Levyjen kansista puhutaan usein ja melkein jokaisesta kaveriporukasta löytyy joku aiheesta kaiken tietävä. Entäpä sitten kirjojen kannet? Äkkiseltään voisi laskeskella, että näemme elämämme aikana niitä huomattavasti levyjä enemmän. Jos laittaa silmät kiinni, niin saanee pikaisesti mieleensä muutamankin kirjan. Varmasti esiin nousee koulukirjoja, kuten ensimmäinen aapinen ja se lapsuuden lempikirja tai sitten se kirja, jota pelkäsi koko lapsuutensa.
Minkä ihmeen takia levyjen kansikuvituksesta sitten puhutaan paljon enemmän kuin kirjojen?
– Se on merkki siitä, että maailma on väärä, Jussi Karjalainen toteaa.
Dekkarikirjailijoilla on tapana tehdä kirjat viime tinkaan.
– Ja liittyy osittain siihen fanituskulttuuriin, Ilja Karsikas jatkaa.
Sekä Karjalainen että Karsikas suunnittelevat kansia, niin kirjoihin kuin levyihinkin.
– Kirjahan on formaattina paljon vanhempi, kuin äänitetty musiikki. Ehkä se on myös jollakin tavalla ilmeinen. Musiikkiin liitetään niin älyttömän paljon muutakin, etenkin jos puhutaan popmusiikista, Karsikas pohtii.
Musiikki ja levytykset ovat siis enemmän esinekulttuuria kuin kirjat. Kirja mielletään tarinaksi, levy esineeksi.
Alussa on teksti
Molemmat vakuuttavat, että yleensä kirja luetaan, ennen kuin kantta ruvetaan suunnittelemaan.
– Joskus tosin on se ongelma, että kirjaa ei ole vielä kirjoitettu kantta tilatessa. Dekkarikirjailijoilla on sellainen tapa, että he tekevät kirjat aika viime tinkaan, Karjalainen kertoo.
Tämä selittänee välillä hyvinkin symboliset kannet, joita dekkareissa tapaa.
Usein kirja kuitenkin on valmiina ja siihen tilataan kansi.
Toisinaan kustantajalla on jokin idea valmiina, tai kirjailija itse saattaa olla kiinnostunut kansikuvituksesta. Tällöin kustantaja seuraa sivusta ja kirjailija esittää toiveita. Ja välillä kannen tekijä saa lähes vapaat kädet.
Hyvä kansi, parempi mieli
Minkälainen sitten on oikeasti hyvä kansi? Jokainen tietää, että huonon kannen vuoksi saattaa kirjaan tarttumisen kynnys nousta toisinaan hyvinkin suureksi.
– Itse lähden usein liikkeelle fiiliksestä. Kirjan lukemisesta ei saa tulla tunnetta, että tämä kansi oli ihan erilainen kuin kirja. Mutta voi kannella leikkiäkin, Karsikas sanoo.
– Välillä sitä leikkii sillä tavalla, että hakee pientä ristiriitaa. Tosin jos siinä onnistuu, niin eihän se lukija silloin ajattele, että kansi on väärä, Karjalainen jatkaa.
Ilja Karsikkaan mielestä hyvä kansi houkuttelee lukemaan ja kertoo totuuden tai ainakin tarpeeksi sisällöstä. Kannen tehtävänä on antaa oikea vaikutelma.
– Hyvä kansi on periaatteessa hirveän monenlainen. Sen pitää jollain lailla tukea tarinaa .Se ei saa sitä pilata, tukahduttaa tai kertoa väärällä tavalla kaikkea. Sen lisäksi kannen pitää herättää huomiota. Eikä se tarkoita sitä, että sen pitää shokeerata aina. Sellainen kuvakansi on mielestäni onnistunut, että se aukeaa kunnolla vasta kun on lukenut kirjan.
Kansi ei saa siis kertoa liikaa kirjan sisällöstä, mutta sen pitää vastata sitä. Kannen pitää herättää mielenkiintoa, se ei saa kuitenkaan paljastaa liikaa, muttei myöskään johtaa harhaan. Aikamoista taidetta tämä kansitaide.
Lue koko juttu 13.5.2011 ilmestyneestä Viikkolehdestä.