Bussimme ikkunasta näkyy kahdeksan teinityttöä keskellä kadun risteystä kuvaamassa tanssiesitystä TikTokiin. Aurinko paistaa. Voisimme olla missä tahansa isossa kaupungissa, katsomassa teinejä tekemässä aivan samoja asioita, mitä teinit tekevät kaikkialla muuallakin. Mutta emme ole. Olemme Ukrainassa Kiovassa marraskuussa 2024, ja käynnissä on Venäjän drooni-iskuista varoittava ilmahälytys.
Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainaan on kestänyt tänään tuhat päivää. 24. helmikuuta 2022 heräsin aikaisin aamulla viestiin hyökkäyksen alkamisesta ja sain samalla tiedon hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan pikaisesta kokoontumisesta. Jo tuolla hetkellä oli selvää, että tämä päivä tulee muuttamaan paljon.
Vladimir Putinin päätöksestä käynnistää laajamittainen hyökkäyssota Ukrainaan tuli historiallinen vedenjakaja, vaikka sota Itä-Ukrainassa oli jatkunut jo kahdeksan vuotta. Suomalaisten kanta Nato-jäsenyyteen muuttui lähes yhdessä yössä. Suomi ja Ruotsi päättivät liittyä Natoon. EU-maat aloittivat puolustusmäärärahojen lisäämisen. Turvallisuus ja varautuminen nousivat poliittisen agendan kärkeen EU:ssa.
Euroopassa toinen maa hyökkäsi laajamittaisesti toista suvereenia valtiota vastaan ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan. Aivan meidän vieressämme on valtio, jonka autoritaarinen johtaja on niin varma omasta suuruudestaan ja valta-asemastaan, että hän on valmis rikkomaan räikeästi kansainvälisen oikeuden kaikkein perimmäisiä sääntöjä. Hän on myös niin varma muiden suurissa valtioissa olevien kumppaneiden vallan luomasta selkänojasta, että hän on valmis ottamaan riskin Venäjän täydellisestä eristämisestä länsimaisesta yhteistyöstä.
Tällainen maailma ymmärrettävästi pelottaa meitä – maailma, jossa pienemmillä valtioilla ja ennen kaikkea ihmisillä ei ole mitään merkitystä. Suuruudenhullujen itsevaltaisten johtajien maailma, jossa ei ole yhteisiä sääntöjä eikä tekojen seurauksia. Maailma, jossa röyhkeys, piittaamattomuus ja muiden alistaminen ovat hyveitä.
Kiovassa arki jatkuu koko ajan vaarallisempana
Yöjuna Puolan Przemyślistä Kiovaan on aivan täynnä. Ukrainalaiset siviilit liikkuvat tällä hetkellä edestakaisin rajan yli. Monet tulevat käymään muutamaksi viikoksi lasten kanssa näkemään isää ja sukulaisia. Aikuiset miehet eivät saa poistua maasta. Pienet lapset juoksevat junan käytävällä ja kanssamme hytin jakaneet naiset pelaavat kännykkäpeliä, kun juna puksuttaa kohti Kiova-Pasazhyrskyin päärautatieasemaa. En ole päässyt käymään Ukrainassa kertaakaan hyökkäyssodan alkamisen jälkeen, enkä tiedä mitä tarkalleen odottaa. Kännyköissämme on ilmahälytyksistä varoittavat appit, ja monet seurueestamme ovat liittyneet paikallisille Telegram-kanaville, joissa annetaan tarkempia tietoja eri droonien liikkeistä eri alueilla.
Kaikkialla mihin menemme arki kuitenkin jatkuu sodasta ja konfliktista huolimatta. Ihmiset käyvät töissä, nauttivat auringosta puistoissa, syövät ravintoloissa ja viettävät aikaa ystäviensä kanssa. Heräävät aamuisin ja menevät iltaisin nukkumaan. Lapset leikkivät ja teinit hengaavat. Viime aikoina Kiovaan on kuitenkin tullut ilmahälytyksiä lähes joka yö. Venäjä on syksyn aikana kiihdyttänyt kaupunkiin ja lähialueille kohdistuvia drooni-iskuja. Kaupungin ilmatorjuntajärjestelmä on maan paras, mutta silti joka yö Telegram täyttyy tiedoista, joissa kerrotaan missä kaupunginosassa tällä kertaa on nähty iranilaisvalmisteinen drooni.
