Vasemmistoliiton Lahden valtuustoryhmän aloite viisumivapaudesta venäläisturisteille sai julkisuutta vasta kun se pistettiin perussuomalaisten nimiin.
Kun Vasemmistoliiton ryhmä aikoinaan teki aloitteen viisumivapaudesta, aloitetta koskeva tiedote ei ylittänyt paikallisissa tiedotusvälineissä uutiskynnystä. Julkisuutta asia ei saanut myöskään valtuustokäsittelyn yhteydessä. Sen sijaan Vasemmistoliiton ryhmän jäsenet saivat hämmästyksekseen lukea paikallislehden Lahden Uutisten sivuilta otsikon, jonka mukaan perussuomalaisten valtuutettu Lasse Koskinen vaatii viisumivapautta venäläisille Lahteen.
– Kun luin lehden jutun, tuli mieleeni, että perussuomalaisten valtuustoryhmä on tehnyt näköjään samasta asiasta aloitteen, joka käsiteltiin juuri Vasemmistoliiton aloitteena valtuustossa. Onneksi valtuutettu Koskinen oli niin rehellinen, että lähetti allekirjoittaneelle sähköpostiviestin, jossa hän kertoi, että lehdelle tapahtui kömmähdys, kun Vasemmistoliiton tekemä aloite laitettiin hänen tekemäkseen, toteaa Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Antti Holopainen.
Perussuomalaisten valtuutettu oli kylläkin sotkenut asialliseen viisumialoitteeseen omat ajatuksensa Karjalan palautusvaatimuksesta.
– Vasemmistoliiton aloitteesta puuttui Koskisen edustaman Aluepalautus ry:n näkemys kyseisestä asiasta, sillä Vasemmistoliitto tunnustaa Pariisin rauhansopimuksen vuoden 1947 rajat Suomen ja Venäjän välillä. Haluamme kehittää matkailua ja kansojen välistä yhteistyötä rajojen yli lähtien siitä rauhantilasta ja sen vahvistamisesta, jota nyt elämme.
Holopaisen mielestä on hyvin mielenkiintoista, että paikallislehti ikään kuin vahingossa nosti viisumialoitteen puuhamieheksi tunnetun Karjala takaisin -liikkeen edustajan.
– En voi välttyä epäilyltä, että paikallismediaan on tarttunut perussuomalaisten puheenjohtajan EU-vaaliuho niin tukevasti, että vasemmistonkin edustamat ajatukset muunnetaan palvelemaan suurempaa soinilais-kokoomuslaista natottamispäämäärää. (KU)