Saksan infrastuktuuri on romahtamassa, Itä-Saksa on edelleen länttä jäljessä ja äärioikeisto nousee – KU kävi etsimässä syitä maan nykytilalle

Tämä juttuhanke ei nyt ala niin kuin piti. Suunnitelmassa luki, että juna Berliinistä lähtee myöhässä, mutta ajallaan se nytkähti liikkeelle. Myöhästelevän junan piti toimia aasinsiltana Saksan ongelmiin. Mutta ei anneta sen nyt häiritä.

Myöhästelevät junat ovat yksi osoitus yhdestä Saksan suurimmista ongelmista: maan infrastruktuuri on romahtamassa. Tiet ja rautatiet ovat huonossa kunnossa, internetyhteydet ovat kaukana nykymaailman vaatimuksista ja paljon vielä päälle. Ei niin, etteikö maalla olisi ollut varaa investoida. Kyllä oli ja on edelleen.

Liittokansleri Angela Merkelin pitkällä valtakaudella (2005–2021) Saksan taloudella meni lujaa. Edes maailmanlaajuinen finanssikriisi ei pysäyttänyt sitä pitkäksi aikaa. Talouskasvusta huolimatta investoinnit jäivät tekemättä. Investointeja enemmän maalta jäi tekemättä uudistuminen, koska talouskasvu peitti alleen Saksan talouden heikkouden.

Maailmankuulu taloustoimittaja Wolfgang Münchau kirjoittaa tuoreessa kirjassaan (Kaput: The End of the German Miracle), kuinka Saksan talouskasvu 2000-luvulla pohjautui tietyllä tavalla vanhoihin höyryihin. Sen pohja oli murentunut, mutta Kiina kannatteli sitä vielä hetken. Tai tarkemmin sanottuna Kiina ja halpa venäläinen energia.

Liittokansleri Angela Merkelin pitkällä valtakaudella Saksan taloudella meni lujaa.

Kaput-kirjassaan Münchau ampuu rumputulella saksalaista talousajattelua kohti ja osuu maaliin. Ongelma ei ole enää se, että tuotteet ovat väärän hintaisia. Ongelma on se, mitä tuotteet ovat. Saksa tuottaa tavaraa, jota 2020-luvulla ei tarvita.

Tämän vuoksi Saksan autoteollisuus on isoissa ongelmissa. Kiina on ajanut sähköautoissa saksalaisten ohi, eivätkä polttomoottoriautot käy Kiinassa enää kaupaksi. Saksalaiset ajattelivat pitkään, että sähköautot eivät ole tulevaisuuden ratkaisu. Tähän näkemykseen vaikutti muun muassa autoyritysten konservatiivinen henki – Volkswagen-konserni on tämän ajattelun ruumiillistuma.

Paljon puhuva esimerkki on 2010-luvun alkupuolelta, kun Volkswagenin insinöörit opettivat yhtiön dieselautojen tietokoneet tunnistamaan, milloin autot olivat päästötesteissä. Tietokoneet oli ohjelmoitu siten, että päästötesteissä auto huijasi päästömääränsä alhaisemmaksi. Sen sijaan, että yhtiön insinöörit olisivat rakentaneet ja miettineet tulevaisuuden autoja, he käyttivät ammattitaitoaan ympäristölle haitalliseen huijaukseen. 2020-luvulla dieselautojen markkinat ovat käytännössä kuolleet.

Münchau osoittaa kirjassaan, kuinka riippuvainen Saksa on autoteollisuudestaan. Vastaus on: hyvin riippuvainen. Tämän vuoksi autoteollisuuden valta politiikassa on ollut ja on edelleen suurta.

Lihavina vuosina saksalaiset ylpeilivät valtavalla vientiylijäämällään. Lehdissä hehkutettiin, kuinka maa on maailman vientimestari. Samaan aikaan infrastruktuuri jatkoi rapistumistaan, ja monessa muussa maassa painettiin kaasua. Angela Merkel puhui 2010-luvulla internetistä vielä uutena maailmana.

Uuden edessä

Helmikuun 23. päivä saksalaiset äänestävät maalle uuden parlamentin. Sosiaalidemokraattien, vihreiden ja liberaalien yhteishallitus aloitti neljä vuotta sitten suurin julistuksin, mutta aikaansaannokset olivat vähäisiä. Sisäinen riitely oli sitten sitäkin kovempaa.

Venäjän täysimittainen hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 oli kaikille järkytys. Saksassa järkytystä lisäsi se, että maa oli täysin riippuvainen Venäjältä tuodusta kaasusta ja öljystä. Se oli Saksan 2000-luvun talousihmeen perusta. Toinen perusta rakentui sille, että saksalaisia tuotteita vietiin valtavasti Kiinaan. Kaksi diktatuuria kietoi Saksan tiukasti verkkoihinsa.

Kun samaan pakettiin laitetaan vielä nopeasti nousseet elinkustannukset, ei ole ihme, että yleinen mieliala Saksassa on synkkä. Berliinin kaduilla vastaan tulevissa vaalimainoksissa elinkustannukset ovat yleisin teema.