Jälleen kerran kansainvälisissä yhteyksissä ollaan kiinnostuneita juuri niistä rakenteista, joita Petteri Orpon oikeistohallitus nyt kovaa vauhtia purkaa.
Välillä droonit vain kiertelevät taivaalla tekemättä iskuja – ne ilmeisesti selvittävät näin ilmapuolustuksen sijainteja. Iskujen vaikutus vaihtelee rakennuksen mukaan. Yhtenä yönä melko lähellä hotelliamme drooni putoaa asuintalon yläkertaan ja sytyttää tulipalon. Neuvostoaikaiset elementtikerrostalot kaatuvat kuulemma kuin korttitalot.
Jatkuvat droonihyökkäykset ja ilmahälytykset ovat myös psykologisen sodankäynnin muoto. Ihminen ei pysty olemaan peloissaan ja hälytystilassa koko ajan. Kun yrittää elää arkea sodan keskellä, on mahdotonta siirtyä joka yö kesken unien väestönsuojaan. Lopulta hälytyksiin vain lakkaa reagoimasta. Ilmahälytysten aikana näen ihmisiä kävelemässä ulkona aivan tavalliseen tapaan. Sodan arkipäiväistyminen on ymmärrettävää, mutta samalla kiovalaiset korostavat henkeen ja terveyteen kohdistuvien riskien kasvamista. Hälytykset annetaan syystä – kuulemme koulusta, johon iskettiin alle minuutin päästä hälytyksen alkamisesta.
Matkan aikana katson Volodymyr Zelenskyin kuvaamaa videota ilmahyökkäyksistä Kiovaan. Hän kertoo, miten drooneihin päätyy edelleen osia muun muassa Euroopasta ja Yhdysvalloista. Tuhat päivää sotaa ja pakotepolitiikkaa, emmekä ole vieläkään pystynyt estämään edes länsimaisen teknologian päätymistä ukrainalaisia valvottaviin drooneihin.
Ukrainalaiset ovat valinneet hyvien asioiden tekemisen
Kuva sodan psykologisesta hintalapusta piirtyy pala palalta vierailumme aikana, vaikka olemme paikalla vain muutaman päivän. Siihen viitataan ohimennen, sivulauseissa ja rivien välissä, kun tapaamme erilaisten kansalaisjärjestöjen edustajia.
Tapaamme Mariupolista kotoisin olevaa elokuvantekijöiden kollektiivia, Freefilmersiä. Monien muiden tapaan sota on muuttanut heidän työnsä luonnetta. Elokuvanteon ohella he tukevat sotilaita ja haavoittuvassa asemassa olevia vähemmistöjä lähellä rintamaa sekä auttavat ihmisten evakuoinneissa. Yksi kertoo viime syksynä olleensa kaksi kuukautta sairaalassa burnoutin takia. ”Jokainen ukrainalainen tarvitsisi psykologin”, toteaa kansalaisjärjestön edustaja toisessa tapaamisessa. Monilla ihmisillä on valtavasti erilaisia ja tilanteesta riippuvia tuen tarpeita, erityisesti lapsilla ja rintamalla olleilla.
Sodan keskellä vapaaehtoiset auttavat ihmisiä jopa kuolemassa. Vierailemme saattohoitoa järjestävän kansalaisjärjestön pienessä toimistossa kerrostalon kellarissa, joka on aivan täynnä terveydenhuoltotarvikkeita ja muuta tavaraa. Saattohoidon varmistamisen ytimessä on ajatus, että jokainen minuutti jokaisen ihmisen elämästä on arvokas – niin kauan kuin se kestää. Ukrainan terveydenhuoltojärjestelmä ei pysty tällä hetkellä tarjoamaan saattohoitoa, mutta tilanne ei ole ollut aiemminkaan hyvä esimerkiksi ammattilaisten saaman koulutuksen osalta. Yksi järjestössä työskentelevistä naisista on juuri palannut rintamalta, mutta toisen läheisen työkaverin he kertovat juuri menettäneensä. Kun kysymme heiltä tulevaisuudesta, osoittautuu kysymyksemme vastausten edessä naiiviksi.
