Todetaan kiusallinen fakta heti alkuun. Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Petteri Orpo on hyvä poliitikko. Näin, nyt on perustelujen vuoro.
Orpo on johtanut kokoomusta kesästä 2016. Se on nykypolitiikassa todella pitkä aika. Li Andersson aloitti Orpon kanssa samoihin aikoihin puolueensa puheenjohtajana. Ainoastaan kristillisten Sari Essayah on johtanut puoluettaan pitempään. Hän on toiminut kristillisten puheenjohtajana vuodesta 2015.
Ei Orpon asema vakaa ole ollut, vaan häntä on kammettu useampaan otteeseen sivuun. Vallankaappausyritykset ovat epäonnistuneet lopulta surkeasti. Tässä Orpoa on epäilemättä auttanut se, että hän tuntee puolueensa todella hyvin. Onhan Orpo työskennellyt koko aikuisikänsä kokoomuksessa. Orpo on poliittinen broileri, mutta sellaisiakin tarvitaan.
Ennen kaikkea Orpon selviytymistä on auttanut yksi asia. Kokoomus on voittanut melkeinpä kaikki vaalit Orpon aikakaudella. Kuntavaalit 2017, voitto. Presidentinvaalit 2018, voitto. Eduskuntavaalit 2019, kannatus kasvoi mutta tie vei oppositioon. Kuntavaalit 2021, voitto. Aluevaalit 2022, voitto. Eduskuntavaalit 2023, voitto. Presidentinvaalit 2024, voitto.
Aina voi väittää, että kokoomuksen voitot ovat tulleet Orposta huolimatta. Orpo voi aina sanoa, että tehkää perässä.
Kaksi asiaa
On tärkeä erottaa kaksi asiaa. Yksi on Orpon taito poliitikkona. Toinen puoli on hänen tekemänsä politiikka. Jälkimmäisestä voi olla monta mieltä – vasemmistolaisesta näkökulmasta katsottuna Orpo tekee karmivaa, hyvätuloisia suosivaa politiikkaa.
Orpon johtama hallitus laittaa pienituloiset maksamaan politiikasta, joka tuo hyväosaisille lisää mannaa. Siksi hyväosaiset ovat valmiita kokoomusta äänestämään, ja heitä myös on Suomessa melko paljon. Tai kuten SDP:n puoluesihteeri Anton Rönnholm vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen sanoi:
– Suomessa on harmittavan luokkatietoiset porvarit.
Selvää on myös se, että viime vaalikaudella kokoomus nautti oppositiossa isojen tiedotusvälineiden tarjoamasta tulituesta. Sanna Marinin johtamasta hallituksesta luotiin tulipunainen kuva, vaikka se ei sellaista politiikkaa millään tavoin tehnyt. Syytökset holtittomasta velkaantumisesta upposivat tiedotusvälineisiin todella hyvin, mikä hyödytti kokoomusta ja Petteri Orpoa.
Tämä siivitti Orpon pääministeriksi ja samalla poliitikoksi, jonka nimi saattaa jäädä historiankirjoihin isolla.
Pohjan luonti
Viime eduskuntavaalien jälkeen Petteri Orpo kokosi hallituksen alun alkaen hyvin epätodennäköisestä pohjasta. Ruotsalainen kansanpuolue ja perussuomalaiset samassa hallituksessa kuulosti aluksi huonolta vitsiltä. Ja siltä hallituksen alku myös näytti, kun RKP:n ministerit äänestivät perussuomalaisten ministereiden luottamusta vastaan.
Sen jälkeen meno on rauhoittunut. RKP:n edustajat ovat äänestäneet hallitusten esitysten ja luottamuksen puolesta. Parissa äänestyksessä muutama kansanedustaja, kuten RKP:n Eva Biaudet, on jättänyt äänestämättä tai äänestänyt tyhjää. Mutta eipä Biaudet ole enää uhonnut kaatavansa hallitusta, kuten hän teki Helsingin Sanomain Kuukausiliitteen haastattelussa elokuussa 2023.
Kokoomus on voittanut melkeinpä kaikki vaalit Orpon aikakaudella.
Orpon ja hänen hallituksensa saavutukset perustuvat hallitusohjelmaan. Jälleen kerran, saavutusten vaikutuksista yhteiskunnalle voi olla monta mieltä. Niiden merkittävyyttä ei kuitenkaan voi kiistää. Orpon hallitus on pysyvästi muuttanut suomalaista työelämää, se on rikkonut vanhan järjestelmän. Nyt työnantajat määräävät, eikä ay-liike sille paljon mitään voi.
Juha Sipilän hallitus muistetaan kilpailukyky-sopimuksestaan ja aktiivimallista. Niistä ei ole mitään jäljellä. Nykyinen työministeri Arto Satonen sanoikin jokin aika sitten Helsingin Sanomain haastattelussa, että tämä hallitus otti Sipilän hallituksen toimista oppia.
Kiky-sopimus raivostutti etenkin julkisen alan työntekijät, koska se vei heiltä lomarahat. Orpon hallitus lähti muuttamaan rakenteita ja on sitä kautta toteuttanut monta työnantajien pitkäaikaista toivetta. Tulevat hallitukset eivät niihin tule ainakaan lyhyellä aikavälillä kajoamaan.
