Teknologiateollisuuden työtaistelut ovat alkaneet tänään tiistaina. Suomen suurin ammattiliitto Teollisuusliitto julisti 18.11. vuorokauden kestävät lakot 24 toimipaikalle ympäri Suomea.
Lakkojen syynä ovat teknologiateollisuuden työehtosopimuksen jumiutuneet neuvottelut. SAK:laisten liittojen yhteinen palkankorotustavoite uusiin työehtosopimuksiin on 10 prosenttia. Yhteensä tämän kierroksen lakkovaroitusten piirissä on 220 yritystä, 430 toimipaikkaa ja 33 000 työntekijää.
Vantaalla toimivan Meconetin pääluottamusmies Sami Heikkinen sanoo, että lakkopäivän tunnelmat ovat olleet hyviä.
– Aamun lakkovahtitoiminta meni hyvin, ja työpaikalle ei tullut kuin neljä henkilöä töihin. Saatiin hyvin pidettyä porukka lakossa, Heikkinen kertoo KU:lle.
Heikkisen mukaan Meconetin työntekijät ovat tietoisia siitä, minkä asian puolesta nyt lakkoillaan.
– Eilen kun kiersin tehdasta ja juttelin työntekijöiden kanssa, niin kaikki ovat valmiita taistelemaan näiden asioiden puolesta. Meillä tiedetään, että ei taistella pelkästään omien palkankorotusten puolesta, vaan kyse on isommasta asiasta. Meidän neuvottelumme vaikuttavat muidenkin alojen tuleviin korotustasoihin, Heikkinen muistuttaa.
Mitä työnantajapuoli haluaa?
Sami Heikkinen kertoo, että Meconetin henkilökunta on seurannut huolestuneina teknologiateollisuuden neuvotteluita.
– On ihmetelty, mitä työnantajapuoli sieltä meille haluaa tuoda. Myös omassa ammattiosastossamme seurataan tarkkaan, minkälaisia toimia mahdollisesti joudutaan tekemään, että saadaan neuvottelut päätökseen.
Heikkinen toivottaa tsemppiä neuvottelupöytiin Teollisuusliiton neuvottelijoille.
– Kentän tuki on vahvana heidän takanaan, Heikkinen toteaa.
Työnantajapuolelta hän toivoo, että kerrottaisiin julkisuuteen myös heidän käsityksensä siitä, minkälainen maksuvara siellä on.
– Että aidosti mentäisiin siihen ruotsalaiseen malliin, mitä maan hallitus on toitottanut, Heikkinen pohtii.
Saksalaisen Sartorius-yhtiön Kajaanin-toimipiste on myös lakon alaisena. Sartoriuksen pääluottamusmies Ulla Tuovinen kertoo lakkopäivän menneen rauhallisesti.
– Täällä tunnelmat ovat olleet vaihtelevia. Täällä on monia hymyileviä kasvoja, vaikka vilpoista onkin. Kyllä ihmiset ymmärtävät sen, että kysymys on omasta palkasta, työntekijöiden asemasta ja toimeentulosta, Tuovinen sanoo KU:lle.
”Täällä on monia hymyileviä kasvoja, vaikka vilpoista onkin.”
Tuovisen mukaan Sartoriuksella on ymmärretty myös SAK:laisten liittojen palkankorotustavoite ja neuvottelutilanne.
– Ainahan porukassa on joku, joka ei ymmärrä asiaa. Ollaan kuitenkin plussan puolella. Sen näkee sitten, onko se lopullinen korotus sitten ihan sen 10 prosentin suuruinen, Ulla Tuovinen tuumii.
Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen totesi KU:n haastattelussa viime viikolla, että työnantajapuoli hakee neuvotteluissa konfliktia.
Ulla Tuovisen mukaan uusiin työtaisteluihin ollaan Kajaanissa valmiita, vaikka ne tuntuvat joka kerta pahemmilta ja vaikeammilta. Hän toivottaakin sitkeyttä ja jaksamista neuvottelupöytiin.
– Joku keinohan tähän on löydyttävä, hän sanoo.