Kuorolaulussa viimeksi kunnostautunut keskisuomalainen Hankasalmen kunta näyttää kulttuurista monipuolisuuttaan nyt koulukiusaamisesta kertovan uutuusnäytelmän muodossa.
Venekosken nuorisoteatteriryhmä tuo 21. toukokuuta Hankasalmella maailman ensi-iltaan koulukiusaamisesta kertovan näytelmän SOPIVA. Näytelmän käsikirjoitus on syntynyt kuntaan palkatun ohjaaja-yhteisötaiteilija Suvi Rehellin ja nuorten teatteriryhmän jäsenten yhteistyönä.
Tekijät luonnehtivat näytelmää ”vähän oudoksi”. Se kertoo tarinan 12-vuotiaasta Laurasta, joka on kiusattu, nuoresta opettajattaresta, vanhemmista, Laurasta joka on kiusaaja, ja sitten joku saa tästä kaikesta tarpeekseen.
Vakavasti otettava vitsi
Nopeatempoinen näytelmä voi tekijöiden mielestä olla vakavasti otettava vitsi, siis myös hauska.
Teatteriryhmä on harjoitellut Venekosken kylässä viikoittain viime lokakuusta lähtien. Näytelmää varten Jonna Hännisen, Veera Jauhiaisen, Sanna Latikan, Liisa Lucia Makkosen, Inka Mannisen, Minja Solehmaisen ja Patrik Suhosen muodostamaa ryhmää tulivat harjoitusten loppuvaiheessa täydentämään kolme Draamarosvo-ryhmän jäsentä, eli Anna Aula, Emilia Heikkinen ja Annamarie Castrén.
Hankasalmen kulttuuritoimen ja Venekosken Nuorisoseuran tuottaman esityksen tekniikasta vastaa Viljo Sormunen ja äänityksissä sekä kuvauksissa ovat auttaneet Hankasalmen Jopo-luokkalaiset. Näytelmän vakuutetaan sopivan kaikille nykyisille ja entisille koululaisille.
Yhteisötaiteilija tekee tulosta
Yhteisötaiteilija Suvi Rehell on ollut palkattuna 5 500 asukkaan Hankasalmen kuntaan viime lokakuusta lähtien. Talven ja kevään aikana hän on työskennellyt useiden eri ryhmien kanssa saavuttaen työllään hyvää tulosta erityisesti sosiaalisen vahvistamisen saralla kulttuurin keinoin.
SOPIVA on hänen toinen yhteisöteatteriohjauksensa Hankasalmella. Kesäkuussa valmistuu Aseman miesryhmän leikkimökki-projekti, jossa miehet suunnittelivat ja rakentavat mieleisensä leikkimökin Asemankylän puistoon.