Protesti suuntautuu vasemmistoa vastaan, ja hyötyjiä ovat paitsi Merkelin puolue kristillisdemokraatit myös äärioikeistolainen Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD). Ilman suurta ihmettä Saksan seuraava liittokansleri on CDU:n puheenjohtaja Friedrich Merz. Merz oli ensin poliitikko, välissä liikemies ennen paluuta politiikkaan. Liikemiehenä hän teki itsestään vauraan. Nyt hän julistaa tiukan maahanmuuttopolitiikan tärkeyttä.

Mutta ei Saksa yksin oikeistokäänteensä kanssa ole, suunta on sama ympäri länsimaailmaa. Oikeistopopulismi on päivän sana Yhdysvalloista Kuusamoon.

Vasemmistolaisen Neues Deutschland -lehden konkaritoimittaja Wolfgang Hübner naurahtaa, että Saksa tulee oikeistokäänteensä kanssa Suomea perässä. Neues Deutschland, nykyään nd, oli DDR:ssä puolueen lehti. Puolueen sana oli sen sana. Nykyään lehti on täysin itsenäinen, koska vasemmistopuolue Linke lopetti sen rahoittamisen muutama vuosi sitten.

Hübner oli lehdessä töissä jo DDR-aikoina, nyt jäljellä on loppurutistus ennen eläkepäiviä. Mahtiajoista muistuttaa valtava toimistorakennus. Nykyhetkestä kertoo se, että lehden toimitus on yhdessä kerroksessa pienissä tiloissa. Rahat ovat loppu. Tapaan Hübnerin yhteiskäytössä olevassa kolkossa keittiössä. Yleisilme on todella kulahtanut, nyt ei todellakaan olla vauhdikkaassa start upissa.

Oikeistopopulismi on päivän sana Yhdysvalloista Kuusamoon.

Myös vasemmistolainen Linke-puolue oli lähellä loppua vähän aikaa sitten. Pitkään jatkunut sisäinen riitely johti lopulta hajoamiseen.

Hübner aloittaa vasemmiston nykyisen alakulon selittämisen historialla. Linke sai alkunsa, kun idän PDS-puolue ja länsisaksalainen WASG-liittouma löivät hynttyyt yhteen. Alusta asti oli selvää, että yhtenäisestä porukasta ei ollut kyse.

Vuonna 2007 iskenyt finanssikriisi ei muodostanut puolueelle suurta ongelmaa, koska globaalikapitalismi oli kaikille yhteinen vihollinen. Puolueen oli helppo kampanjoida kriisin aiheuttajia vastaan, kun käsitys syyllisestä oli yhteinen.

2010-luvun puolivälissä tilanne oli toinen, kun Eurooppaan tuli nopeassa tahdissa miljoonia turvapaikanhakijoita. Saksan vasemmistossa ei ollut yhteistä näkemystä turvapaikanhakijoiden tilanteesta. Se alkoi repiä puoluetta, idän ikääntyneemmissä kannattajissa kielteinen suhtautuminen turvapaikanhakijoihin oli yleisempää.

Samaan aikaan alkoi yleistyä identiteettipoliittinen vääntö, joka nosti osin täysin älyttömiä asioita poliittiseen väittelyyn. Talouspoliittinen ajattelu saattoi olla vasemmistolaista kaikilla, mutta kulttuuriset arvot olivat toisilla konservatiivisempia kuin yksillä.

Näissä riidoissa, kuten myös turvapaikanhakijoiden kohdalla, riidankylväjä numero yksi oli Sahra Wagenknecht. Hän on erittäin karismaattinen poliitikko, taitava puhuja – sekä itseriittoisuudessaan saa Paavo Väyrysen näyttämään alasarjapelaajalta.

Sitten iski korona, joka jakoi vasemmistoa lisää. Hübner kuvailee vasemmiston kipuilleen rajoitusten kanssa pahasti. Osa ei ymmärtänyt voimakkaita rajoituksia ja piti niitä demokratian vastaisena. Toiselle puolelle kyse oli välttämättömyydestä. Kuten seuraavassakin kriisissä, myös koronassa saksalainen puhe poikkeaa voimakkaasti suomalaisesta.

Rikollinen hyökkäyssota vai Naton aiheuttama turvallisuusuhka, johon Venäjän oli pakko vastata? Molempia näkökulmia edustavia ihmisiä oli paljon Linkessä. Lähtökohtaisesti vanhemmassa kannattajakunnassa oli enemmän jälkimmäistä syytä korostavia. Suomen vasemmiston sisäinen riitely vaikuttaa sopuisalta puistokävelyltä, kun sitä vertaa saksalaiseen.

– On läntistä, venäläistä, kiinalaista ja on eurooppalaista imperialismia, sanoo Hübner.

