Suomalaisen Poisonblackin musiikki on saanut uuden levyn myötä suoraviivaisen ja rehellisen rockin muodon. Kevyen kitkattomasti, muttei kuitenkaan yllätyksettömästi soiva Drive on jotain uutta yhtyeen tuotannossa.
– Tämä levy oli kivuttomampi kuin mikään ikinä. Levytyssessioon on yleensä varattu neljä viikkoa ja aina se aikataulu mättää. Tämä levy oli oikeastaan viikossa purkissa ja siellä pyöriteltiin peukaloita, että mitä biiseille pitäisi vielä tehdä, kertoo yhtyeen nokkamies Ville Laihiala.
Laihiala vastaa myös levyn sanoituksista ja sävellyksistä.
Vaikka laulaisin munahumppaa, niin se kuulostaa Sentencediltä.
Uudet tuulet
Musiikin lisäksi uusia tuulia on mukaan puhaltanut levy-yhtiön vaihtaminen Century Media Recordsista suomalaiseen Hype Productionsiin. Laihiala ei osaa sanoa vaikuttiko levy-yhtiön vaihtuminen suoranaisesti musiikkiin, mutta saksalaisen levy-yhtiön kanssa oli kuitenkin tultu jo tien päähän.
– He eivät halunneet panostaa meihin kuin miniminsä. Me taas emme jaksaneet enää sitä samaa, mikä ei johda mihinkään. Onneksi sitten levytyssopimus heidän kanssaan loppui.
Uusi levy-yhtiö ja kitaristin lähteminen yhtyeestä tarjosivat puhtaan pöydän, jolta lähteä liikkeelle.
– Tavallaan sellainen kaikenlainen kitka oli poissa. Se varmaan rentoutti koko hommaa, ainakin itse koen niin, että se kuuluu tossa musiikissakin. Niin sanottua käsijarrua ei ole päällä ollenkaan, Laihiala toteaa.
Hän ei kuitenkaan osaa eritellä, mistä uudenlaiset kappaleet saivat alkunsa.
– Ne vaan alkoivat tulla sillä tavalla, että biisien rakenteet olivat suht yksinkertaisia. Muistaakseni rumpali sanoikin treeneissä, että onkohan ne nyt liian yksinkertaisia.
– Siinä tuli sellainen rokkifiilis ja koin, että jos suoraviivaisiin rockbiiseihin alkaa kauheita kiemuroita tekemään, niin ne ei ehkä välttämättä toimi.
Sentencedin varjosta
Drive saattaakin olla ensimmäinen levy, jota ei tule automaattisesti yhdistäneeksi Sentencediin, yhtyeeseen, josta Laihialan ääni on tuttu. Jatkuva vertailu edelliseen porukkaan ei kuitenkaan muusikkoa harmita.
– Itse olen sinut sen asian kanssa, koska tiedän ääneni olevan suht tunnistettava. Vaikka laulaisin munahumppaa, niin se kuulostaa Sentencediltä.
Laihiala kuitenkin toteaa, että vaikka Poisonblack asettuu musiikillisesti samaan genreen Sentencedin kanssa, on musiikin ammentamisen lähde kuitenkin aivan toinen.
– Jos meidän musiikkia aina katsotaan niitten Sentenced-lasien läpi, niin ihmisiltä menee ohi jotakin, hän huomauttaa.
– Sitä ei vaan kitaran kaulassa satu ihan hirveästi niitä sointuja olemaan, että aina ne pitää johonkin järjestykseen laittaa.
Stoppi synkistelylle
Poisonblackin aiempaa tuotantoa ovat sävyttäneet synkät teemat itsetuhoisuudesta onnettomaan rakkauteen ja maailmantuskaan. Drive on kuitenkin sanoituksiltaan välillä jopa toiveikas.
– Kyllä synkistelyyn nyt aikalailla stoppi tuli, koska sehän oli ihan itseaiheutettua synkkyyttä. Kun lopetti tuon juomisen, niin loppu samalla se valittaminenkin näköjään, Laihiala nauraa.
Vaikka juomisen lopettaminen oli tietoinen valinta, ei muusikko osannut aavistella sen vaikuttavan myös teksteihin ja musiikin yleisfiilikseen.
– Eiköhän sitä nyt ole tullut muutama levy valitettua, niin välillä vähän erilaista.
Muusikko kuitenkin toteaa olevansa edelleen peruskyyninen ihminen, joten tuskin seuraavilla levyillä tämän duurivoittoisempaan mennään, vaikka muutoksia tapahtuukin.
– Luulen, että semmoista itsetutkiskelua ei enää niin paljon tule. Eivätköhän ne, jotka tämän bändin musiikkiin ovat vihkiytyneet jo tiedä, mitä minun korvieni välissä liikkuu.
uutiskirje 