Nurmikolla on djempe-rumpu ja minikokoinen lasten uima-allas. Pahvilaatikosta pursuaa monenlaista rekvisiittaa.
– Pienen kiertävän teatteriseurueen hengessä ja köyhän teatterin estetiikalla mennään, kuvailee ohjaaja Linda Wallgren ja levittää aurinkorasvaa käsivarsiinsa.
– Emme yritä peittää puitteita joissa ollaan, vaan toimimme olemassa olevasta tilasta käsin.
Mukana on isoja kysymyksiä, kuten kenelle taide kuuluu tai kuka päättää keitä on hallituksessa.
Kulttuuritehdas Korjaamon sisäpiha tarjoaakin esitykselle komeat puitteet, raitiovaunuhallien kainalossa, avoimen taivaan alla. Silti vehreät ja omassa rauhassaan.
Suomen kesä tosin asettaa teatterin tekemiselle omat haasteensa.
Samalla kun aurinko paahtaa polttavasti, puuskainen tuuli lennättää papereita, keikauttaa ohjaaja Wallgrenin lounaan maahan ja kaataa Henrik Tikkasta markkeeraavan linnunpelätin nurin.
Henrik ja muut helsinkiläiset
Ohjaajaopiskelija Linda Wallgren on yhdessä opiskelutovereidensa kanssa valmistanut musiikillisen kesäteatteriesityksen keskelle Helsinkiä.
– Oli ilmassa kyllästymistä siihen, että kesäisin lähdetään aina jonnekin kauas tekemään teatteria. Halusimme tuoda taiteen helposti saavutettavaksi.
Esityksen pohjana on William Shakespearen Myrsky, mutta sen tarinaa ei seurata erityisen uskollisesti.
– Se pyritään kertomaan, mutta olosuhteet puuttuvat peliin ja koko juttu lähtee omille urilleen.
Tarinassa on kolme esiintyjää, vuokratyöläistä, jotka on palkattu paitsi esittämään Myrsky, hoitamaan ”hirveä määrä muitakin töitä”.
Koko sisäpihan käsittävällä näyttämöllä seikkailevat kolmen vuokratyöläisen lisäksi muun muassa suuri Helsingin rakastaja Henrik Tikkanen.
Shakespearen Myrskyn henkilötkin ovat helsinkiläistyneet, Miranda-neiti asuu Töölössä.
– Tässä on monta kerronnallista tasoa, jotka risteävät toisiaan, se ehkä poikkeaa perinteisestä kesäteatterista, sanoo Wallgren.
Poliittista ja keveää
Myrsky on teatteria teatterista ja teatteria taiteesta.
– Ja työstä ja utopioista. Eli esimerkiksi siitä, kuka määrittelee millaisia kaupunkeja rakennetaan ja ketkä niitä rakentavat. Kyse on myös työn alle uupumisesta ja vapauden kaipuusta.
Tuohan kuulostaa suorastaa poliittiselta.
– Niin! Olemme sanoneet, että tämä on musiikki-ilottelullinen propagandapuskafarssi, nauraa Linda Wallgren.
– Mukana on isoja kysymyksiä, kuten kenelle taide kuuluu tai kuka päättää keitä on hallituksessa. Nämä esitetään kevein keinoin.
Ajatus ei tunnu ollenkaan hassummalta: Istua vehreällä töölöläisellä pihalla, nauttia virvoitusjuoma ja virvottua samalla nuorten teatterintekijöiden energisestä esiintymisestä.
Nopeita leikkauksia ja tunteen paloa suomeksi ja ruotsiksi lupaavat allekirjoittaneen seuraamat harjoitukset.
Myrsky – Stormen. Käsikirjoitus Sinna Virtanen (TeaK), ohjaus Linda Wallgren (TeaK). Rooleissa Miika Laakso (TeaK), Joel Mäkinen (TeaK), Pyry Nikkilä (TeaK) & Victoria Lindqvist (SibA). Visualisointi Samuli Laine (Aalto-yliopiston TaiK).
Ensi-ilta maanantaina 6. kesäkuuta klo 19. Kulttuuritehdas Korjaamo, Töölönkatu 51, Helsinki. Vapaa pääsy.