Etenkin entisen DDR:n alueella riittää läntisen eli yhdysvaltalaisen imperialismin vastustajia. Heille sotilasliitto Naton laajentuminen on täyttä myrkkyä. Suomen ja Ruotsin päätöstä liittyä Natoon ei ymmärretä – ja Suomessa vasemmistopuolue oli vielä mukana viemässä Suomea Natoon.

Hübner ymmärtää Suomen ratkaisun, mutta hän ymmärtää myös, miksi monen saksalaisen vasemmistolaisen on sitä vaikea ymmärtää.

Ukrainan sodan lisäksi saksalaisia vasemmistolaisia repi Israelin sota Gazassa. Historian painolastin vuoksi Israelin kritiikki nähdään Saksassa hyvin herkästi antisemitisminä myös vasemmiston riveissä. Onpa Saksassa myös hyvin radikaali vasemmistoliike, jonka jäsenet ovat jyrkän Israel-mielisiä.

Nd-lehden toimitus sijaitsee Berliinin trendikkäällä Friedrichshainin alueella. Kaiken sekasorron keskellä Linke oli näillä seuduilla suosittu ja on sitä edelleen.

Silti tyytymättömyys on levinnyt myös Berliiniin. Vaihtoehtoliikkeiden kaupungissa suurin puolue on tällä hetkellä oikeistokonservatiivit eli CDU.

Berliini ei kuitenkaan anna parasta kuvaa Saksasta. Siksi tässä junassa nyt istutaan ja mietitään maan olemusta.

Tarinan alku

Ensimmäinen kunnon kosketukseni Saksaan tuli 1990-luvun puolivälissä lukioikäisenä. Edessä oli vaihto-oppilasvuosi Magdeburgissa, itäisessä Saksassa sijaitsevan Saksi-Anhaltin osavaltion pääkaupungissa.

Isäntäperheeni oli asunut DDR-aikoina eri puolilla maata, lopulta tie oli vienyt Magdeburgiin. Perheen isä ei ollut valinnut helpointa mahdollista ammattia kommunistiseksi ja ateistiseksi julistautuneessa diktatuurissa – hän oli luterilainen pappi.

Muurin murtumisen jälkeen kävi selväksi, kuinka tarkasti Stasi oli perhettä tarkkaillut – hyvin tarkasti. Kävi kuten monelle muullekin: Stasin papereista selvisi, että ystäviksi kutsutut henkilöt olivat raportoineet muun muassa grillijuhlissa käytyjä keskusteluja eteenpäin. Lasten pukeutumisen vuoksi perheen sanottiin pukeutuvan länsimaisesti.

Muurin murtuminen toi papin ovelle paljon murheita. Työnsä menettäneet miehet kävivät puhumassa arjestaan ja sen vaikeudesta. Länsisaksalainen liittokansleri Helmut Kohl lupasi kukoistusta kaikille, mutta Magdeburgissa ja muualla idässä moni sai käteen irtisanomislapun.

1990-luku oli idässä väkivaltainen. Väkivaltainen äärioikeisto riehui eri puolilla, kuolonuhreja tuli paljon. Vuosia kutsutaankin Saksassa baseballmaila-vuosiksi.

Juuri historian painolasti vaikuttaa Saksassa edelleen voimakkaasti.

Valkoisena ulkomaalaisena elo Magdeburgissa oli helppoa, jos osasi varoa. Kalju, pilottitakkinen mies teräskärjellä varustetuissa maihinnousukengissä saattoi olla natsi tai vasemmistolainen, kengännauhojen väri ratkaisi. Jos ne olivat valkoiset, oli parempi pitää suu kiinni.

Kun koululuokkamme meni nykykielellä sanottuna sosioekonomisesti heikommalle alueelle uimahalliin, matkalla tuli vastaan poltettu kebabkoju. Näky herätti koululaisissa naurua ja ihmettelyä, miksi ulkomaalainen tulee tällaiselle alueelle myymään mitään.

Nyt nämä naureskelijat ovat 40–50-vuotiaita. Sen ikäiset miehet muodostavat äärioikeistolaisen AfD:n peruskannattajakunnan. Kuinka moni vanhoista luokkakavereistani äänestää AfD:tä, sitä en voi tietää. Sen tiedän, että 1990-luvun lopulla jotkut heistä äänestivät uusnatsipuoluetta Saksi-Anhaltin osavaltiovaaleissa. Minua he eivät vihanneet, koska alusta alkaen oli selvää, että vaihto-oppilaana en jää Saksaan. Ja tietysti olin valkoinen.

Wolfgang Hübner tiivisti Berliinissä, että AfD:n kannatus voi itäisen Saksan paikoissa olla 30 prosenttia tai ylikin. Ja juuri idässä AfD on kaikkein radikaalein – sellainen puolue, jota maan turvallisuusviranomaiset tarkkailevat.

Kyydistä pudonneista

Juna on pysynyt aikataulussa, kaiken lisäksi internet-yhteys on junissa huomattavasti parempi kuin suomalaisissa junissa. Työnteko on helppoa.

