EU:n huippukokous onnistui ehkä sittenkin paremmin kuin etukäteen odotettiin. Yksi kokous ei tietenkään velkakriisiä ratkaissut, mutta ehkä se onnistui avaamaan joitakin lukkoja. Näin voisi päätellä markkinoiden reaktioista. Kokouksen tärkein anti liittyneekin siihen, miten paljon se pystyi lisäämään luottamusta siihen, että mahdollisesti jo oven takana kurkisteleva totaalinen romahdus pystytään torjumaan.
Huippukokouksessa korostettiin muun muassa budjettikuria. Nyt on tärkeää pystyä myös valvomaan päätösten toteuttamista ja tarvittaessa määräämään sanktioita sääntöjen rikkojille. Koko velkakriisiltähän olisi todennäköisesti vältytty, jos kaikki EU-maat olisivat tarkasti alusta alkaen noudattaneet yhteisesti hyväksyttyjä sääntöjä.
Eniten julkisuutta, varsinkin Suomessa, ovat saaneet vaatimukset, jotka liittyvät perustettavan pysyvän kriisirahaston päätöksentekoon. Suomen kanta on ollut selvä eli eduskunnan budjettiin liittyvää päätösvaltaa ei voida luovuttaa muille.
Suomi kannattaa yksimielisyysperiaatetta. Jos kriisirahaston päätöksentekoon riittäisi 85 prosentin enemmistö, Suomi – kuten moni muukin maa – voisi tulla jyrätyksi. EU-maista Saksa, Ranska ja Italia kukin yksinään pystyisivät blokkaamaan muiden kannattamat esitykset. Tilanne on tietysti myös toisinpäin.
Suomi jäi perustuslakiin sidotun kantansa kanssa yksin, mutta tuskin unioni siihen kaatuu. Todennäköisesti jotenkin löydetään pääministeri Jyrki Kataisenkin sunnuntaina Ylen haastattelutunnilla useaan kertaan toistama sellainen ”luova ratkaisu”, joka ei riko Suomen perustuslakia.
Suomelle on ollut tärkeää myös, että sijoittajien vastuusta pidetään kiinni. Tästä on ollut julkisuudessa ristiriitaista tietoa. Jos neuvotteluissa mukana olleet ministerit vakuuttavat, että se on mukana asiakirjassa, niin siihen on uskominen ellei muuta ilmaannu. Euron hajoaminen kai päästäisi sijoittajat varmimmin vastuusta.
Hallituksen edustajia on arvosteltu siitä, että he ovat pitäneet tiukasti kiinni Suomen kannasta niin yksimielisyysperiaatteen kuin sijoittajien vastuunkin osalta. Eikö pitäisi päinvastoin esittää heille kiitoksia siitä, että näitä suomalaisille tärkeitä asioita on johdonmukaisesti viety eteenpäin. Mikähän olisi arvostelijoiden mielestä oikea linja? Hyvin todennäköisesti päinvastainen toiminta olisi leimattu liian kiltin EU-oppilaan periksi antamiseksi.