”Meillä ei ole varaa tulevaisuuden suunnitelmiin, kun heräämme joka yö ilmahälytyksiin”, meille vastataan. ”Minä teen vain töitä nykyisen todellisuuden kanssa. Keskitymme siihen, mikä on meidän omissa käsissämme: vastarinnan jatkaminen, taistelemisen jatkaminen sekä se, että pysymme itse vahvoina”. Yksi sanoo, että he ovat valinneet jatkaa ”hyvien asioiden tekemistä toisillemme”.
Mietin bussissa niiden ihmisten vahvuutta, jotka päättävät käyttää elämänsä hyvän kuoleman varmistamiseen keskellä sotaa ja sen aiheuttamia menetyksiä.
Kansalaisyhteiskunta auttaa myös ihmisten evakuoimisessa rintamalinjan läheisyydestä. Monien kerrotaan kieltäytyvän lähtemisestä viimeiseen asti, ja evakuointeja tehdään kiireessä vaarallisissa oloissa. Arviolta noin 10–20% ei vain suostu lähtemään. Osa ei haluaa jättää omaisuuttaan ja kotiaan, kun taas toisille syyt ovat enemmän psykologisia. Jotkut koteihinsa jääneet kuolevat ja jotkut selviytyvät. Myös auttajia kuolee, kun Venäjä iskee esimerkiksi evakuointia tekeviin ajoneuvoihin.
Ihmisten tuskaa ja auttamisen vaikeutta lisää se, miten miehitetyillä alueilla eläviin on hyvin vaikeaa saada yhteyttä. Jos yhteyden saa, ei monista asioista kerrota suoraan – silti tiedetään, että ihmisiä on kadonnut ja lapsia kidnapataan. Vankilaan joutuneiden asema on vaikea, sillä heitä ei luokitella sotavangeiksi. Ihmisiä on pakotettu ottamaan venäläisiä henkilöllisyystodistuksia. Miehitetyiltä alueilta pakeneminen on myös yhä vaikeampaa, sillä reittiä rajan yli Ukrainaan ei enää ole. Monet yrittävät kiertää Georgiasta, ja toiset taas Baltian maiden tai Suomen kautta, mutta rajasulut vaikeuttavat liikkumista merkittävästi.
Sota vaatii uhreja myös rintaman ja suorien sotatoimien ulkopuolella. Myöhemmin näemme saksalaisen Rosa Luxemburg Stiftung -säätiön toimiston seinällä viiden nuoren miehen kuvat. Heistä neljä ovat sodassa kaatuneita eri maiden vasemmistolaisia. Viimeisenä rivissä on vasemmistolainen keskeinen kansalaistoiminta-aktiivi, joka löydettiin eräänä aamuna sängystään kuolleena. Meille kerrotaan 40- ja 50-vuotiaista, jotka kuolevat sodan aiheuttamaan stressiin ja sydänoireisiin – yhtenä aamuna he eivät vaan herää enää.
Ukrainan jälleenrakentaminen tarkoittaa jo nyt sodasta selviämistä
Vierailimme matkalla myös Butšan kaupungissa, jonka Venäjän armeija miehitti sodan alussa noin kuukaudeksi. Miehityksen aikana noin 600 siviiliä tapettiin, monet heistä keskelle katua. Meille kerrotaan, että kymmenet ruumiit ovat vielä tunnistamatta – eräs vainaja tunnistettiin kynsistä, jotka tuttu kosmetologi oli vähän aiemmin hänelle tehnyt. Vierailemme paikallisen kirkon vieressä sotarikoksissa tapettujen muistomerkin luona, ja siellä nuorin näkemäni uhri on vain kaksivuotias.
Butšassa Venäjän joukot tuhosivat laajasti myös infrastruktuuria. Miehityksen loputtua paikallishallinnon ensimmäinen tehtävä on ollut jälleenrakennus, jotta paikallisten asukkaiden on ollut mahdollista palata. Työ on edennyt nopeasti, ja asukkaita on nyt yhtä paljon kuin ennen sotaa. Butša sai sotarikoksista paljon kansainvälistä huomiota, ja siksi kaupunkiin on myös tullut paljon kansainvälisiä järjestöjä ja apua. Kuulemme, että vastaavia kauheuksia kokeneiden lähellä sijaitsevien paikkakuntien tilanne ei ole yhtä hyvä, mikä osoittaa medianäkyvyyden voiman ja epäsuhdan myös kansainvälisessä avustustyössä.