Brühlin asemalla syvällä Länsi-Saksassa vastassa on tuttu mies. Ääni ja olemus on yhtä rauhallinen kuin aina ennenkin. Vuosien kuluminen näkyy luonnollisesti muuten.

Saksan nykytilanne tekee surulliseksi, kuuluu viesti.

Pappina hän tapasi jälleenyhdistymisen vauhdista pudonneita, jotka puhisivat kiukkua. Eikä kiukku täysin syyttä ollut tullut, yhdistymisen yhteydessä tehtiin virheitä. Monet menettivät työnsä, mikä kuului ja näkyi monien olemuksessa. Näitä ihmisiä pappi työssään tapasi.

Nyt itäisessä Saksassa nähdään tietyllä tavalla sama kuin Suomessa 1990-luvun laman kohdalla. Kyydistä pudonneiden lapset saivat heti lähdössä huonot kortit, nyt viha ja turhautuminen on siirtynyt heihin.

Tulevaisuusnäkymät ovat eri puolilla itää synkät. Muuttotappio on suurta, syntyvyys on romahtanut – joillakin alueilla syntyvyysluvut ovat muutamassa vuodessa pudonneet yli 20 prosenttia. Koulutetut tai koulutusta haluavat lähtevät. Tämä ilmiö on tuttu kaikkialla länsimaailmassa.

Kun kyse on tunteista, ei sitä korjata pelkästään rahalla. Ylimielinen asennoituminen ei helpota, se vain lisää protestia. AfD:n kannatus on idässä alle 50-vuotiaiden miesten keskuudessa paikoin jopa viisikymmentä prosenttia.

Tämä on puolue, joka viranomaisten tekemän arvion mukaan on demokratiavihamielinen.

Puolueen tarjoama vaihtoehto on viha, jonka voi suunnata muihin. 1990-luvulla pappi saattoi tarjota jonkinlaista näkymää tulevaan, nykyisin tilanne on vaikeampi. Eikä hänen enää onneksi tarvitse, mutta syvenevä polarisaatio saa miehen surulliseksi. Das macht mich traurig, tekee surulliseksi, tulee samalla äänellä kuin vuonna 1996.

Mikä maa

Yli 80 miljoonan asukkaan Saksaa on mahdoton niputtaa minkäänlaiseen järkevään muottiin. Monille lännessä itä on mitä on, eikä siitä tarvitse niin välittää. Eivät turkulaisetkaan Suomessa jatkuvasti mieti, mitä Kouvolassa ajatellaan.

Itselleni itä–länsi-jako on aina ollut olennainen osa Saksaa, vauraan eteläisen Baijerin touhut eivät ole voineet vähempää kiinnostaa. Hyvä ystäväni kuvaili viisitoista vuotta sitten, kuinka ossi–wessi-jako alkaa olla mennyttä. Ei se sitten ollutkaan, nyt saksalaisissa lehdissä aiheesta puhutaan jatkuvasti. Mutta nyt kyse ei ole lämpimästä ostalgiasta, nyt tilalla on pelko, kuinka uuden ajan äärioikeisto nousee.

Siksi nyt on aika hypätä jälleen junaan ja suunnata takaisin itään. Tällä kertaa juna Brühlistä lähtee viisi minuuttia myöhässä, mutta siitä selvitään.

Vapausšokki. Sellaisen Itä-Saksa muurin murtumisen yhteydessä koki, kirjoittaa DDR:ssä kasvanut historioitsija Ilko-Sascha Kowalczuk kirjassaan.

Poleemisessa kirjassaan Kowalczuk rusikoi kovaa näkemystä sorretusta idästä. 2000-luvun alussa idässä levisi ostalgiaksi kutsuttu ilmiö, jossa DDR:ää tarkasteltiin jossain määrin karnevalistisesti. Siellä syötiin tietynlaisia kurkkuja, lapset marssivat pioneeriasuissa, ja arki oli turvattua.

Kowalczuk antaa täyslaidallisen tällaiselle näkemykselle. DDR oli kansalaisiaan vainonnut, militaristinen valtio, jossa ei ollut tippaakaan vapautta. Köyhä arki oli turvattua, jos piti suunsa kiinni ja totteli. Joskus sekään ei riittänyt.

Šokki iski, kun muuri murtui. Valtaosa kansalaisista ei osallistunut järjestelmän kaataneeseen protestiliikkeeseen. Vallankumoukset ovat aina vähemmistön tekoja, Kowalczuk kirjoittaa. Iso enemmistö tarkkailee ja hyppää sitten voittajan kelkkaan. Jos ei ollut vaatinut vapautta, ei välttämättä kokenut vapautuvansa mistään, kun Saksat nopealla tahdilla yhdistettiin. Siitä seuraa Kowalczukin esittämä šokki.

Saksan yhdistymisessä tehtiin paljon virheitä, etenkin talouspuolella. Sen seurauksena monet idässä menettivät työnsä. Tällaisia ihmisiä isäntäperheeni isä työhuoneessaan Magdeburgissa tapasi.

