Vasemmistoliitto asettaa aluevaaleihin yhteensä noin 1260 ehdokasta. Ehdokasmäärä nousi noin sadalla verrattuna edellisiin aluevaaleihin.
Aluevaaleissa täydet listat tulevat Pirkanmaalle, Varsinais-Suomeen, Keski-Suomeen, Pohjois-Karjalaan, Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen.
– Aluevaalien ehdokasmäärän merkittävä nousu kertoo siitä, että on suuri joukko ihmisiä, jotka haluavat toimia konkreettisesti parempien sosiaali- ja terveyspalveluiden puolesta, vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää sanoo.
”On suuri joukko ihmisiä, jotka haluavat toimia parempien sosiaali- ja terveyspalveluiden puolesta.”
– Orpon hallitus on tehnyt tuhoisaa leikkauspolitiikkaa, mutta me haluamme laadukkaat ja toimivat sote-palvelut kaikkien saataville. Nämä palvelut ovat hyvinvointivaltion kulmakivi.
Täysiä listoja
Samaan aikaan aluevaalien kanssa käytäviin kuntavaaleihin täydet ehdokaslistat vasemmistoliitto sai kokoon Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Oulussa.
Kuntavaaleihin vasemmistoliitto asettaa kaikkiaan noin 2 650 ehdokasta. Ehdokkaita on 226 kunnassa.
– Monet ihmiset halusivat lähteä meidän ehdokkaaksi, sillä heitä huolestuttaa nykyisen hallituksen tekemä eriarvoistava ja kurjistava politiikka, Mäkipää sanoo.
– Hyvinvointi, terveyspalveluiden saatavuus ja arjessa pärjääminen sekä asumiseen liittyvät kysymykset mietityttävät monia ihmisiä. Vasemmistoliiton ratkaisuilla ihmiset ja ympäristö voivat paremmin.
21 uutta kuntaa
Vasemmistoliitto asettaa ehdokkaita 21 uuteen kuntaan, joissa ei viime vaaleissa voinut äänestää vasemmistoliittoa.
Ne ovat:Asikkala, Enontekiö, Hamina, Juuka, Juva, Kannus, Kaustinen, Kihniö, Kustavi, Luhanka, Merikarvia, Mäntyharju, Pedersöre, Pelkosenniemi, Pihtipudas, Ruokolahti, Sysmä, Tohmajärvi, Toholampi, Urjala ja Vesilahti.