Eteläisessä Intiassa sijaitseva Telanganan osavaltio on kuuluisa käsinkudotuista puuvilla- ja silkkikankaistaan, joista ommellaan muun muassa sareja. Kunniakas perinne on kuitenkin uhan alla, sillä nuoret sukupolvet harjoittavat mieluummin rahakkaampia ammatteja.
Esimerkiksi hienostuneista puuvillasareistaan ja saaleistaan tunnetussa Siddipetin kaupungissa perinnekutojia on enää noin sata. He toimivat seitsemässä kudontaosuuskunnassa.
Srivikailasam on kuuluisa kutoja, jota osavaltion pääministeri on kunnioittanut ansioituneille käsityöläisille myönnettävällä Konda Laxman Bapuji -palkinnolla. Hänen sarejaan, dupatta-huivejaan ja saalejaan myydään hyvällä hinnalla vientimarkkinoilla. Silti yksikään hänen kolmesta lapsestaan ei halua periä isänsä ammattia.
Kutoja Ilaiyah on kutonut 60 vuotta, viidentoista ikäisestä. Hänenkään lapsensa eivät ole kiinnostuneita kutomisesta. Myös Yadagiri on kutonut kuusi vuosikymmentä, mutta sen enempää hänen poikansa kuin tyttärensäkään eivät halua oppia kutomaan.
Työlästä ja heikosti palkattua
Mestarikutoja ja myymälän omistaja Mallikarjun Siddi seurasi kuuluisan kutojaisänsä jalanjäljissä, mutta hänenkin lapsensa ovat hylänneet perinneammatin. Siddi ei kuitenkaan soimaa nuorisoa.
– Miksi nuoret haluaisivat ammattiin, jossa ansaitsee näin vähän? Sarin kutomiseen menee kolme kokonaista päivää ja kutoja saa siitä 3 000 rupiaa (noin 33 euroa). It-alalla Hyderabadissa tienaa paljon paremmin, Siddi huomauttaa.
Kankaiden kutomisen kaltaiset käsityöt ovat niin työläitä ja heikosti palkattuja, että perinteen säilyttäminen vaatii valtion tukitoimia. Telanganan kutojien mielestä tuet ovat riittämättömiä. Esimerkiksi sähkö ja kutomakoneet ovat niin kalliita, että perinnekutojien on pakko tehdä työnsä käsin kustannussyistä, ei pelkästä rakkaudesta perinteeseen.
Myös tuotteiden markkinointi on vaikeaa. Valtio maksaa kankaista enemmän kuin yksityiset asiakkaat, mutta valtion ostajat käyvät vain kerran vuodessa ja maksu tulee viiveellä.
Liian kalliita sareja
Silkkikankaistaan maailmankuulussa Pochampallyssa tilanne on samanlainen kuin Siddipetissä. Pochampallyssa kudotaan niin sanottua ikat-kangasta, jossa jokainen lanka värjätään erikseen. Ikatia ei voi kutoa koneella, joten käsityöläisyys on ainoa vaihtoehto. Tukiaiset ovat välttämättömiä.
– Meidän silkkisarimme ovat kalliita. Meillä ei ole varaa myydä halvemmalla, ellei hallitus tue meitä. Lisäharmina keskushallitus on määrännyt tuotteillemme viiden prosentin arvonlisäveron, joka tekee sareista ja muista silkkituotteista entistäkin kalliimpia, Pochampallyn kutojaosuuskunnan johtaja Rudra Anjanelu harmittelee.
Aiemmin osavaltiohallitus tarjosi markkinointitukea valtion kauppojen kautta. Niissä myytiin varsinkin juhla-aikaan alennushintaisia tuotteita, joista kutojille maksettiin normaalihinta. Näin ei enää menetellä, ja useimmat Telanganan kutojat turvautuvat tuotteidensa myynnissä käsinkutojien osuuskuntien kattojärjestöön.
– Telanganan hallituksella on ohjelma (Kalyana Lakshmi), jolla tuetaan köyhiä perheitä antamalla 100 000 rupiaa (1 130€) tyttären häihin. Hallitus voisi hyvin kustantaa lisäksi 10 000 rupian arvoisen sarin morsiamelle. Se auttaisi sekä vanhempia että kutojia, Anjanelu sanoo.
Kutojat valittavat myös hallituksen toimittaman hintatuetun langan laadusta. Yksityisiltä saa parempaa laatua, mutta kalliimmalla. Halpojen painokankaiden tulva markkinoille on myös syönyt kutojien elinkeinon kannattavuutta.
Ilmeinen ratkaisu
On ironista, että Pochampallyn, Koyalaguddemin ja Siddipetin kutojien on vaikea saada kaupaksi ylellisiä kankaitaan, vaikka kaupungit ovat osavaltion pääkaupunki Hyderabadin metropolialueen tuntumassa. Hyderabadissa kun olisi asiakaskuntana sosiaalista nousuaan juhlivaa väestöä, jolla on runsaasti käyttövaroja ja halua käyttää niitä.
Muutamat kutojat ovat kuitenkin löytäneet ilmeisen ratkaisun. Koyalaguddemissa asuvat Dudyala Shankar ja Muralikrishnan ovat monipuolistaneet tuotantoaan ja tekevät sarien ynnä muiden perinnekankaiden ohella muun muassa lakanoita. Asiakkaansa he löytävät internetistä.
– Se on ainoa keino, Muralikrishnan sanoo.
Tuotevalikoiman monipuolistaminen ja markkinoiden tavoittaminen netin kautta johtavat lisääntyneeseen myyntiin, ja se saattaa viime kädessä houkutella nuoriakin pitämään käsityöperinteen hengissä Telanganassa.