1990-luvun virheistä on kuitenkin kauan. Itä-Saksa on kyllä edelleen länttä jäljessä monella tavoin, myös taloudellisesti. Silti enemmistöllä menee siellä kohtalaisen hyvin. Ja silti äärioikeistolainen, demokratiaan vihamielisesti suhtautuva AfD on idässä hyvin suosittu.

AfD:n poliitikot puhuvat paitsi sorretusta idästä myös natsitermejä käyttämällä. Poliitikot osaavat flirttailla maan natsimenneisyydellä niin, että kannattajat kyllä tajuavat. AfD:n vastustajien tehtävä on hermostua. Kuulostaako tutulta?

Wolfgang Hübner viittasi Berliinissä tutkimukseen, jossa AfD:n kannattajien tuntoja oli perattu. Selvä enemmistö kannattaa puoluetta juuri sen ajamien asioiden takia. He tietävät tarkkaan, mitä puolueeltaan saavat. Muukalaisvihaa ja flirttailua natsimenneisyydellä ainakin.

Saksassa on viime vuosina lisääntynyt näkemys entisestä DDR:stä paikkana, jossa oli puolensa. Ja juuri näitä näkemyksiä käsitteleviä teoksia Kowalczuk rusikoi.

Ihmisten odotuksia idässä oli muurin murtumisen jälkeen mahdoton täyttää. Kowalczuk lainaa Saksan entistä liittopresidenttiä Johannes Gauckia, joka sanoi: ”Ihmiset unelmoivat paratiisista ja heräsivät Nordrhein-Westfalenista.” Nordrhein-Westfalen on Saksan suurin osavaltio.

Ei ihme, että moni pettyi – etenkin kun ottaa huomioon itäsaksalaisen teollisuuden päätymisen länsisaksalaisten omistajien käsiin. Idästä tuli länsisaksalaisille mahdollisuus ”seikkailuun ihmemaassa”, jossa oli halpaa. Näitä seikkailijoita myös tuli, muuten lännessä itä pysyi tuntemattomana alueena, jonne liittovaltio pisti paljon rahaa. Sellainen ei lisää ymmärrystä.

Odotukset täyttyvät

Junan pitäisi olla pian Magdeburgissa, mutta nyt Saksan rautatiet lunastaa ennakko-odotukset. Teknisten ongelmien vuoksi matka viivästyy rutkasti.

Magdeburg on kaupunki, jolla on Saksassa maine. Eikä se ole kovin hyvä. Kaupungilla on keskieurooppalaisen kaupungin tapaan pitkä historia. 30-vuotisessa sodassa katolisten sotajoukot tuhosivat kaupungin niin perinpohjaisesti, että vapaasti suomennettuna magdeburgisoida saksaksi tarkoittaa perinpohjaista tuhoamista.

DDR:n aikaan Saksi-Anhaltissa ja Magdeburgissa oli paljon teollisuutta. On helppo arvata, miten sille kävi jälleenyhdistymisen jälkeen. 1990-luvulla kaupunki pääsi julkisuuteen etenkin äärioikeistolaisten mellakoiden kautta.

On Magdeburg paljon muutakin – muun muassa yliopistokaupunki, jossa tehdään paljon korkealaatuista tutkimusta. Yli 240 000 asukkaan kaupungissa riittää töitä monenlaisille osaajille, minkä lisäksi ympärillä on myös työllistävää teollisuutta. Ainakin vielä on, mutta Saksan teollisuuden ongelmat ovat suuria. Jos niitä ei saada korjattua, on saksalaisen keskiluokan tulevaisuus ja hyvinvointi uhattuna.

Useita vaihto-oppilasvuoden aikaisia ystäviä asuu kaupungissa edelleen. Yksi heistä odottaa juna-asemalla, kunhan sinne vain pääsisi. Pahasti myöhässä oleva juna ei muita matkustajia yllätä lainkaan, kiroilun sijaan sille naureskellaan. Konduktöörien kuulutuksetkin kertovat, että tämä on tuttu juttu.

Myöhässä mutta perillä

Yli kaksi tuntia aikataulusta jäljessä juna on lopulta perillä. Asemalla on tuttu mies vaimonsa kanssa vastassa. Sebastian oli luokkakaverini 1996–1997. Lukion jälkeen opiskelupaikka löytyi Magdeburgista, myöhemmin myös työ.

Kun Itä-Saksaa käsitellään tiedotusvälineissä, usein heidän kaltaisensa ihmiset eivät pääse ääneen. Samaan aikaan kun kohistaan äärioikeiston suosiosta Saksan itäisillä alueilla, unohtuu helposti, että valtaosa ihmisistä ei ole radikalisoitunut. Mutta keskiluokan vakaus ei ole kiinnostavaa.

Ei niin, etteivätkö viime vuosien kriisit olisi vaikuttaneet Sebastianin elämään. Kyllä ovat. Lämmityskulut ovat muutamassa vuodessa kolminkertaistuneet, samaan aikaan kaikki muukin on kallistunut. Ei ihme, että joillakin on tullut raja vastaan.

