Siviilikuolemien määrä kasvanut nopeasti Afganistanissa
Uutisvirtaan hukkuva pikku-uutinen kertoi keskiviikkona, että yhdeksän afganistanilaista sotilasta oli saanut Khostin maakunnassa surmansa amerikkalaisten taisteluhelikoptereiden tulituksessa.
Heistä tuli uhreja ilmiölle, josta englanninkielessä käytetään irvokasta ilmausta friendly fire. Suoraan käännettynä se tarkoittaisi ”ystävällistä tulitusta”, mutta suomeksi puhutaan yleensä omien joukkojen tulituksesta.
”Ystävällisten” luotien ja pommien alle on joutunut myös lukuisia afganistanilaisia siviilejä. Näitä tapauksia kutsutaan Yhdysvaltain sotilaskielessä sivuvahingoiksi (collateral damage).
Koko sodan pahimpiin kuuluvassa verilöylyssä kaksi kuukautta sitten Nawabadissa kuoli yli 90 siviiliä, joista 60 lapsia. Amerikkalaiset tekivät ilmaiskun heimojohtajan hautajaisiin, koska he ilmeisesti olivat saaneet kilpailevilta heimojohtajilta valheellista tietoa.
Yhdysvaltain sodanjohto joutui lopulta syyskuussa käynnistämään tutkinnan tapauksesta, kun todistusaineistoa oli kertynyt useista lähteistä. Siihen saakka se oli pitänyt kiinni väitteestä, jonka mukaan uhrit olivat kokousta pitäneitä talebaneja.
Heinäkuussa Yhdysvaltain ilmaisku harhautui kaksoishäihin Nangarharissa. 47 siviiliä kuoli, joukossa molemmat morsiamet.
Siviileillä ei ole
tunnistimia
Seumas Milne kirjoittaa viime viikolla brittiläisessä Guardian-lehdessä julkaistussa kolumnissa, ettei siviiliuhrien kasvava määrä ole sattumaa, vaan suora seuraus Yhdysvaltain valitsemasta taktiikasta.
Kun talebanien hyökkäykset Yhdysvaltain johtaman liittoutuman joukkoja vastaan ovat lisääntyneet, joukot pyytävät yhä useammin ilmatukea. Milnen mukaan tällaisten tapausten määrä oli viime vuonna 2 926, kun vuonna 2005 niitä oli vain 176.
Ilmahyökkäyksissä tapahtuu virheitä helpommin kuin maaoperaatioissa. Liittoutuman omilla joukoilla on erilaisia tunnistimia erehdysten välttämiseksi, esimerkiksi yöllä kypäriin on kiinnitetty infrapunanauhat. Afganistanin hallituksen palveluksessa olevilla sotilailla ei tällaisia välttämättä ole, eikä tietenkään siviileillä.
Amerikkalaisprofessori Marc Heroldin mukaan suoraan liittoutuman toiminnan uhreina kuolleita siviileitä on kahden viime vuoden aikana lähes 3 300. Se ylittää jo siviiliuhrien määrän talebanit kaataneissa pommituksissa syksyllä 2001.
Viimeisen vuoden aikana on siviiliuhrien määrä kolminkertaistunut. Nyt jokaista liittoutuman sotilasuhria kohden kuolee vähintään kolme afgaanisiviiliä. Liittoutuman aiheuttamista siviiliuhreista 80 prosenttia kuolee ilmahyökkäyksissä.
Muissa lähteissä arviot ovat alhaisempia. YK:n laskelmien mukaan tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen aikana liittoutuman ilmahyökkäyksissä kuoli 393 siviiliä. Naton mukaan luku oli 161.
Sivistynyt maailma
ja barbaria
Yhdysvallat kuvailee käyvänsä Afganistanissa sotaa sivistyneen maailman puolesta barbariaa vastaan. Talebanien käyttämiä tienvarsipommeja ja itsemurhaiskuja pidetään halpamaisina aseina.
Milne kirjoittaa kuitenkin provosoivasti, että ilmatukeen perustuva taktiikka on yhtä lailla barbariaa. Se on tietoinen valinta, jossa pyritään minimoimaan omat sotilaalliset tappiot, mutta ei piitata siviileihin kohdistuvasta riskistä.
Siviiliuhrit eivät ole pelkästään moraalinen ongelma. Afgaanit ovat saaneet kärsiä talebanien kukistamisen jälkeen pettymyksen toisensa perään, heikosti edenneestä jälleenrakentamisesta korruptioon ja huonoon hallintoon. Nyt siviiliuhrien lisääntyvä määrä on kuin viimeinen pisara ja tehokkain värväri talebanien rivien kasvattamisessa.
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin puolitoista kuukautta sitten julkaistussa raportissa varoitetaan, että ilmahyökkäysten aiheuttamat siviilien surmat ovat romahduttamassa ulkomaisten joukkojen hyväksynnän tai edes sietämisen Afganistanissa.
Afganistanin puolustusministeriö totesi sotilaidensa surman jälkeen keskiviikkona, että tällaiset tapaukset ”heikentävät hallituksen sotilaiden taisteluhenkeä”.
Lennokki-isku
koraanikouluun
Yhdysvallat on syyskuusta lähtien tehnyt ilmahyökkäyksiä myös Pakistanin puolelle, Afganistanin rajalla sijaitseville ns. heimoalueille. Pakistanin hallituksella ei ole otetta näistä vuoristoseuduista, ja talebanit käyttävät niitä tukialueinaan.
Seuraukset ovat samanlaisia kuin Afganistanissa. Esimerkiksi varhain torstaiaamuna ainakin kahdeksan ihmistä sai surmansa miehittämättömän amerikkalaisen lennokin tekemässä ohjusiskussa lähellä Pohjois-Waziristanin suurinta kaupunkia Miranshahia.
Silminnäkijöiden mukaan uhrit olivat koraanikoulun 12–18-vuotiaita oppilaita. Amerikkalaiset jahtasivat talebankomentaja Jalaluddin Haqqania, joka yritettiin saada hengiltä myös samaan kylään syyskuussa kohdistetussa ilmaiskussa. Tuolloin kuoli 23 ihmistä, heistä suurin osa Haqqanin sukulaisia.
Erehdysten mahdollisuus on melkoinen, kun jossain kaukana tapahtumapaikalta joku tarkkailee tietokoneruudulta lennokin kameran näyttämää maastoa, ohjaa konetta joystickillä ja sitten painaa ohjukset laukaisevaa nappia.