Vaikka slummeista tuli kaupungistumisen myötä yksi urbaanin Latinalaisen Amerikan tunnusmerkeistä, ehti köyhälistökorttelien kasvun kärki välillä taittua. Nyt slummien määrä kasvaa jälleen koko mantereella.
YK:n määritelmän mukaan slummin asukkaalla ei ole puhdasta vettä, viemäröintiä tai riittävää elintilaa. Monesti asuntoa ei ole tarkoitettu pysyvään käyttöön ja sen asukkaat voidaan häätää mielivaltaisesti.
Esimerkiksi Chilessä slummiasuminen kasvoi noin 68 prosenttia vuosina 2019–2022. Hökkelikylissä ei ole saatavilla puhdasta vettä, sähköä tai viemäröintiä.
– Useissa Latinalaisen Amerikan maissa slummit kasvavat ja omistusasunnot vähenevät, kertoo Latinalaisen Amerikan talouskomission (Cepal) asuntoasioista vastaava päällikkö Diego Aulestia.
Latinalaisen Amerikan slummien kasvun taustalla on useita tekijöitä. Yksi niistä on asumiskustannusten kallistuminen, joka alkoi rakennusmateriaalien hintojen noustessa jyrkästi koronapandemian myötä. Samaan aikaan myös tonttien hinnat ja asuntolainojen korot kohosivat. Moni päätti asua oman kodin sijaan vuokra-asunnossa.
Pula vuokra-asunnoista
Ongelmana on, että vuokra-asunnoista on pulaa. Se johtuu muun muassa Latinalaisen Amerikan väestörakenteen muutoksesta.
– Yhä useammat kotitaloudet ovat yhden hengen talouksia. Kysyntää on pienemmille asunnoille, joita ei ole, Aulestia sanoo.
Asuntokriisiin vaikuttaa myös Latinalaisen Amerikan ja Karibian sisäinen muuttoliike, joka on kasvanut räjähdysmäisesti. YK:n mukaan muuttoliike kasvoi vuosina 2010–2020 yli 83 prosenttia eli 5,3 miljoonasta 11,3 miljoonaan. Maansa jättävät useimmiten Venezuelan, Haitin ja Nicaraguan asukkaat. Määränpäänä on useimmiten Argentiina, Kolumbia, Chile, Peru, Ecuador, Dominikaaninen tasavalta tai Brasilia.
Aikaisempina vuosikymmeninä maaltamuutto aiheutti asuntopulan kaupungeissa. Se ratkaistiin asumalla slummeissa. Nykypäivän siirtolaiset etsivät parempaa tulevaisuutta naapurimaistaan väkivallan, ilmastokatastrofien ja mahdollisuuksien puutteen vuoksi. Myös he päätyvät yhä useammin slummeihin.
Vuonna 2017 chileläisistä 18 prosenttia asui vuokralla, kun osuus siirtolaisten kohdalla oli lähes 80 prosenttia. Samalla slummien väkimäärä kasvoi voimakkaasti. Vuonna 2022 slummien asukkaista 40 prosenttia oli maahanmuuttajia.
– Monet maahanmuuttajat asettuvat alueille, jotka ovat alttiita tulville tai maanvyöryille. Alueet ovat syrjäisiä, mikä vaikeuttaa heidän työllistymistään, Aulestia sanoo.
Tiiviisti asuminen vaikuttaa mielenterveyteen
Aulestian mukaan asumisolosuhteet, julkisten palvelujen saatavuus, infrastruktuuri ja liikkuvuus kulkevat käsi kädessä hyvinvoinnin kanssa. Pandemian aikana ahtaan asumisen ja terveyden välillä oli selvä yhteys. Ahtaus heikentää myös lasten koulumenestystä.
Santiagon koillisosassa sijaitsevassa Villa La Reinassa ahtaus on arkipäivää.
– Täältä on lähes mahdoton löytää yhden perheen asuttamaa taloa. Sen sijaan samassa kodissa asuu kahdesta viiteen sukupolvea. Villa La Reina ei näytä slummilta, mutta täyttää slummin määritelmän, alueen asuntokomitean puheenjohtaja Karen Fernández kertoo.
Hänen tontillaan oli alun perin yksi talo. Nyt siellä on lisäksi kaksi erillisrakennusta, jotta 15 perheenjäsentä kolmesta sukupolvesta mahtuu sinne.
– Perheet, joissa on kolme tai neljä lasta, asuvat yhdessä huoneessa. Niinpä murrosikäiset viettävät aikaa kadulla. Ahtaat asuinolot aiheuttavat koulupudokkuutta, perheväkivaltaa ja huumeriippuvuutta, Fernández sanoo.
Kerrostaloasuntoja sadoille perheille
Aulestian mielestä asuntopolitiikan resursseja ja maa-alueiden tarjontaa sosiaalista rakentamista varten on kiireellisesti lisättävä.
– Vaikka paikallis- ja keskushallinto haluavat parantaa tilannetta, se ei näy kaupunkikehitykseen ja asumiseen osoitetuissa julkisissa määrärahoissa, Aulestia valittaa.
Villa La Reina on tässä poikkeus. Lähistölle on rakenteilla kerrostaloja, jotka tarjoavat kodin 320 perheelle. Asunnon tarpeessa on yhteensä 1 600 perhettä.
Kerrostalot rakennetaan La Reinan kunnan lahjoittamalle maalle, joka toimi aikaisemmin urheilukeskuksena. Järjestäytyneet asukkaat käyttivät säästönsä ja valtiolta saadun tuen voidakseen maksaa 1 160 euron käsirahan 60 neliömetrin asunnosta.
”Emme halua lähteä syrjäseuduille, joilta puuttuvat työmahdollisuudet, koulut, terveydenhuolto ja perheen sekä ystävien verkosto. Nyt nämä perheet voivat toteuttaa unelmansa ja asua La Reinassa, jossa olemme syntyneet ja kasvaneet, Fernández sanoo.