Magdeburg on kaupunki, jolla on Saksassa maine. Eikä se ole kovin hyvä.

Sellainen asuu Sebastianin naapurissa. Mies on tiukka AfD:n kannattaja. Ei hän sitä kuulemma koko ajan julista, mutta sosiaalisen median puolella ääni on toinen. Kuvailusta tulee hieman mieleen Täällä Pohjantähden alla -kirjan opettaja, jonka kanssa Akseli Koskela pystyi keskustelemaan mainiosti esimerkiksi maanviljelystä. Politiikka oli sitten toinen luku.

Niin on Sebastianin naapurinkin kanssa. He voivat mainiosti ottaa oluet ja jutella esimerkiksi jalkapallosta, mutta politiikka on täysin mahdoton aihe.

Ei naapurilla huonosti mene, mutta häntä kiukuttaa. Vihreä puolue on se kaiken pahan alku ja juuri, siksi AfD:n seireenikutsu on vetänyt puoleensa. Tässäkään tilanne ei ole kovin erilainen Suomeen verrattuna. Epäreiluuden tunteeseen ei rahalla voi oikein vastata.

Saksan väestön ikääntyminen näkyy myös Magdeburgissa. Nuoria on vähemmän, mutta ei kaupungin tilanne huono ole. Pienemmillä paikkakunnilla tilanne on sitten toinen, siellä demografinen muutos on ollut dramaattinen.

Jokin aika sitten Saksassa järjestettiin osavaltiovaalit kolmessa idän osavaltiossa. Etenkin kahden osavaltion tulokset järkyttivät. Piskuisessa Thüringenissä AfD oli suosituin puolue. Toinen vaalivoittaja oli vasemmistopuolue Linkestä irronnut BSW. Puolueen nimi kertoo siitä paljon, Sahra Wagenknechtin liittouma (Bündnis Sahra Wagenknecht).

BSW puhuu vasemmistolaisen talouspolitiikan puolesta, maahanmuutosta se puhuu kuin äärioikeisto. Viesti on uponnut etenkin iäkkäämpään vasemmistolaiseen kannattajakuntaan. Ikänsä puolesta Neues Deutschlandin toimittaja Wolfgang Hübner voisi olla BSW:n kannattaja, mutta hän tuomitsee tiukasti Wagenknechtin puhetavan.

Rasistisen maahanmuuttopuheen lisäksi Wagenknecht haluaa purkaa Venäjän vastaiset pakotteet mahdollisimman nopeasti. Historian vuoksi idässä löytyy ymmärrystä Venäjälle, mutta Wolfgang Münchau huomauttaa kirjassaan, että idässä on myös paljon halvasta venäläisestä energiasta ja kaupasta hyötyneitä yrityksiä. Nyt ei ole enää kauppaa Venäjän kanssa, eikä halpaa energiaa.

Huonoja uutisia

Joulukuussa kaikki suomalaiset kuulivat Magdeburgista, eikä uutinen ollut hyvä. Alun perin Saudi-Arabiasta Saksaan muuttanut mies ajoi autollaan väkijoukkoon. Iskussa kuoli kuusi ja loukkaantui kymmeniä. Vaikka kyse ei ollut islamistisesta terrorista, myrkytti se entisestään ilmapiiriä.

Tammikuussa puolestaan afganistanilainen mies puukotti päiväkoti-ikäisen lapsen hengiltä pienessä kaupungissa Baijerissa. Surmansa sai myös lapsen avuksi rientänyt mies.

Yksittäistapauksia tai ei, niitä on ollut aivan liikaa. Monilla raja on tullut vastaan, ja heille on tarjolla AfD:n muukalaisvihaa täynnä olevia seireenikutsuja. Vain Alice Weidel (AfD:n puheenjohtaja) voi meidät pelastaa, julistaa Sebastianinkin naapuri sosiaalisessa mediassa.

Yhdessä AfD:n vaalimainoksessa lukee ”Alice für Deutschland” (Alice Saksalle). Yksi natsien iskulauseista kuului ”Alles für Deutschland” (kaikki Saksalle).

Jalkapallon kertomaa

Täysi mutta äänetön jalkapallostadion on vaikuttava paikka. 1. FC Magdeburg kohtaa toiseksi korkeimman sarjatason pelissä Braunschweigin. Ennen ottelua vietetään hiljainen hetki, jossa muistetaan joulukuun iskun uhreja. Hiljainen hetki ei kestä koko minuuttia, parinkymmenen sekunnin jälkeen erotuomari viheltää sen päättyneeksi.

Peli kulkee samaan tapaan kuin Magdeburgin kotiottelut tällä kaudella yleensä. Lopputuloksena on tasapeli, jota saksan kielessä kutsutaan ratkaisemattomaksi.

