi vaihtoehto. Palkkojen liika nousu estettävä, koska ”palkkojen tehtävä ei enää ole olla sosiaaliturvaa”.
Vartiaisen tapaa nähdä maailma kutsuisin ”garnisooniajatteluksi”, joka on tyypillistä poliitikoille ja virkamiehille. Sen mukaan kansalaisen elämä on yhtä asevelvollisuuden suorittamista, kovan talouskurin raskauttamaa ja tulevaisuuspelkojen täyttämää taistelua globaalissa taloussodassa. Inttiaikaa on ennen kaikkea työikä, jonka on alettava mahdollisimman aikaisin ja päätyttävä mahdollisimman myöhään, jotta jokaisesta saataisiin mahdollisimman suuret tehot irti ennen lopullista nujertumista vanhuuden vaivoihin.
Garnisooniajattelu ei näe kansalaisia, yksilöitä, ihmisiä eikä se suosi vaihtoehtoja eikä poikkeustapauksia. Lapset on suotavaa tarhata mahdollisimman pieninä laitoksiin työurakatkosten ehkäisemiseksi, vaikka tuettu kotihoito tulisi yhteiskunnalle edullisemmaksi. Vanhukset on syytä tarhata laitoksiin minimitoitettujen ”käsiparien” hoidettavaksi, vaikka asiallisesti tuettu omaishoito olisi kokonaisedun kannalta parempaa. Koulun ja opiskeluputken väliin ei saa tulla välivuosia, ei myöskään opiskelun ja työputken eikä työputken ja eläkkeen, vaikka mahdollisuudet yksilöllisiin valintoihin, välivuosiin, tuumaustaukoihin ja uusille urille kääntymisiin tuottaisivat onnellisempia, tyytyväisempiä ja monin tavoin terveempiä kansalaisia isänmaan onneksi.
Parahiksi äitienpäivän alla Juhana Vartiainen perusteli vaatimustaan kotihoidon tuen lyhentämiseksi niin epäasiantuntevasti, epäasiallisesti, epäoikeudenmukaisesti ja epäkorrektisti kuin ylimielinen byrokraatti vain voi: ”Kaikista meistä on kiva olla kotona, mutta pitääkö tätä ihanaa velttoilua rahoittaa veronmaksajien rahoilla niinkin kauan kuin kolme vuotta?”
Naisten vastineissa, jotka tulivat viipymättä eivätkä yllätyksenä (HS 12. 5.), ei puhuttu ainoastaan kotihoidosta eikä sen tuesta vaan koko vallitsevasta kovien arvojen yhteiskunnasta. Ihmisen elämä on muutakin kuin kansalais- ja asevelvollisuutta kehdosta hautaan.
”Solidaarisuudesta, elämisen hyvistä arvoista ja empatiasta ei nykyisin puhu tosissaan yksikään poliitikko tai virkabyrokratian edustaja”, todetaan eräässä vastineessa. Se on surullisen, kauhistuttavan totta.
Kirjoittaja on Joensuussa asuva kirjailija.