Jyväskylän Huoneteatterissa esitetään tammikuun aikana pienoisnäytelmää, joka on kolmen paikkakuntalaisen teatterinharrastajan yhteistyön tulos.
Tennessee Williamsin tekstiin perustuva pienoisnäytelmä Kaksi on 19-vuotiaan ohjaajan Milka Luhtaniemen ensimmäinen isompi työ Huoneteatterille.
Projekti sai alkunsa luontevasti ideasta alkaa työstää näytelmää ilman tavoitetta yleisöstä tai tilasta, ja ilman ulkopuolisia ehtoja. Siksi näytelmä pakkomielteisistä teatterintekijöistä syntyi ja kasvoi pakottomasti, ja on löytänyt tiensä Huoneteatterin lavalle.
Loppiaisaattona ensiesityksensä saaneen näytelmän isoja teemoja ovat intohimo teatteriin, uskaltaminen ja pakenemisen mahdottomuus. Kaksi kertoo sisaresta ja veljestä, Einosta ja Oonasta, jotka ovat näyttelijöitä. Jouduttuaan hylätyiksi keskenään teatterirakennuksen sisään he päättävät tehdä, mitä heidän on pakko tehdä: esittää näytelmä.
Huoneteatteri on ohjaajalle tuttu viime talven Edward Albeen pienoisnäytelmästä, jonka Luhtaniemi ohjasi teatteridiplomityönään viime keväänä ja sai harvinaiset täydet pisteet. Hän on Huoneteatterille aiemmin hienoja näytelmiä ohjanneen Tiina Luhtaniemen tytär.
Hänestä kuulemme vielä
Huoneteatterin johtokunnan jäsen Raili Kivelä sanoo teatterin haluavan kannustaa nuoria tekijöitä kunnianhimoiseen hankkeeseensa.
– Takaan, että tästä nuoresta ohjaajasta vielä kuulemme. Hän hakee keväällä Berliiniin ohjaajakoulutukseen, eikä taatusti ole hakijoista heikoimmasta päästä, Kivelä sanoo.
Naispääosaa esittävä Frida Rajaniemi on ollut mukana muun muassa Jyväskylän lyseolaisten jokakeväisissä näytelmissä Huoneteatterissa, ja harrastanut pitkään Kulissin tapaisissa teatteriryhmissä. Rajaniemen isoisä Matti Rantatalo oli Huoneteatterin pitkäaikainen suosikkinäyttelijä ja puheenjohtaja.
Näytelmän toinen nuori näyttelijä, Riku Mäkelä puolestaan on tehnyt paljon musiikkiteatteria ja tekee nyt ensimmäisen ison roolinsa Huoneteatterin lavalla.
Näytelmän kaksi näyttelijää ovat vasta 18- ja 19-vuotiaita, mutta suhtautuneet näytelmään sillä vakavuudella ja kunnianhimolla, joka Williamsin alkuperäistekstiin pohjautuva näytelmä edellyttää.
Näytelmän tähän tietoon viimeinen esitys on 17. tammikuuta.