Ennen sotaa Ukrainassa eli yli 40 miljoonaa ihmistä. Tällä hetkellä pakolaisena elää ulkomailla yli 6 miljoonaa ukrainalaista. Ukrainan sisäisiä pakolaisia on eri arvioiden mukaan neljästä viiteen miljoonaan. Noin neljännes maan väestöstä on toisin sanoen joutunut jättämään kotinsa, Luhanskin ja Donetskin alueilla jo vuonna 2014.
Valtava määrä omaisuutensa ja työpaikkansa menettäneitä pakenevia ihmisiä aiheuttaa ongelmia maassa, jossa ei ole minkäänlaista sosiaalisen asuntotuotannon mallia ja asuntopolitiikka kaipaa muutenkin kehittämistä. Vuokrat nousivat varsinkin sodan alussa, ja erityisesti ilman työtä ihmisten on hyvin vaikeaa löytää oma asunto. Osa maan sisäisistä pakolaisista on majoitettu perheisiin, jotka saavat siitä taloudellisen korvauksen. Silti osa majoittuu tilapäisissä modulaarisissa asunnoissa, joiden viemäri-, lämmitys- ja vesijärjestelmät ovat puutteellisia.
Sodan keskellä vapaaehtoiset auttavat ihmisiä jopa kuolemassa.
Näihin kysymyksiin vastaamisessa kansalaisjärjestötoimijat nostavat Suomen sosiaalisen asuntotuotannon yhdeksi esimerkiksi. Mallimme ja kokemuksemme kiinnostavat, ja Ukrainassa on valmisteilla jonkinlainen vuokrasääntelyyn liittyvä lakihanke. Jälleen kerran kansainvälisissä yhteyksissä ollaan kiinnostuneita juuri niistä rakenteista, joita Petteri Orpon oikeistohallitus nyt kovaa vauhtia purkaa. Asuntopoliittisten kokemusten ja mallien jakaminen sekä omien järjestelmien kehittämisessä auttaminen olisi Suomelle ja suomalaisille kunnille konkreettinen Ukrainan jälleenrakentamista tukeva teko.
Ukrainalaisen yhteiskunnan ongelmat eivät katoa sodassa
Vasemmistoliitto on jo pidempään tehnyt yhteistyötä ukrainalaisen vasemmistolaisen kansalaisjärjestön, Sotsialnyi Rukhin kanssa. Istumme ympyrässä isossa huoneessa. Kun katson ympärilleni, tekee joukon monimuotoisuus vaikutuksen: paikalla on niin nuoria opiskelijoita kuin ammattiyhdistysaktiiveja esimerkiksi kaivoksilta sekä sosiaali- ja terveysalalta. Heitä on eri puolilta Ukrainaa, he edustavat eri kieliryhmiä ja heidän elämäntarinansa ovat hyvin erilaisia – juuri tällä tavalla kokoavia vasemmistolaisten liikkeiden kuuluukin olla.
Heidän tavoitteenansa on jossain vaiheessa rekisteröityä puolueeksi, mutta taloudellisten resurssien puutteessa ja sodan vuoksi niin ei ole vielä tapahtunut. Viime aikoina he ovat keskittyneet pakolaisten auttamiseen sekä maan uusliberaalien uudistusten vastustamiseen. Esimerkkejä heikennyksistä ovat sodan aikana ja osittain sen varjolla tehdyt työmarkkinalainsäädännön muutokset. Lakko-oikeus ja työehtosopimustoiminta on laitettu tauolle sotalain myötä ja sodan alussa nollatuntisopimukset laillistettiin pysyvästi.
Vaikka on ymmärrettävää, että työelämä ei voi toimia normaalisti sodan aikana, on ihmisillä aito huoli rajoitusten jäämisestä pysyviksi. He ovat myös ilmaisseet huolensa maan ”amerikanisaatiosta”, joka liittyy Yhdysvaltojen vahvaan merkitykseen sodassa myös tietynlaisten poliittisten asenteiden ja tavoitteiden vahvistumisen kannalta. Myös tästä syystä he toivovat EU:n ja Euroopan ottavan vahvempaa roolia Ukrainassa.
He vaativat myös, että kaikki yhteiskuntaluokat osallistuisivat tasapuolisesti maan puolustamiseen. Asepalvelukselle tulisi olla selvästi tiedossa oleva rajallinen kesto, jonka lisäksi sotilaiden lomien tulee olla riittävän pitkiä perheiden ja tarvittavan levon kannalta. He haluavat, että Ukrainan hallitus panostaisi vielä enemmän energiaan ja infrastruktuuriin. Kansainväliseltä yhteisöltä he toivovat sodan lopettamiseksi vahvempia pakotteita ja enemmän sotilaallista tukea.