Jalkapallo on Saksassa paljon muutakin kuin urheilua: se läpäisee käytännössä koko yhteiskunnan. Ja samalla se antaa hyvän kuvan idän ja lännen voimatasapainosta. Korkeimmalla sarjatasolla pelaa kaudella 2024–2025 vain kaksi joukkuetta idästä, toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Magdeburg on ainoa idän joukkue. Osin kyse on sattumasta, mutta taloudellinen takamatka on edelleen iso.

Jalkapallo yhdistää kaupungissa. Katsomoon menevät vierekkäin seisomaan poliittisilta mielipiteiltään täysin eri puolella olevat ihmiset. Niin kutsutut ultrafanit ovat sitten oma joukkonsa, siellä ilmapiiri on kovempi.

Magdeburgissa heräsi toive paremmasta, kun Saksan hallitus houkutteli miljardiluokan helpotuksilla Intel-yhtiön perustamaan tehtaan kaupunkiin. Samalla se oli osoitus siitä, kuinka eri puolilla Eurooppaa valtiojohtoinen teollisuuspolitiikka on tehnyt paluun.

Juhlat eivät ehtineet kunnolla edes alkaa, kun Intel ilmoitti lykkäävänsä tehtaan rakennusta monella vuodella. Nyt sen toteutuminen on hyvin epävarmaa.

Ensin kaikki juhlivat, nyt toive paremmasta on jälleen kuopattu, kuvailee Sebastian.

Monien näkemystä tulevaisuudesta voisi kuvailla yhtä harmaaksi kuin monen magdeburgilaisen hiuksia.

Spiegel-lehti tiivisti Saksan demografisen ongelman: ”Lännessä puuttuvat kasvattajat, idässä lapset”.

Muutos tulee

Loppusuora alkaa lupaavasti, juna kohti Berliiniä lähtee ajoissa. Saksa on jälleen ison muutoksen edessä. Varmaa on, että asiat tulevat muuttumaan, mutta muutoksen tekijöistä riippuu sen suunta.

Saksaa pidetään yleisesti konservatiivisena maana, eikä syyttä. Sen vaikutuksia Wolfgang Münchau kirjassaan käsittelee.

Yksi saksalaisen konservatismin ylpeydenaiheita on ”musta nolla” eli perustuslakiin kirjattu velkajarru, joka rajoittaa tiukasti maan velkaantumista. Ongelma on, että nyt velkaa ei voida ottaa, vaikka investointitarve on valtava.

Konkaritoimittaja Wolfgang Hübner mainitsee myös Saksan mittavan sotilaallisen varustautumisen. Maan armeijan suorituskyky ei ole enää kaksinen. Kun armeija tarvitsee kymmeniä miljardeja, tarkoittaa se leikkaamista muualta.

Sosiaalitukia leikattiin kovalla kädellä 2000-luvun alussa demariliittokansleri Gerhard Schröderin johdolla. Leikkaukset auttoivat Angela Merkelin valtaan. Hän pääsi nauttimaan Saksan talouden nousukaudesta. Sen eteen Merkel ei pahemmin tehnyt mitään. Euron halventuminen suhteessa dollariin auttoi Saksan vientiteollisuutta, Venäjältä virtasi halpaa kaasua ja öljyä, ja vaurastuva Kiina osti saksalaisia tuotteita.

Nyt Saksassa on levinnyt pelko, että Volkswagen alkaa sulkea tehtaitaan myös kotimaassaan. Aiemmin ajatusta pidettiin mahdottomana, mutta ajat ovat muuttuneet ja ongelmat syventyneet.

Historian painolasti vaikuttaa

Saksan ulkopolitiikka on niin ikään murroksessa. Venäjän täysimittainen hyökkäys Ukrainaan sai liittokansleri Olaf Scholzin julistamaan aikakauden muutosta.

Ukrainaa Saksa on tukenut mittavasti, mutta varovaisesti. Siihen on vaikuttanut moni asia.

Akatemiatutkija Timo Miettinen on kertonut saksalaisdiplomaatin kanssa käymästään keskustelusta. Diplomaatti oli sanonut, että Saksa on aloittanut kaksi maailmansotaa, eikä se halua aloittaa kolmatta.

Siksi Saksa ei vieläkään ole toimittanut pitkän kantaman ohjuksia Ukrainalle. Panssarivaunujakin se antoi vasta pitkän empimisen jälkeen.

Juuri historian painolasti vaikuttaa Saksassa edelleen voimakkaasti. Siksi myös äärioikeiston nousu nähdään huomattavan eri tavalla kuin muualla.

Saksassa termiä palomuuri käytetään ilmaisemaan äärioikeiston eristämistä. Yhteistyö AfD:n kanssa on mahdotonta, palomuuri on ja pysyy. Tai ainakin vielä muuri on pystyssä.

Muurit tuppaavat usein sortumaan, siitä Saksassa on kokemusta. Wolfgang Hübner antoi tapaamisessamme kuvaavan esimerkin siitä, miten muutos voisi alkaa kuntatasolta.

