”Jokaiselle tulee antaa myönteinen mahdollisuus.”, kiteytti sanomansa professori Juho Saari Itä-Suomen yliopistosta Sosiaali- ja terveysturvan päivillä Hämeenlinnassa. Mieleeni tulvi kysymyksiä: Kuunteleeko suomalainen palvelujärjestelmä ihmisiä, onko se tehty ihmisiä, vai organisaatioita varten? Miksi terveyskeskusten ajanvaraussysteemejä ei saada toimimaan? Miksi etuuksia hakevan täytyy tehdä monimutkaisia hakulomakkeita? Miksi mielenterveyskuntoutujalle tarjotaan mieluummin lääkkeitä kuin keskustelumahdollisuutta ammattilaisen kanssa? Eikö vanhuksille löydy keskustelukumppania? Onko tosiaan aina kyse rahasta, vai vain yksinkertaisesti siitä, että palveluiden suunnitteluun ei oteta mukaan niiden käyttäjiä tai heidän järjestöjään?
Toki Saari muistutti, että Suomessa on edelleen kohtuullisen pienet tuloerot ja hyvät ja tasa-arvoiset palvelut. Sitten hän nauratti yleisöä, miten hullunkurisesti tilastoja voi lukea tekemällä täysin omia tulkintoja niistä. On olemassa monta totuutta ja niitä käytetään täytenä totuutena omiin tarkoituksiin, niin puolueet kuin virkamiehetkin.
On olemassa monta totuutta ja niitä käytetään täytenä totuutena omiin tarkoituksiinsa, niin puolueet kuin virkamiehetkin.
Kansalaiset jaettiin Saaren luennossa kolmeen ryhmään: kultapossuporukkaan, suureen keskiluokkaan, joka tarvittaessa nauttii ansiosidonnaisista etuuksista ja perusturvaa saaviin. Suomessa on päässyt kultapossuporukka ja osa keskiluokastakin etääntymään pienituloisten ihmisten elämästä niin, että heistä puhutaan ”ne” tai ”nuo” sanaa käyttäen.
Olen miettinyt paljon samaa asiaa. On kyse ihmiskäsityksestä, siitä, miten toisesta ihmisestä puhutaan tai miten häntä puhutellaan, miten hänestä ajatellaan. Tunne näyttää olevan molemminpuolinen. Kun kansakunnan arvojärjestyksen kellarikerrokseen pudotettua väkeä alkaa tarpeeksi kiehuttaa ja tyypeille on ihan sama, mitkä seuraukset heidän teoillaan on, alkavat he kapinoimaan systeemiä vastaan, kuten kävi Briteissä.
Miten mellakoihin suhtaudutaan Suomessa? Suurin osa kansasta varmaan huokaa helpotuksesta: onneksi meillä ei ole tuollaista. Osa vasemmistolaisista näyttäisi haluavan, että puolueemme ryhtyisi kansalaisliikkeeksi ja kannustaa myös suomalaisia mielenosoituksiin. Osa meistä haluaa, että vaikutamme valtakunnan ja kunnan hallituksissa järjestelmään niin, että se olisi kaikkia ihmisiä varten ja palvelisi kaikkia luottamuksella, eikä epäilisi jokaista etuuden hakijaa väärinkäyttäjäksi. Osa oikeistolaisista pitää mellakoivia nuoria pullamössöporukkana, jolle ei pitäisi maksaa mitään tukia ilman työvelvollisuutta.
Mielestäni pienituloisten tai vaikeuksiensa kanssa yksin jätettyjen pitäisi päästä pois kansakunnan kellarista, heille pitää antaa myönteinen mahdollisuus ja tukea heitä siinä. Nuorten pitää saada pajakoulutusta, jos koulunpenkki ei maistu. Osatyökykyisten tulee saada tarvittaessa kuntoutusta ja työttömien mielekästä työtä, josta maksetaan oikeaa palkkaa. Väitän, ettei myönteisen mahdollisuuden antaminen maksaa loppupeleissä vähemmän kuin ihmisten nöyryyttäminen.
Paavon ja Merjan tehtävä on huolehtia siitä, että perusturvan korotus tulee sovitusti! Vaikka kultapossuporukka vaatii sen perumista, tietenkin.
Kirjoittaja on oulainen kaupunginvaltuutettu.
uutiskirje 
