Suomen hallitusta neuvova Kestävyyspaneeli tiedottaa valmistelleensa yhteistyössä Tilastokeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa hallitusohjelman mukaisen kokonaiskestävyyden mittariston.
Kestävyyspaneelin jäsen, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun vastuullisen liiketoiminnan professori Minna Halme on esitellyt mittaristoa eduskunnan tulevaisuusvaliokunnassa ja paneeli on keskustellut pääministeri Petteri Orpon kanssa kokonaiskestävyyden käytöstä valtionhallinnossa.
– Keskeisistä hyvinvointi- ja ympäristökestävyyden mittareista tulisi viestiä kansalaisille samalla vakavuudella kuin talouskasvusta. Sama priorisoinnin muutos tarvitaan poliittiseen päätöksentekoon. On tärkeää, että mitataan oikeita asioita edes suuntaa antavasti eikä vääriä asioita tarkasti, Halme toteaa.
Hyödyt ja haitat eroteltava
Parempien yhteiskunnallisten mittareiden tarpeesta on Kestävyyspaneelin mukaan laaja. Euroopan tasolla keskustelua hyvinvoinnin mittaamisesta ovat herättäneet muiden muassa EU:n vuonna 2009 käynnistämä Beyond GDP -aloite, Green Deal -lainsäädäntöpaketti ja vuonna 2024 voimaan astunut yritysten kestävyysraportointidirektiivi CSRD.
”Kestävyydestä tulisi viestiä samalla vakavuudella kuin talouskasvusta.”
Paneelin mukaan talouden voidaan katsoa olevan kestävää, jos sen avulla pystytään tasavertaisesti täyttämään ihmisten kohtuulliset tarpeet ja samalla vahvistamaan hyvinvoinnin ekologista pohjaa. Kestävään hyvinvointitalouteen pääsemiseksi tarvitaan kuitenkin nykyistä kattavampien talouden seurantamittareiden käyttöä.
Bruttokansantuotteen (BKT) kasvu ei panelistien mukaan ole mielekäs tavoite kestävälle hyvinvointitaloudelle eikä kerro talouden kokonaiskuvasta. BKT ei kykene erottelemaan hyvinvoinnin kannalta hyödyllistä ja haitallista taloudellista toimintaa ja jättää kokonaan huomiotta suuren osan hyvinvointimme edellytyksistä.
Edelläkävijän paikka vapaana
Maailmassa ei ole vielä yhtään maata, jossa taloudellisessa päätöksenteossa käytettäisiin BKT:n rinnalla muitakin mittareita. Panelistit uskovat, että edelläkäviijyys voisi lisätä vihreän siirtymän investointeja Suomeen.
– Jos mittarit otetaan käyttöön, puhuisimme talouskasvun rinnalla ekososiaalisen hyvinvoinnin kasvusta. Mittareiden käyttöönotto kääntäisi katseen Suomeen, Minna Halme sanoo.
Edelläkävijyys voisi lisätä vihreän siirtymän investointeja Suomeen.
Bruttokansantuotteen kasvu ei ole enää pitkään aikaan laaja-alaisesti lisännyt hyvinvointia tai parantanut ympäristön tilaa. Suomen talous kuluttaa luonnonvaroja eniten Euroopassa henkilöä kohti. Keskimääräinen suomalainen ekologinen jalanjälki on noin 3,5-kertainen kestävään tasoon nähden.
BKT:n kasvun haitalliset sivuvaikutukset ovat tulleet yhä selvemmiksi ilmaston kuumentumisena, luontokatona ja yhteiskunnallisena eriarvoistumisena, tiedotteessa muistutetaan.
– Nykyisin monet luontohaitat jätetään yksinkertaisesti taloudenpidon ulkopuolelle, minkä takia jopa luontopääomaa ehdyttävä tai pilaava toiminta voi näyttäytyä kannattavana ja nostaa bruttokansantuotetta, Halme sanoo.