Hiljainen valta
Orpoa on pääministerinä syytetty lapaseksi. Tämä johtuu siitä, että hän on joutunut toistuvasti seuraamaan, kuinka perussuomalaiset julkisesti pilkkaavat kokoomuksen ja RKP:n rasisminvastaisia puheita. Orpon vastaus on usein ollut pelkkä hiljaisuus – ainakin julkisuudessa.
Marinin hallituksessa yksi asia oli varmaa, julkinen riitely. Etenkin keskusta ja vihreät olivat jatkuvasti toistensa kimpussa, mikä vei myös pääministeriä mukaan kiistelyyn.
Monissa lehtijutuissa on kirjoitettu, kuinka Orpoa auttaa rauhallinen luonne. Toinen kysymys on sitten se, miten hän toimii kulisseissa. Jos kysyy kokoomuslaiselta, saa odotetusti ylistystä Orpon osaamisesta.
Sanonta kuuluu, että valta on siellä, missä on hiljaista. Perussuomalaiset mölyävät milloin mistäkin, kuten Ylestä, wokesta tai Elokapinasta. Samaan aikaan Orpo on hiljaa. Kumpi tekee enemmän?
Jonkinlainen työnäyte osaamisesta on hallituksen tilanteen rauhoittaminen sekoilua täynnä olleen alun jälkeen. Sen jälkeen hallitus ei ole ollut lähellä kaatumista, mutta toki julkisia riitoja on riittänyt. Samoin nöyryytyksiä, kuten kävi Orpolle hänen avattuaan hallituksen rasisminvastaisen ohjelman. Perussuomalaiset nauroivat sille puoluejohdon johdolla julkisesti muutamaa tuntia myöhemmin.
Onko Orpo sitten lapanen? Vai onko hän Suomea perustavanlaatuisesti muuttava poliitikko, joka on valmis ottamaan vastaan syytökset, että on lapanen. Vastaus varmaan riippuu vastaajan poliittisesta asennoitumisesta. Ja ehkä tärkein kysymys, onko sillä mitään merkitystä? Joka tapauksessa Orpo on 2000-luvun pääministereistä Paavo Lipposen ohella eniten yhteiskuntaa muuttanut poliitikko.
Marinin hallituksen suurimmat saavutukset olivat oppivelvollisuuden laajentaminen ja sote-uudistus. Orpon hallituksen teot ylittävät merkittävyydessään jo nyt ne.
Orpon aikakaudella Suomi on juntattu ilman mitään rajoituksia syvälle Natoon, kiitos kokoomuksen värisuoran ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.
Epätoivoista hallintaa
Orpon hallituksen politiikasta voi olla monta mieltä. KU:n pääkirjoituksissa se on haukuttu monta kertaa: Orpon hallitus on hyväosaisten puolella. Yksi sen vaikuttavimmista päätöksistä saattoi syntyä viime kesänä demarien tuella. Hallitus ajoi silloin läpi käännytyslain, joka vaati neljän viidesosan enemmistön eduskunnassa, koska se oli ristiriidassa perustuslain kanssa.
Käännytyslaki mahdollistaa turvapaikanhaun keskeyttämisen itärajalla eli rajavartijat voisivat väkisin käännyttää ihmiset takaisin Venäjälle. Laki on paitsi perustuslain myös monien kansainvälisten sopimusten vastainen. Tämä nakertaa pohjaa ulkopoliittiselta mantralta siitä, kuinka Suomi puolustaa kansainvälistä sopimusjärjestelmää.
Lakihanke oli erityisen tärkeä hallituspuolueista perussuomalaisille. Unelmien hallituspohja ja -ohjelma vaativat mukaan äärioikeistolaisen puolueen. Perussuomalaisten avulla kokoomus ja työnantajajärjestöt ovat saaneet haluamansa eli rakennemuutoksen.
Suomi ei ole ainoa maa, jossa on valittu yhteistyö äärioikeiston kanssa. Ruotsissa vähemmistöhallitus on riippuvainen ruotsidemokraattien tuesta. Keski-Euroopassa puolestaan Saksassa ja Ranskassa yhteistyöhön on ainakin vielä suhtauduttu torjuvasti. Oikeistopuhurin puhaltaessa ympäri länsimaailmaa muutos voi noissakin maissa olla vielä edessä.
Suomessa elää ajatus, että hallitusvalta maltillistaa tai vaihtoehtoisesti tuhoaa radikaalit puolueet. Suomen historiasta löytyy tukea ajatukselle, mutta toimiiko strategia edelleen? Perussuomalaisten puhetapa ei ole muuttunut mihinkään, korkeintaan se on entistä karumpaa. Persujen kannatus on pudonnut viime eduskuntavaaleista, mutta pysynyt melko korkealla eli noin 15–16 prosentissa.
Orpon hallituksen politiikka takaa, että muuttotappioalueilla hyvinvoiva kauna tai rumasti sanottuna vitutus ei ole katoamassa mihinkään. Jos yksityiset palvelut ovat jo karanneet, pian karkaavat viimeisetkin julkiset palvelut. Tämä takaa hyvän kasvualustan radikaalioikeistolle jatkossakin.
Orpo voi kuvitella pystyvänsä pitämään radikaalioikeiston kurissa. Niin ajattelivat myös saksalaiset keskustaoikeistolaiset 1930-luvun alussa. Lopputulos on hyvin tiedossa. Nimet päätyivät historiankirjoihin, mutta sävystä voi olla monta mieltä. Vähän niin kuin Orpon hallituksen politiikasta.
uutiskirje 