Niskavuori-näytelmien suosio teattereissamme on kestänyt vakaana, pian vuosisadan ajan. Ei suotta, hämäläisen sukutalon vaiheisiin sekoittuu mainiossa suhteessa dramatiikkaa, lempeä, katkeraa kateutta, moraalin ja vallan aspekteja. Virossa syntynyt kirjailija Hella Wuolijoki (1886–1954) osasi katsoa Suomen maaseudun hierarkioita sopivan ulkopuolisena, sopivan kriittisin silmin.
Lahden kaupunginteatterissa ensi-iltaan tulleen Niskavuoren Hetan Wuolijoki julkaisi vasta 1950, toiseksi viimeisenään. Aikajärjestyksessä se kuitenkin sijoittuu viiden näytelmän sarjan kakkososaksi, 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuolen vuosiin.
Lahden teatterin suuri näyttämö ei liene helpoin areena ohjaajille: on leveyttä, syvyyttä, korkeutta – on autiutta. Ohjaaja Mikko Roiha on myös esityksen lavastaja, ja oivaltavalla lavastuksellaan hän hyödyntää ison tilan mahdollisuuksia – eliminoiden kumisevan tyhjyyden vaaroja. Korkeilla siirtyvillä seinillä ilmennetään montaa asiaa ja muutosta.
Nykyteatterin virrassa on hyvä väliin nähdä draamamme perusteoksia.
Torpan ahtaissa oloissa takaseinä puskee ihmishahmot liki alas rampilta; manttaalin laajentuessa Heta-emäntä työntää seinän voimalla kauemmas. Täysin avarana lava taas mahdollistaa muutaman näyttävän fyysisen joukkokohtauksen.
Niskavuoren Heta on kitkerä kertomus. Talontyttären avioliitto rengin kanssa, lähtökohtaerot ajattelussa ja asenteissa, elämän erkanevat päämäärät. Säädystään alaspäin nainut Heta (Annukka Blomberg) häpeää osaansa ja purkaa tappiotaan kaikkiin ympärillä. Akusti (Tapani Kalliomäki) taas purkaa alemmuuttaan kiivaaseen työntekoon ja maatilan pakonomaiseen kasvattamiseen, mutta vaimonsa kastiin ei renki-isäntä koskaan yllä. Muumäen tilalla ei verso iloa ja molemminpuolista rakkautta.
Heti ensikohtaus henkii traagista komiikkaa: pakkohauskat hääjuhlat, Heta-morsian on raskaana (kuten usein käy) vaan väärälle miehelle, Akusti-sulhanen hämillinen, ja hääpari vetäytyy kesken juhlan…
Henkilöiden väliseen juoneen limittyy ajan myrskyjä. Sisällissota iskee myös Muumäelle: punaisten pakko-otoilta säästytään kauan Akustin reilun maineen ansiosta, kun taas Heta saa painostettua Jaakko-poikansa (Tomi Enbuska) liittymään valkokaartiin. Heta perustelee: muutkin talollisten pojat ovat jo menneet. (Tosin kaipasin Hetan kuuluisaa paljastusta: ”Jaakko, sinä et ole Akustin poika!”)
Pääkohtauksista perinnönjako huipentaa tarinan. Kunnallisneuvokseksi ylennetyn Akustin kuoltua hänen mystinen aarrearkkunsa avataan: rautanauloja, ruuveja, pitäjänmiesten velkakirjoja, mutta myös varoja 10 miljoonan markan edestä.
Oikeudenmukaisuuttakin punnitaan rahan vaa’alla, mikä toki sopii kuvatun elämänpiirin arvoihin ja tapoihin. Sääty-yhteiskunta elää tiukassa. Akustin testamentti kuitenkin jakaa hyville ja pahoille ansionsa mukaan, oikaisee eletyn elämän vinoutumia. Talossa vuosikaudet uurastanut piika/renki Siipirikkokin (Veeti Vekola) saa kunnon perinnön.
Suurta sovintoa ei synny. Heta pitää loppuun asti ilkeyden läpäisemän pahantahtoisuutensa, ja vaikka viimeiseksi repliikiksi jää hänen ”Akustia ei ole enää”, on sekin lähempänä kolkkoa toteamusta kuin katumuksen sisältävää parahdusta.
Rahaan ja omaisuuksiin tuijottaminen jäädyttää ihmisten välisen lämmön, kuuluu Wuolijoen ja Roihan viesti. Heta jos kuka on vahva ja itsenäinen nainen, mutta ei mitenkään kutsuvalla tai samastuttavalla tavalla. Omia virheitään, vääriä valintojaan, hän jaksaa maksattaa muilla.
Annukka Blomberg ottaa tunnekylmän Hetan hyvin roolikseen, joka ei merkittävästi kasva tai muuksi muutu. Tapani Kalliomäen Akusti on alkuun turhankin nöyrää poikaa, ajan oloon siitä monipuolistuen. Hetan nuoruudensuhde, Jaakon isä siis, on Lammintaustan Santeri, ja tämän sivupäähenkilön jaakopinpaineja ilmentää Mikko Pörhölä oivasti.
Yksittäisistä kohtauksista komeimmaksi nousee Akustin ja Siipirikon valssinpyörre Tšaikovskin sävelin. Suuri näyttelijäjoukko tekee kaikkinensa varmaotteista työtä – ja kuten todettu, hyödyntäen suurta näyttämötilaa.
Nykyteatterin virrassa on hyvä väliin nähdä draamamme perusteoksia. Mikko Roiha ohjaa Niskavuoren Hetan omalinjaisesti ja luistavasti, joutavia keikarointeja välttäen.
Viihdyttävää, ajatuksia ruokkivaa teatteria.
Ja teatterille kiitos, että Lahdessa iltaesitykset alkavat jo klo 18. Toispaikkakuntalaisetkin ehtivät yöksi kotiin.
Hella Wuolijoki: Niskavuoren Heta. Lahden kaupunginteatteri. Ohjaus ja lavastus Mikko Roiha. Puvut Riitta Röpelinen. Valot Kari Laukkanen. Äänet Tatu Virtamo. Naamiointi Eija Nurminen. Mukana 15 näyttelijää, Hetan roolissa Annukka Blomberg. Esityksiä 17.5.2025 asti.