Hallitusohjelmasta huolimatta hallituspuolueiden piirissä on syksyllä käynnistelty keskustelua rikkaimmille suunnattavasta solidaarisuusverosta. Ensimmäisenä asiaa esitti Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie ja samanlaista pohdintaa on myöhemmin kuultu myös SDP:stä ja vihreistä.
Ensimmäinen rikkaiden erityisveroa esittänyt on kuitenkin ilmeisesti amerikkalainen miljardööri Warren Buffet, joka äimisteli julkisesti oman veroprosenttinsa olevan pienempi kuin sihteerinsä. Konkreettisia hankkeita on vireillä tai toteutettu Kreikassa, Portugalissa, Espanjassa ja Ranskassa.
Tiistaina julkistetut viime vuoden verotiedot todistavat, että solidaarisuusverossa kannattaa siirtyä puheista tekoihin.
Tuhannen rikkaimman veroprosentti laski vuosikymmenessä kymmenen prosenttiyksikköä.
Kaikkein suurituloisimman prosentin tulot nousivat viime vuonna reippaasti, mutta samaan aikaan heidän veroprosenttinsa on ennätyksellisen alhainen. Helsingin Sanomien selvityksen mukaan tuhannen rikkaimman veroprosentti laski vuosikymmenessä kymmenen prosenttiyksikköä 44:ään.
Tuhannen eniten pääomatuloa saaneen veroprosentti on jo vuosien ajan ollut 29. Heidän osinkonsa ja myyntivoittonsa nousivat viime vuonna 33 prosenttia edellisestä.
Toimittaja Timo-Erkki Heino on täydentänyt Työt, tulot ja optiot -tv-ohjelmaansa uusimmassa Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä julkaistussa artikkelissa. Heino todisti, miten Suomi siirtyi 1990-luvulla kohtuuden yhteiskunnasta suurituloisten irtiottoon. Ennen vuotta 1995 työntekijän ja toimitusjohtajan tulojen ero oli 14-kertainen ja vuosina 1995–2009 ilman Nokiaa 31-kertainen.
Suurelta osin johtajien tulojen erkaneminen omiin sfääreihinsä johtui optio-ohjelmista, joita johtajat jakoivat käytännössä toisilleen. Optiot olivat kuumimmillaan ja samaan aikaan rikkaimpien verotus keveni huomattavasti.
Tähän epäterveeseen yhtälöön ei päästä normaalilla veroremontilla käsiksi, koska suurituloisten etuja vartioiva kokoomus vastustaa. Tarvitaan siis jokin poikkeustoimi, väliaikainenkin. Solidaarisuusvero olisi hyvä, ja ehkä useimpien sitä maksamaan joutuvien mielestäkin hyväksyttävä, keino turvata yhteiskunnallisia peruspalveluita tässä tilanteessa, jossa koko eurooppalainen rahoitusjärjestelmä on vaakalaudalla.
Suomen kansan uusi sananlasku voisi kuulua, että hyvä antaa vähästään, rikas paljostaan.