Heinäkuun alussa vietettävä Kajaanin Runoviikko esittelee kolme erilaista yhteisöteatterin muotoa.
Runoviikolla nähtävät KOP, KOP -sooloesitykset ovat syntyneet Jussi Lehtosen yleisökontaktikurssilla Teatterikorkeakoulussa. Kurssin aikana on jalkauduttu sosiaalityön ja terveydenhuollon yksiköihin sekä vankiloihin. Esitysten käsikirjoitukset ovatkin syntyneet näiden vierailujen pohjalta.
Kajaanissa nähdään myös Kiertuenäyttämön ensimmäinen pienoisnäytelmä, Pirunpuntari. Pirkko Jaakkolan näytelmän on ohjannut Päivi Akonpelto. Pirunpuntari on kertomus lähisuhteesta, joka muuttuu sairauden myötä muistihäiriöpotilaan ja hänen omaishoitajansa tarinaksi.
Molemmat näytelmät ovat jo ehtineet kiertää hoitolaitoksissa.
Omanlaisensa yhteisötaiteen muoto on taiteilijaryhmä Klovnit ilman Rajoja. He matkustavat paikkoihin, joissa taidetta eniten tarvitaan: lastenkoteihin, slummeihin ja kriisialueille.
– Kokoonnutaan yhteen, tuhlataan aikaa ja rakkautta toistemme seurassa toisillemme, tiivistää Runoviikon taiteellinen johtaja Taisto Reimaluoto tapahtuman yhteisöllisen luonteen.
Reimaluoto tuo Runoviikolle ensi-illan, jonka hän on tehnyt yhteistyössä Suven runoilija Ilpo Tiihosen kanssa. Teos perustuu Tiihosen runoihin, Runoilija on omakuva, kirjoittamisen ja olemisen kuva.
Ohjelma kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta: www.runoviikko.fi