40 vuotta täyttänyt KOM-teatteri päättää syyskautensa esittämällä koko tämän vuoden ohjelmistonsa viikon sisällä. KOM-festaria vietetään 11.–17. joulukuuta.
Esitykset ovat lähes loppuun varattuja, mutta peruutuspaikkoja voi vielä kysellä.
Tapahtuman aloittaa sunnuntaina 11. joulukuuta kello 15 teatterin uusin ensi-ilta, näyttämösovitus Riikka Pulkkisen romaanista Totta. Anna Viitalan dramatisoima ja Kalle Chydeniuksen ohjaama esitys on sukupolvien mittainen kertomus vaietusta salaisuudesta.
Tiistaina 13. joulukuuta kello 19 esitetään viimeisen kerran Helsingissä Juha Itkosen käsikirjoittama ja Kalle Chydeniuksen ohjaama KONE, jossa etsitään yhtäläisyyksiä globaalin hissialan perheyrityksen ja helsinkiläisen teatterin sukupolvenvaihdoksista. Näytelmä hakee innoituksensa John Simonin kehutusta kirjasta Koneen ruhtinas.
KONE vierailee vielä maaliskuun lopulla Turun Kaupunginteatterissa.
Marja Packalénin ja Pirkko Saision suosittu Odotus on vuorossa torstaina 15. joulukuuta kello 19. Esitys 127. ja viimeinen.
Esityksen on kahden vuoden aikana nähnyt Helsingissä ja kiertueilla eri puolilla Suomea lähes 32 000 katsojaa. Marraskuussa 2010 Odotus vieraili Naistenteatterifestivaaleilla Bogotássa Kolumbiassa.
Festivaalin päättää lauantaina 17. joulukuuta kello 15 Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen.
Arn-Henrik Blomqvistin sovittama ja ohjaama esitys kertoo suomalaisesta Mikko Virtasesta joka haluaa olla syntyperäinen, moderni, pehmeä ja ymmärtäväinen perheenisä.
Esitys jatkaa KOM-teatterin ohjelmistossa myös keväällä 2012.