Vuoden 2025 talousarvioesitys julkaistiin eilen maanantaina. Siinä esitetty ammatilliseen koulutukseen kohdistuva 120 miljoonan euron leikkaus on vasemmistoliiton kansanedustaja Minja Koskelan mukaan yksi hallituksen käsittämättömimmistä arvovalinnoista. Koskelan mukaan kaikki puheet koulutuksen erityissuojeluksesta voidaan lopettaa.
– Hallitus ei suojele koulutusta, vaan leikkaa sieltä kylmästi: aikuiskoulutustuki on poistettu, opiskelijoilta on leikattu, kuntien valtionosuuksia on vähennetty, ja varhaiskasvatuksen yhdenvertaisuussuunnitelmat ja varhaiskasvatussuunnitelmat karsittu, Koskela luettelee.
– Ammatillisen koulutuksen leikkaus osuu tähän jatkumoon, mutta on silti mittaluokassaan hävytön: 120 miljoonaa euroa, Koskela sanoo.
Minja Koskela huomauttaa, että hallituksen toiseksi suurin puolue perussuomalaiset lähti vuoden 2023 eduskuntavaaleihin puhumalla duunariammattien merkityksestä.
Hän viittaa Suomen Uutisten helmikuussa 2023 julkaisemaan tekstiin, jossa perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra peräänkuulutti ammatillisen koulutuksen ja duunarialojen “arvonpalautusta”.
”Ei tämä ole arvonpalautusta – tämä on kyykyttämistä.”
– Vaalien jälkeen hallitus on kuitenkin päättänyt heikentää duunareiden asemaa muun muassa lakko-oikeutta rajaamalla ja paikallista sopimista lisäämällä sekä leikkaamalla amiksilta luulot pois, Koskela tylyttää.
– Ei tämä ole arvonpalautusta – tämä on kyykyttämistä, Koskela sanoo.
Minja Koskelan mukaan valtiovarainministeri Purra on aiemminkin joutunut vastaamaan vaalipuheistaan, ja nostaa esimerkiksi sen, kun tämä ennen vaaleja vannotti, että pienituloisilta leikkaaminen ei perussuomalaisille käy.
– Sama pätee duunarialoihin, joita hallitus heikentää koulutuksesta lähtien. Persut esiintyvät mielellään eliittiä vastustavana puolueena, mutta valtaan päästyään he ovat lyöneet nimenomaan duunareita ja duunariammatteja. Unohdetun kansan sijaan he ovat taloudellisen eliitin asialla, Koskela toteaa.