Kun hallitus viime viikolla esitteli EU-selontekoaan, pääministeri Matti Vanhanen toivoi paperipinon avaavan kansalaiskeskustelun eurovaaleista. Selonteko onkin suhteellisen selvää suomea.
Paljon ei ole kuitenkaan vielä kuulunut, mutta ehkä tänään päästään vauhtiin, kun eduskunta ensin illalla keskustelee selonteosta.
– Vanhanen itse selontekoa esitellessään nosti siitä päällimmäiseksi EU:n budjetin uudistamisen ja jäsenmaksujen määrän. Aika kaukana ollaan kansalaiskeskustelun innostavasta avauksesta, Annika Lapintie sanoo.
Hänestä kiinnostusta olisi voinut lisätä linjaus, jossa tiukasti vaaditaan jakamaan kakku tasan eikä sallita köyhyyttä.
– No, sitähän tämä ei sisällä, hän tuumaa.