Tapaamisessa kuuluu huoli nykyisestä tilanteesta rintamalla, johon yhdistyy myös tuolloin lähellä olleet Yhdysvaltojen presidentinvaalit. Kiinnitän huomiota, miten Sotsialnyi Rukh vaatii Ukrainan hallitukselta rehellistä vuoropuhelua kansalaisille sodan realistisesta lopputulemasta. Samalla he painottavat puolustussodan tärkeyttä: ”Ainakin meillä on arvokkuutemme. Tiedämme, mitä antautuminen tarkoittaisi. Monet ihmiset miehitetyillä alueilla ovat kadonneet tai joutuneet vankilaan”, meille sanotaan. ”Ne jotka sanovat, että Ukrainan pitää lopettaa taisteleminen – heidän pitää ymmärtää, että se tarkoittaa Ukrainan luovuttamista samalla tavalla kuin Tšekkoslovakia luovutettiin Hitlerille”, he jatkavat.
Sodassa on kysymys Ukrainasta ja ukrainalaisista
“Ukrainan sodassa ei ole kyse nationalismista, vaan selviytymisestä”, kiteyttää Sashko Freefilmers-kollektiivista minulle lounaalla. Ukrainassa on äärioikeistolaisia kuten muuallakin Euroopassa, mutta tässä sodassa ei ole kyse siitä. Rintamalla on niin äärioikeisto kuin vasemmisto sekä anarkistit ja kaikki muutkin. Kyse on oikeudesta elää omassa itsenäisessä maassa – oikeudesta päättää itse omista asioistaan ja oikeudesta olla joutumatta alistetuksi Putinin kaltaisille autoritaarisille johtajille.
Jos Ukrainan sota yritetään kehystää Naton ja Venäjän tai kylmän sodan asetelmaa heijastavan ”lännen” ja ”idän” väliseksi proxy-sodaksi, ohitetaan samalla kokonaan ukrainalaisten oma ääni ja toimijuus maan asioista sekä sen tulevaisuudesta. Samalla ummistetaan silmät nykyhetken todellisuudelta – kyse on kamppailusta autoritaarisia voimia vastaan.
Kaikkialla mihin menemme arki kuitenkin jatkuu sodasta ja konfliktista huolimatta.
Vladimir Putin on autoritaarinen ja oikeistolainen johtaja, joka on viimeistään sodan aloittamisen myötä poistanut Venäjältä viimeisetkin sanan- ja mielipiteenvapauden rippeet. Hänen puolestaan rintamalla taistelee ennen kaikkea maakunnista rekrytoituja köyhiä kansalaisia. Suhtautumisemme tähän on selvää: omaan voimankäyttöoikeuteensa ja suuruuteensa sokeasti uskovat johtajat eivät voi ottaa mitä tahtovat väkivalloin.
Mutta ukrainalaisilla on edessään vaikeita aikoja ja vaikeita päätöksiä. Venäjä on edennyt rintamalla nopeasti syksyn aikana. Koko vierailumme aikana meille toistetaan, miten tulevasta talvesta on tulossa sodan hankalin ajanjakso. Ihmiset ovat väsyneitä, sotilaat varsinkin. Venäjältä odotetaan talvella hyökkäyksiä energiainfrastruktuuriin, mikä vaikeuttaa merkittävästi ennen kaikkea siviilien tilannetta. Kuulemme monilta, että Ukrainalla ei riitä enää ihmisiä tarpeeksi rintamalle.
Suurvaltapolitiikkaa ukrainalaisten pään yläpuolella
Kun istumme junassa matkalla takaisin Puolaan, on Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin vielä pari päivää. Lopputuloksen me kaikki tiedämme. Vaikka Yhdysvaltojen ja Venäjän geopoliittiset intressit eroavat toisistaan monessa suhteessa, on Donald Trumpissa ja Putinissa paljon samaa – heille demokratia, yhteiskunnan moninaisuus ja monenkeskinen kansainvälinen järjestelmä merkitsevät vain turhia pidäkkeitä.