Kuntapolitiikassa päätetään hyvin käytännönläheisistä asioista. Pitäisikö poliitikkojen vastustaa esimerkiksi uimahallin rakentamista, jos AfD sitä kannattaa, Hübner tuumi.

Vaihtoehdon ääni

Magdeburgissa tapasin monia vanhoja tuttuja, myös yhden vaihto-oppilasvuoden parhaista ystävistäni. Hän lähti 2000-luvun alussa länteen, mutta palasi kotiseuduilleen muutama vuosi sitten. Se ei ole kovin yleistä.

Yleistä on nuoren koulutetun väestön lähtö länteen tai sitten muutamiin idän kasvukeskuksiin. Sama ilmiö koettelee itäisen Saksan pienempiä paikkoja kuin muuallakin länsimaailmassa. Etenkin nuoret naiset suuntaavat opintojen ja sitä myöten paremman elämän perässä kaupunkeihin. Muuttoliike on siitä pirullinen, että se vahvistaa entisestään eriytymistä.

Idän osavaltiovaalien jälkeen havaittiin, että AfD:n kannatus on vankinta juuri näillä seuduilla. Se karkottaa myös potentiaalisia yrityksiä.

Lauantai-iltana Magdeburgin kadut ovat hiljaisia. Korona tuhosi paljon, ja moni baari lopetti toimintansa. Tämän vuoksi Sebastianin ystävän keksimä teema ei oikein toimi. Baarikierrosta on vaikea tehdä, kun baareja ei ole kovin paljon tai ne ovat kiinni.

Sebastianin kaveriporukka koostuu juuri sellaisesta joukosta, josta toimittajat eivät koskaan ole kiinnostuneita. Ihan hyvin elämässään pärjäävät keskiluokkaiset ihmiset eivät ole kiinnostavia. Synttärisankari on kyllä poliittisesti aktiivinen, hänen sydämensä on vasemmalla. Ei hänen kadulla tarvitse pelätä, mutta selvää on, että vastapuoli on kotikaupungissa voimakkaampi.

Kiinnostavia sen sijaan ovat vastakohdat. Sellainen löytyy lauantai-iltana teatterissa järjestettävästä tapahtumasta. LGBTQ-liike järjestää juhlat. Käynnissä on samalla poliittinen kampanja, joka huipentuu eri puolilla Saksaa järjestettäviin mielenosoituksiin 15. helmikuuta. Magdeburgissakin sellainen tullaan järjestämään. On helppo uskoa, että esimerkiksi Berliinissä ja muissa isoissa kaupungeissa väkeä tulee kaduilla olemaan paljon. Mutta kuinka moni uskaltaa marssia rakkauden puolesta Magdeburgissa?

Juhlimassa on satakunta ihmistä. Onko se paljon vai vähän? Riippuu varmaan vastaajasta. Tämä porukka julistaa rakkauden sanomaa, AfD tarjoaa muun muassa seksuaalisiin vähemmistöihin suunnattua vihaa.

Idän opetus

Helmikuun 23. päivä selviää, kenen johdolla Saksa lähtee hakemaan uutta suuntaa. Friedrich Merzin johtaman CDU:n voitto vaikuttaa selvältä, mutta kenen kanssa hallitus saadaan pystyyn?

AfD kökkii muurin takana. Sen lisäksi tarjolla tulee olemaan joko vihreät tai sosiaalidemokraatit. Monelle konservatiiville vihreät on täysin mahdoton ajatus apupuolueena.

Mutta tässä asiassa itä on opettanut länttä Saksassa. Ulkopoliittisen instituutin tutkija Tuomas Iso-Markku totesi useampi vuosi sitten KU:n haastattelussa, että paljon pirstaleisemman järjestelmän vuoksi idän osavaltioissa on jouduttu kokeilemaan kaikenlaisia hallituspohjia. Nyt niin on käymässä tai jo käynytkin liittovaltion tasolla. Liittokansleri Olaf Scholzin demarivetoinen hallitus koostui vihreistä ja liberaaleista.

Eikä talouspolitiikan puolella CDU:n ja demarien olisi välttämättä kovin vaikea löytää yhteistä säveltä. Kuten muistamme, suurimmat sosiaaliturvaleikkaukset teki demarien Gerhard Schröder. Entä se velkajarru? Sekin on demarien luomus, Wolfgang Münchau kirjoittaa Kaput-kirjassaan.

Juna Berliinin lentokentälle saapuu ajallaan. Tästä taisi nyt tulla tasapeli eli ratkaisematon lopputulos.

Kirjoitus pohjautuu useampaan kirjaan, lukuisiin saksankielisiin lehtijuttuihin, akatemiatutkija Timo Miettisen haastatteluun, tutkija Tuomas Iso-Markun taustahaastatteluun sekä lukuisiin keskusteluihin saksalaisten ihmisten kanssa. Miettistä kiitän myös Münchaun teosta koskevasta kirjavinkistä. Mahdollisista asiavirheistä vastuun kannan ainoastaan minä.