Trump on uhannut lopettavansa Ukrainan sodan vuorokaudessa. Kyse on tyypillisestä uhosta, mutta samalla se kuvastaa Trumpin suhtautumista: sillä ei ole väliä, millä ehdoilla tai miten sota päättyy, kunhan loppuu. Hänelle olennaisia toimijoita ovat vain hän ja Putin, jotka puhuvat keskenään Ukrainan ja ukrainalaisten päiden yläpuolella.
On ollut outoa huomata, miten jopa Suomessa keskusteluilmapiiri on muuttunut Trumpin valinnan jälkeen. Ulkopoliittisen instituutin johtaja kertoo, että Suomen kannat ovat moraalisesti oikeita, mutta epärealistisia. Risto EJ Penttilä sanoo pitävänsä kaikkein todennäköisimpänä skenaariona sitä, että Ukraina jää epävarmuuden välitilaan. On selvää, että sota ei lopu ilman jonkinlaista diplomaattista prosessia, mutta olisi historiallinen epäonnistuminen, jos rauha syntyy pakon edessä lännen tuen heikentymisen seurauksena. Erityisen vaarallista on, jos se tapahtuu Trumpin kaltaisen johtajan päätöksellä – se olisi viesti siitä, että autoritaariset päättäjät voivat tehdä muille mitä tahtovat.
Vain ukrainalaiset itse voivat ottaa kantaa siihen, minkälaisiin uhrauksiin he ovat lopulta valmiita vapautensa ja itsenäisyyteensä puolesta. Maan johdolta tarvitaan siinä rehellistä vuoropuhelua kansalaisten kanssa. Ukrainalaiset tarvitsevat pysyvän ja kestävän rauhan. Yksi nainen sanoo, että jos sota loppuu nyt näin, se vain syttyy uudestaan. ”Me haluamme pysyvän lopun sodalle, ja että Venäjä lähtee pois”, hän jatkaa. Sitä toivon minäkin.
Ukraina ja Eurooppa ovat yhdessä
Kaikissa skenaarioissa Ukraina tulee säilymään eurooppalaisen projektin keskiössä vielä vuosia ja vuosikymmeniä. Jälleenrakentaminen hyökkäyssodan jälkeen vie pitkään, mutta henkisten jälkien korjaaminen vielä pidempään.
Minulle on selvää, että Ukrainan EU-jäsenyyden tulee olla turvatakuiden ohella keskeinen osa maan sodan jälkeistä tulevaisuutta. Kysymys maan suunnasta on ollut pitkään läsnä Ukrainan sisäisissä jännitteissä niin Euromaidan-mielenosoituksissa kuin venäjänmielisen johtajan Viktor Janukovytšin pakenemisessa Venäjälle vuonna 2014. Ukraina on lännen ja idän välissä, mutta ei se ei voi jäädä välitilaan.
Ympäri Eurooppaa voimistuu kuitenkin äärioikeistolaisia ja autoritaarisia voimia. Unkarin pääministeri Viktor Orbánin tavoin ne kyseenalaistavat Ukrainan tuen, ja ne voivat myös aiheuttaa ongelmia maan EU-jäsenyyden toteutumisen kannalta. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että kansalaisille myös perustellaan ja avataan Ukrainan EU-jäsenyyden merkitystä selkeästi.
On selvää, että Ukrainan EU-jäsenyys tulee edellyttämään isoja muutoksia molemmissa osapuolissa. Unionin budjetti ja päätöksentekorakenteet pitää uudistaa – samaan aikaan Ukrainan sisällä pitää tapahtua merkittäviä muutoksia niin korruption vähentämisen kuin kansalaisyhteiskunnan aseman sekä oikeusvaltioperiaatteen vahvistamisen osalta.
Meidän tulee olla rehellisiä ja tunnistaa EU-jäsenyyden monenlaiset ulottuvuudet. Vapaiden sisämarkkinoiden sääntely on monesti vaikeuttanut sosiaalisten näkökulmien huomioimista ja vahvojen hyvinvointivaltiorakenteiden ylläpitämistä jäsenmaissa. Mutta samalla se avaa myös mahdollisuuden ajaa vahvempaa ympäristösääntelyä ja edistää työntekijöiden oikeuksia sekä ihmisoikeuksia yhä selkeämmin. Vasemmistolla pitää olla vahva rooli tässä projektissa, ja siinä meidän tulee tehdä tiivistä yhteistyötä Ukrainan vasemmiston ja ammattiyhdistysliikkeen kanssa.
uutiskirje 
